Abimatin haastattelu sekä Kaatokaffet

Noniin. Eli käsillä on nyt viimeinen päiväni Aaltosen tiloissa, sen kunniaksi pääsin tekemään haastattelun Abiturientti Matti Kurjesta. Tänään täällä on Kaatokaffet, joka on lukiolaisille suunnattu "välipala"-heti näin syksyn kirjoitusten päätyttyä. Sone otti tehtäväkseen räpsiä minulle kasan kuvia, minulla itselläni on sen verran tärinää pelkästän haastattelunkin takia, että kuvauksesta ei olisi tullut yhtikäs mitään. Luskulta sain kymmenen laatikollista ohjeita ja neuvoja asian hoitamiseen, jotka otin vastaan nyökkäysten ja "joo, hmhhm..." - äännähtelyn kera. Kun olin saanut kaiken jotenkin kohdalleen, piti hakea haastateltava huoneeseen. Matti istui tuoliin kuin vanha tekijä, minä näytin samalta kuin lapset hammaslääkärin odotushuoneessa.
Yllätyksekseni haastattelu kuitenkin meni hyvin, minä en sortunut änkytykseen ja haastateltavani suolsi pelkkää asiaa. Kaikin puolin mahtava kokemus.

Kaatokaffet ovat sujuneet myös todella loistavasti. Porukkaa on ollut välillä ihan joukoiksi asti. Tiloissa olevat sähkörummut ovat todella kovassa käytössä. Radiossa on pauhannut tiukka ysärimusa, jota ollaan porukalla päästy fiilistelemään.

Kuvissa Minna ja Matti vetävät ärhäkkää rumpusooloa.

Mutta aikamme täällä alkaa olla jo surullisen lopuillaan. Toivon kaikille teille sekä Aaltosen ystäville oikein mukavaa joulua ja uutta vuotta!

- Joni

Knuutin seikkailut osa 3

Viime kerralla Knuutti sai itselleen kirjeen. Kirje oli toisilta nuuteilta, jotka olivat kuulleet orvosta Knuutti-nuutinpoikasesta, joka asustelee Aaltosessa. Knuutti oli hirveän innoissaan nuuttipariskunnasta. Hänestä tuntui, että hänen toiveensa oli kuultu. Vihdoinkin hän saisi ystäviä. Kun esittelyt oltiin esitelty, ja hiukan ystävyttytty, alkoi nuuttipariskunta kertoa Knuutille sopivasta elämäntyylistä. Knuutti ei oikein ymmärtänyt, koska se oli jo tottunut Aaltosen meininkiin. Mutta nuuttipariskunta oli vain huolissaan, mutta kun Sone selitti, että Knuutilla on hyvät oltavat Aaltosessa, huoli hälveni.

Knuutti oli aivan täpinöissään, kun se pääsi kertomaan omasta ja Aaltosen arjesta uusille ystävilleen. Se esitteli tärkeimmät nettisivut ja nähtävyydet, mitä ikkunoista saattoi nähdä. Kun punapampula ehdotti kaupunkikierrosta, Knuutti oli menossa jo portaissa. Onneksi Knuutti hiljensi vauhtia ulkona, kun kylmä tuuli meinasi temmata sen mukaansa. Nuuttipariskunta ihasteli maisemia, kun Knuutti kertoi vähän Torniosta ja 

Haaparannasta ja toimintamahdollisuuksista.  

He päättivät mennä kauppakeskukseen, jotta tuuli ei veisi heitä mukanaan, ja koska kylmyys alkoi jo tunkeutua pyrstökarvoihin asti. 

Knuutti sai nuuttipariskunnan innostumaan leikkimään autiota saarta. Puna- ja sinipampula ottavat aurinkoa, kun taas Knuutti kurkkii reunan yli ja yrittää herättää ohikulkevien huomion. 

Kun Knuutti ei saanut herätettyä kenenkään huomiota, se yritti kiivetä puuhun, mutta onneksi nuuttipariskunta sai estetyksi tämän aikeen. He toruivat Knuuttia, sillä hän olisi voinut pudota ja loukkaatua vakavastikin.

"Onpa täällä kaunista!" Ihasteli nuuttipariskunta. 

Oltuaan jonkin aikaa yläkerrassa, Knuutti alkoi kyllästyä ja se alkoi tarkastella alhaalla kulkevia ihmisiä. Sitten Knuutti huomasi R-kioskin ja häntä alkoi haluttaa karkkia. Se pääsi eroon nuuttipariskunnassa ja oli jo rullaportaissa menossa, ennenkuin vartija sai sen kiinni ja torui sitä kilpaa nuuttipariskunnan kanssa. Se olisi voinut loukkaantua. Knuutti suivaantui ainaisesta torumisesta, mutta ymmärsi huolen, jota nuuttipariskunta kantaa sisällään.

Lopuksi he menivät ulos kauppakeskuksen taakse ihailemaan kaunista auringonlaskua. Päästyän takaisin Aaltoseen, he ehdottivat, että Knuutti lähtisi heidän mukaansa heidän kotiinsa, mutta Knuutti intti, että Aaltonen on hänen kotinsa ja kaikki siellä kävijät ovat hänen perhettään.

Oltuaan asiasta varma ja hyväksyttyään asian ja luvattuaan tulla uudestaan käymään, Knuutti peiteltiin kaulahuiviin ja eipä aikaakaan kun Knuutti oli jo unten mailla. Mutta herättyään hän ei ollutkaan tavanomaisessa Aaltosen ympäristössään. Minkälainen oli Aaltosen erilainen ympäristö, siitä kuulette seuraavalla kerralla.

Pää oven välissä

Tiistaina tehin räppiä. Tai ainaki yritin. Kirjaston musiikkiprojektin ensimmäinen musiikkipaja starttasi siis tälläviikolla. Pajan ohojaajana toimii Sodankylän toinen lahja maailmalle, ite oon se ensimmäinen (jokohan tämä vitsi on vanha?). Stepa siis.

Pajassa osanottajia ei ollu niin tuhansia, kuin odottaneet olimme, mutta sehän ei meitä kerrassaan masenna ainakkaan. Laatuhan korvaa aina määrän.

Minun biisi kuulosti seuraavalta:

Ulkona kaunis kukka
mulla housuissa kakka

muut sai lähes yhtä laadukasta settiä aikaan. Aivan mielettömiä juttuja.

Seuraavan kerran Stepan kanssa pääsee tekemään musaa 4.12 kello 18-20 aaltosessa.
muista hyödyntää, osallistumalla saat mahdollisuuden studioaikaan, jossa voisit laulaa luikhautella ja soitella itsellesi sen ihan oikean laadukkaan demon.

 Syökäätte papuja jos ootte näläkäsiä.

Valo- mitä?

Niin... Kysehän on siis termistä "valomaalaus". Mitäkö valomaalaus on? Noh, itse kaivoin ihan Wikipedian esille jotta saisin selvyyden tähän arvoitukseen. Eteeni lyötiin muutama rivi vaikeita sanoja ja termejä, joihin ei osannut sanoa juuta tai jaata.

Mutta minäpä olin itse paikalla, näkemässä ja kuulemassa kuinka tämä valokuvaustyyli tapahtui. Ensimmäisenä sullouduimme kaikki pieneen huoneeseen Aaltosen tiloissa, jonka jälkeen löimme kaikki mahdolliset valonlähteet kiinni. Lusku toivotti tervetulleeksi firman pikkujouluihin ja aloimme asetella kameraa paikalleen. Idea on siis yksinkertainen; Kamera rekisteröi kennoonsa kaikki pimeässä näkyvät valonlähteet ja noin 30 sekunnin kuluttua näpsäisee siitä kuvan. Erinväristen ja näköisten lamppujen avulla voi saada aikaan mitä eriskummallisimpia kuvioita sekä kuvata vaikka millaisia esineitä.
Mitä tämä meinaa sitten lampun kantajalle ja valon tuojalle? Menet kameran eteen säkkipimeässä, sytytät lamppusi ja sätkit kuin kohtauksen saanut epileptikko discossa. Siinä sitä menoa katsellessani sain nostalgisen tunteen, että olen nähnyt jossain tuota heilumista aiemminkin. Myöhemmin muistin että jengi tekee sitä joka viikonloppu ravintoloiden tanssilattialla. Heilumisella saatiin aikaan jopa kirjoitusta.

Vähän moitittavaa löytyi siitä, että oven alta kajasti mahdottoman paljon valoa. Vaikka heilutinkin kädessäni kaiken pelastavaa jeesusteippirullaa niin jätimme asian sikseen.

Pääsimme myös kokeilemaan oman naamamme valottamista monessa eri kulmassa. Tarkoitus oli pistää naamalle hurmaavimmat ilmeemme ja hieroa taskulamppua ohimoomme. Tuloksena oli jotain jolla voisi säikytellä pikkulapsia Halloweenina.


Asia jonka me saimme onnistumaan erittäin hyvin, oli esineen valottaminen. Tässä tapauksessa kohteeksi pääsi puoliksi juotu limukkapullo. Katsokaa nyt sitä, tuon kun kehystäisi ja myisi modernina taiteena niin voisi lähteä jo eläkkeelle.




Kaiken kaikkiaan projekti onnistui erittäin hyvin. Naurunhörähdyksistä päätellen asialla oli myös taiteellisuuden sijasta myös jonkinsortin viihdearvoakin. En voi muuta kuin suositella kaikille taiteenystäville ja taiteenmielisille. Tiedänkin jo miten saisin vanhan ja ruosteisen polkupyöräni jälleenmyyntiarvoa kohotettua.

- Joni

Valoja tauluun!

Miten valoista saa parhaan hyödyn? Totta kai sammuttamalla ne!

Sama pätee myös Hertzilän studioon. Jotta sitä voisi hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla, tulee sen ikkunat teipata umpeen. Sisään pimeään huoneeseen houkutellaan joukko pahaa-aavistamattomia toimittajia, jotka määrätään pidättämään hengitystään – toistaiseksi. Kun kaikki ovat saaneet leikistä tarpeekseen, voidaan lopultakin alkaa harjoittelemaan valomaalausta.

Valomaalauksessa hyödynnetään kameran pitkää suljinaikaa. Sulkimen ollessa avattuna jää kennolle esimerkiksi pimeässä huoneessa liikutetun taskulampun jälki. Tekniikkaa voi käyttää rivojen viestien kirjoittamisen lisäksi vaikkapa tuotekuvaukseen, jolloin kuvattavaa esinettä valaistaan erivärisillä valoilla eri puolilta, kunnes osapuilleen tuhannen ruudun jälkeen päästään lähemmäksi haluttua lopputulosta.

Monitoimistudiossa (toisinaan on kuitenkin käytetty myös käsitettä monitoimimattomuusstudio) maalailtiin muun muassa limsapulloa (kts. yllä kuva). Tekniikan selvittyä siirryttiin mainittuihin teksteihin ja kuvioihin. Illan aikana selvisi, että valomaalaus on ennen kaikkea kokeilua kokeilun perään oikeaan lopputulokseen pääsemiseksi. Hauskinta antia olikin selvästi juuri puoliminuuttinen, jonka suljin oli auki ja mahdollisuudet valomaalaukseen parhaat. Edellytyksenä kuvan onnistumiselle vaikutti kuitenkin jostain tuntemattomasta syystä olevan hiiskumaton hiljaisuus ja ajatuksennopea jähmettyminen, kunnes kameran takaa toisin määrättiin.

Luskun esimerkkikuvissa hengitystä on siis pidätelty 30 sekuntia ja käytetty aukkoa 5,6–6,3.

Jesse

Paulan Kirjasto 4

Hei kaikki lukijat!
Tällä kertaa päästän itseni helpolla ja julkaisen koulutehtävän. Lopahtiko mielenkiinto? Ei, en julkaise esseetä taikka matikanlaskuja, vaan julkaisen koulua varten tekemäni kirja-arvostelun. Ajattelin vähän säästää itteniäni. Mutta arvostelun lisäksi ajattelin kertoa teille jotain kirjoihin liittyvää. Ei, nyt meni väärin, en kerro teille kirjoihin liittyvästä historiasta, vaan kirjaston monipuolisesta palvelusta. Mutta ensin arvostelu:

"Miten käy, kun tulee stoppi? Kun mitta täyttyy, ja ei kestä enää? Näihin kysymyksiin Stephen King vastaa esikoisteoksessaan Carrie, joka on vuodelta 1974. Teoksen on kääntänyt suomen kielelle Tuula Saarikoski vuonna 1984 Tammen julkaisemana. Teos on genreltään kauhuromaani.

Lukija voi aluksi säikähtää kirjan kannen värien kontrastia, kuinka henkilön kirkkaan oranssi tukka kirkuu etusijalle. Lukija saa kuvan, että tämä on pelottava kirja, ja ei ehkä uskalla tarttuakaan kirjaan. Mutta jos lukija on rohkea, hän tarttuu kirjaan jännityksen nälkäisenä, ja päästessään juonesta kiinni lukija vain innostuu eikä malta laskea kirjaansa. Lukijan mielenkiinnon herättäminen traagisella ja karmivalla tavalla onkin Kingin erityisosaamista.

Mestarikirjailijan Stephen Kingin tuotannosta ehkä tunnetuin kirja, Hohto (The Shining, 1977, suom. 1985) on Kingin läpimurtoteos. Hänen tuotannostaan on tehty myös useita filmauksia kuten Brian De Palmanin ohjaama Carrie vuodelta 1976 ja Stanley Kubrickin Hohto vuodelta 1980. King on kirjoittanut kirjoja myös peitenimellä, Richard Bachman, ja julkaissut tämän kautta myös useita kirjoja. Ostohinnoista ja myyntimenekistä päätellen Kingin teokset ovat olleet suosittuja alusta lähtien.

Kirjan juoni kertoo tavallisen tuntoisesta lukiolaistytöstä Carriesta, jonka isä on kuollut, äiti on mielipuoli uskovainen ja isoäidillä oli todettu telekinesiaan liittyviä oireita. Nämä kyvyt ovat siirtyneet Carrielle, ja kun hän saa tietää näistä, häntä ei pysäytä mikään. Kirjan tapahtumat sijoittuvat noin neljänkymmenen vuoden taakse nykypäivästä, ja kertoo noin kuukauden Carrien elämästä. Kirja perustuu suurimmilta osin haastatteluista ja kuulustelupöytäkirjojen teksteistä, jotka ovat jälkikäteen kirjoitettuja. Pitää kumminkin huomioida, että kyseessä on fiktiivinen teos.

Kirja on jaettu kolmeen osaan, jotka voidaan nimetä Ennen, Nyt ja Jälkeen. Tarina on hyvin kerrottu, vaikkakin teoksessa hypitään henkilön haastattelusta tai lähdetiedosta toiseen. Tarina pomppii dokumenttien ja itse tarinankerronnan välillä, mikä saattaa hämmentää lukijan. Muuten King on osannut sekoittaa teoksensa osaset kappaleittain, jotka koostuvat haastattelupätkistä ja itse tarinasta, järkeväksi kokonaisuudeksi, jota lukijan on helppo ymmärtää ja seurata ilman sen ihmeellisempää keskittymistä.

King on halunnut nostaa teoksellaan esille koulukiusaamisen ja siitä aiheutuvat yksilölliset seuraukset. Carrien tapauksessa häntä kiusataan muun muassa oudosta äidistään, rikkinäisestä perheestään ja hänen itsensä omituisesta käyttäytymisestään. Luodessaan Carrien kirjailija loi tyypillisen kiusattavan tyypin, jollaiseksi me kaikki hänet kuvittelemme: yksinäiseksi, hiljaiseksi, poissaolevaksi ja omissa oloissaan viihtyväksi. Tuodakseen esille oman nerokkuutensa King lisäsi Carrielle erityisen kyvyn, jolla hän pystyy nousemaan muiden yläpuolelle ja näyttämään, että hänessäkin on jotain, ei hänelle tarvitse nauraa. Teos on hyvä esimerkki kiusaamisen seurauksille, ja siinä esitetään hyviä syitä ja äänettömiä perusteluita, joiden vuoksi kiusaamiseen pitäisi puuttua välittömästi ja pyrkiä ehkäisemään sitä nyt ja tulevaisuudessa.

Kingin teos on ollut vaikuttajana moneen tekeleeseen. Ruotsalaisyhtye ABBA julkaisi sinkun Dancing Queen/That's me vuonna 1976. That's me:n kertosäkeessä lauletaan ”I'm Carrie, not the kind of girl you marry, that's me”. Vaikka sanat eivät täsmääkään koko kappaleessa kuin muutamissa kohdissa, ABBAn biografien kirjoittajat ovat arvelleet tämän Carrien olevan sama kuin kirjan ja elokuvan Carrie.

Teos on ollut inspiraation lähteenä myös monelle taideteokselle. Kingin uskottavuuden ja kirjoittamislahjojen ansiosta Carriesta jäi kumminkin hyvä lukukokemus, ja se jätti kaihoisalla tavalla surullisen tunteen. Haastatellut eivät muuta ole voineet tehdä kuin rakentaa elämänsä uudelleen tuon traagisen yön jälkeen, jona kaikki sai loppunsa. Pohjalla ollessa ainoa tie on ylöspäin.

Paula Kronqvist 11C"

Ja nyt se kirjafakta: monikaan teistä ei varmaan tienny, että kirjoja voi periaatteessa lainata netissä. Lisäksi kirjoja voi hakea netistä. Kaikki on helppoa, kunhan painaa mieleen tämän osoitteen: lapinkirjasto.fi. Sinne on kerätty kaikki kirjastotiedot kaikista Lapin kirjastoista Torniolaaksosta Utsjoelle. Sieltä pääsee kaikkeen mahdolliseen jännään. Sieltä voi hakea kirjoja hakusanoilla ja sieltä voi varata kirjoja, ne pitää sitten vain hakea kirjastosta. Siellä voit "rakentaa" oman kirjahyllysi, johon voit tallentaa omia lempiteoksia, kirjoja jotka olet lukenut tai aiot lukea, ja suosituksia. Mutta kaikkein parasta on, että sieltä voi varata kirjoja muistakin Lapin kirjastoista. Ne postitetaan omaan lähikirjastoon. Helppoa ku heinänteko. Varausmaksu vaihtelee kirjastoittain, katso täältä Tornion hinnasto. Varaaminen on silti halvempaa kuin oman kirjan osto.

Kaikki tämä edellyttää, että sinulla on tunnus kirjaston sivuille. Tunnuksen voi hakea kirjastosta. Ensikirjautumisen jälkeen voit muuttaa oman käyttäjänimen ja salasanan, mikä kannattaa myös tehdä. Sivuilta voit tarkastella lainojasi ja varauksiasi netissä. Se on täysin ilmaista ja vaivatonta. Ei enää kuitteja, jotka haalistuvat, rypistyvät ja menevät helposti hukkaan. Hakemisesta tulee hauskaa, kun vaihtaa kieltä. Kielivaihtoehtoina ovat ruotsi, englanti ja saame. Niin ja tietenkin suomi. Samalla kun hakee sitä tiettyä teosta, voi harjoittaa vaikka saamen kielen taitoja. Sivun käyttö on täysin turvallista. Tottakai kannattaa käytön jälkeen painaa lopeta-painiketta ja poistaa selaimen sivuhistoria, mikäli olet kirjautunut sisälle.

Tällasta tällä kertaa. Kun joulu lähestyy, kaikkea hauskaa on tiedossa. Niitä hauskoja odotellessa toivotan kaikille hauskaa adventtiajan alkua.

Paula Kronqvist

Yhtä kokemusta rikkaampi

Kello on jo vaikka mitä, mutta valtakunnassa kaikki hyvin (vaikka parkkipirkko vainoaa). Olen hyvin orientoitunut iltavuoron sykliin, joka tuntuu olevan kuin tehty minulle ja minun luontoiselleni ihmiselle. Minulta satuttiin kysymään että ärsyttääkö minua kun työt loppuvat vasta yön suulla, "Ei minua hävetä se että saan nukkua myöhään", vastasin. 

Tulin tänne Aaltoselle autolla, mutten omista samanlaisia työsuhde-etuja kuin tämän paikan vakinaiset työntekijät, joten parkkeerauslupani on yhtä rajattua kuin muillakin kansalaisilla. Olen aivan varma että näin parkkipirkon vahtimassa nelipyöräistäni, josko tämä saisi ne kuuluisat kaksi tuntia täyteen ja rangaistua minua usean kymmenen euron huomautuksella. Minäpä meinaan olla kuitenkin tarkka. Mutta mennään itse asiaan:

Kuka sä oot? Mitä sä haluut?

Minä olen Kokkisen Joni, kohta kaameat 22 vuotta täyttävä syntyperäinen Torniolainen, sekä miehenpuolikas. Jos minulla olisi itsestani jotain erikoista kerrottavaa, kirjoittaisin siitä varmasti jo näppäimistö savuten, mutta annan teille kuitenkin ne yleisimmät. Olen perusjantteri jonka motto on; "Ei hoppu hyvästä eikä kiire kunniasta!". Elämäntehtäväni on tehdä tästä lyhyestä ihmisen elosta mahdollisimman stressivapaata aikaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että makaisin sohvalla tarjoussukat kattoa kohti osoittaen, ehei. Se tarkoittaa sitä, että mitä ikinä elämässäsi teetkin, teet sen stressaamatta itseäsi liikaa. Tätäkin tekstiä kirjoittaessa asento on rento, odotukset ja tavoitteet eivät ole taivaankannessa ja kahvikuppi pysyy täytettynä. 

Jottette kuitenkaan ala siellä ruudun lukevalla puolella rentoutumaan liiaksi ja haukottelemaan, voin vihjaista tässä vaiheessa vaikka joitain intresseistäni.

Rakastan lukemista, rakastan tekstin tuottamaa sanomaa maanpinnan pahnoilta korkeimmalle huipulle. Jos puhutaan tekstistä, niin sanat ja tekstit ovat aina olleet olemassa. Kaikkeen olemassa olevaan on kirjoitettu tarina. Ihmisiin, eläimiin, esineisiin ja paikkoihin. Kuten sanonta kuuluu; "Yksi kuva vastaa tuhatta sanaa." Minä pyrin näkemään siinä kuvassa ne tuhat sanaa ja kirjoittamaan ne ylös. Jokainen ihminen joka vastaan tulee, luo aina tietyn tekstin. Joissakin ihmisissä se on sanonta, joissakin toteama, jotkut tuovat silmieni eteen pienen novellin, kun taas joistakin persoonista huokuu kokonainen romaani. Plagiointiin en kuitenkaan sorru.

Mistähän muusta teille avautuisin... Liikuntamuodot, mistä minä pidän? Näkyykö minusta että rakastan liikuntaa? Atleettinen olemus suorastaan huokuu. No ei. Lapsena minä en pitänyt liikunnasta, kosken ollut hyvä siinä. Hienostomotoriikkani oli pahasti kyljellään, joten tekniikkaa vaativat lajit olivat minulle vaikeampia kuin yleensä. Potkupalloon en osunut, sählymaila oli kontrolloimaton väline ja kun luistimilla pääsin jäälle, olin kuin vähän liian tuhti Bambi. 

Sitten, muistaakseni seitsemännen luokan jouluna isäni vei minut ensimmäisen kerran punttisalille. Siellä ei paljon tullut jalkapalloa vastaan, ei jouduttu jäälle piruetteja tekemään, eikä mistään kuulunut "Syötä nyt #%!½:n urvelo!" 

Rakastuin paikkaan siltä istumalta. Ja sille tielle minä jäin. Ensimmäiset vuodet opettelin tekniikkaa, jonka jälkeen kehitin itseäni pikku hiljaa. Pystyin vihdoin sanomaan että minä olin hyvä jossain mikä laskettiin liikunnaksi. Olin sinällään harvinainen näky, koska siinä iässä kun olin, eivät nuoret oikein halunneet lähteä rankomaan rautaa hämärään saliin. Veri veti mieluummin pallokentälle tai tekemäään jotain muuta aerobista liikuntaa. 

Niin, ja lempivärini on kaikki mikä ei käy silmiin, lempiruokani on kaikki kiinteä ja silmieni väri vaihtelee mielialani mukaan. Hiustyylini on "luontoäiti", eli kun astun talosta pihalle niin hän hoitaa minulle kunnon puhurilla kampauksen kullekin päivälle. Yleensä lempityyli on "kaikki mahdolliset ilmansuunnat". 

Minulle henkilökohtaisesti tärkeää on lojaalisuus. Olen ystävänä ja ihmisenä lojaali ja empaattinen, joka pyrkii edesauttamaan muita elämän eri tilanteissa. Myötäelän joskus turhankin tehokkaasti muiden tunteita, siksi olen hiukan kehno lohduttaja, koska meinaan vollottaa itse ja lohdutettava saa itse taputella minua olkapäälle. 

Palatteko halusta kuulla lisää?

Mistä minä sitten tähän tupsahdin?

Kouluni kävin Torniossa, kokeiltu oli niin musiikkikoulut kuin tavallisetkin opinahjot. Musiikkikoulu ei oikein sopinut minulle, en edes muista miksi. Peruskoulun päätyttyä eksyin ammatillisiin opintoihin Lappialle, jossa aloitin metallialan peruskoulun. Päädyin koneistajaksi ja vietin viisi päivää viikosta kirjaimellisesti sorvin ääressä. Kolmen vuoden aikana kävi erittäin selväksi, etten pitänyt siitä mitä tein. Ei voida tietenkään olettaa, että yhdeksäsluokkalainen osaa vielä varmuudella sanoa, mitä haluaa koko loppuelämänsä tehdä. Joten annoin itselleni asian anteeksi. Ja kuinkas kävikään, en päivääkään tehnyt töitä johon opiskelin, vaan vaihdoin sorvin harjanvarteen kiinteistöalan muodossa. Siinä työssä viihdyin ihan suhteellisen mukavasti, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, vähän kuin joulukalenterin suklaatkin. Vuoden jälkeen työni loppui, pääsin istumaan pehmeästi työttömyyden päälle ja vaihdoin vaihteen vapaalle. 

Työvoimatoimisto on tehnyt mielestäni upeaa työtä mahdollistaakseen asioita minun toiveideni mukaan. Koska kuulun tietokonesukupolveen, kävin paljon tietokoneeseen liittyviä kursseja. Ikävä kyllä informaatio kurssien laaduista ei oikein ynnännyt, huomasin pariin otteeseni istuvani vanhemman väen kanssa opettelemassa kuinka tietokone avataan. Mutta sekin oli kokemusta, josta otin kaiken mahdollisen irti, eli ilmaiset muistitikut. 

Jossain elämän vaiheessa päädyin eräälle pajalle töihin nimikkeellä "kuntouttava työtoiminta". Paikassa oli tietokonepaja, joka otti vastaan tilaustöitä. Siellä ei kuitenkaan ollut tilaa, joten lähdin samaan rakennukseen taittelemaan pahveja ja tekemään laatikoita. Samalla istumalla kävin kurssia, jonka tarkoitus oli selventää meidän omia tulevaisuudentoiveitamme ja tavoitella niitä. Sitä kautta minä äkkäsin tämän. Minulla on ollut aina takaraivossani ajatus, että yksi ala saattaisi olla se jossa minä viihtyisin, nimittäin nuorisoala. Mutta minulla ei koskaan ollut 100% varmuutta siitä, viihtyisinkö, pitäisinkö, jaksaisinko. Kurssini aikana avautui kuitenkin sellainen parin sentin rakonen joka näytti, että nyt olisi mahdollisuus lähteä tutustumaan tähän. Pienessä päässäni rasahteli rattaat ja sitten se ajatus iski: Mikä olisikaan parempi paikka selvittää haluni tälle alalle, kuin alan töissä. Otin siis tahattoman isoa härkää sarvista ja lähdin tänne.

Ensimmäinen harppaus joka tehtiin, oli haastattelu Nuorkalla, haukoin henkeäni kuin kala kuivalla maalla, jännittikö? Ehei, mistä niin päättelit, kylmästä hiestä ja tärisevistä käsistä? Mutta itse haastattelu oli kuitenkin paljon helpompi kuin sen alkamisen odottaminen. Ensimmäisenä varmuutta harjoittelupaikasta ei saanut tietää, joten jouduin jäämään kämppiksiksi epävarmuuden kanssa.

Lopulta kun tieto harjoittelupaikan varmentumisesta saatiin, oli edessäni vielä viimeinen haaste, loikka ja seinä joka piti ylittää: Mene sinne, kohtaa nuoret, tee hyvin ja ole edes jotenkin siedettävä. Ensimmäisestä päivästäni ei ole hirveän kauan aikaa, muistan kyllä varmasti sen automatkan kotoa työpaikalle lopunelämääni. Vatsalaukku veti rapattia sekä kääntyili minuutin välein ympäri, pelkäsin että ensimmäinen nuori kun astuu sisälle niin minä tervehtimisen sijaan oksennan kengille. 

But I overcomed everything. Ja tässä sitä nyt ollaan, istutaan suhteellisen hiljaisen Aaltosen tiloissa kirjoittamassa blogipäivitystä. 

Mitä tulee tapahtumaan? 

Pienen mutta ytimekkään keskustelun tiimoilta voisin sanoa, että joudun ehkä radiohaastatteluun. Änkytän jo valmiiksi. Päivän avainsana on tiimityöskentely ja yhteishenki.

Aikani täällä on erittäin lyhyt, mutta aion ottaa siitä kaiken kokemuksen minkä vain irti saan. Haluan edes lyhesti tutustua upeisiin persooniin joita täällä käy, olla mukana pienessä päivässä edes taustapiruna ja olla se jolle voi sanoa; "Väistäisitkö vähän?"

Paljon onnea TIRTSU!

                      

                                              

Eli siis tänään oli trlitttanin 2-vuotis synttärit. Porukkaa siellä oli ihan kivasti:) Ilta alkoi singstarin laulamisella, pisteet oli hyviä. Muutama tyttö teki kakkuja, jotka muuten maistu tosi hyville. NAM<3 Jokainen sai omaan kakkupalaansa kynttilän, joka paloi toivon ja onnellisuuden liekissä. Kynttilä kuvasti niin Tirlittanin syntymäpäiviä, kuin kakun syöjän omiakin syntymäpäiväjuhlia tältä vuodelta, olivat ne sitten jo menneet, taikka tulevat. Kynttilöitä puhaltaessa ilmoille liiteli ja lenteli toivomuksia, joita ei tietenkään kenellekään paljasteta, jotta ne toteutuvat. Mutta.

Popcornejakin oli, niitä päätykin hienoon drinkkiin.

Ohje:

Lasillinen vettä

3 rkl sokeria

vähän mehutiivistettä

Popcornia

Sekoita aineet lasiin ja nauti, lupaan että hyvää tulee!

Ilta jatkui synttärileikeillä, en ollut itse sillon siellä mutta pikkulinnut lauloivat että nekin oli kivoja.

Tyttöjen talon toinen ohojaajista: Aliisa, joka on huippu emäntä.

Kakun korkkaus, Nuorisotoimen ihana ohjus Jossu.

Ilta päättyi siinä seittemän aikaa, toivottavasti kaikille jäi hyvä mieli illasta:) 

Seuraavia juhlia odotellessa muistellaan vanhoja.

teksti: Lotta ft. Sone

kuvat: Lotta, Linda, Inka, Mari, Mia ft. Sone

Willasukkia radiokerhossa

En ole hyvä alottaan blogia:) Mutta täällä kirjottaa Lotta. Niinku kuvista näkee Mari piirsi meijän Willasukkakapina-radiolähetykselle pinssin josta tuli hieno! Lusku teki niitä ja Mari hajotti:p Ei se sentään niitä onnistuneita. Sone otti meijän toimittajakuvan viikko sitte. Älkää kysykö mistä kuvan idea tuli, noi zingo purkit oli siinä pöydällä niin aateltiin että ne sopis kuvaan. Ja haluttiin jotain musikkiin/radioon liittyvää niin kuulokkeet laitettiin sitte jalkoihin. Muuten vaikka meijän radiolähetyksen nimestä vois päätellä että vastustetaan villasukkia niin me molemmat rakastetaan niitä:)

     Kuvassa näkee tuota suunittelu vaihetta mie vissiin vaan piirrän jotain, Marilla näyttäs olevan uus paitaki  

     päällä. (sonen huomio: kattokaa maailman hienoin joulukuusi!!!!!)

         Lusku tekemässä pinssejä.

          Ja siinä valmis pinssi:D

    Ja tässä ois sitte se toimittajakuva:)

  -Lotta

Knuutin seikkailut osa 2

Tiistai 15.11. Knuutti on yrittäny päästä selville Aaltosen päiväjärjestyksestä. Eihän siitä mitään ole tullu kun väkeä on rampannu edestakaisin koko ajan. 

Knuutilla meni pää sekaisin jo ensimmäisen viikon jälkeen. Knuutti kyllä myöntää, että hänellä on jonkinlainen käsitys Aaltosesta:

se on nuorisotila, jossa voi puuhailla kaikenlaista. Knuutti on huomannut että ne vakiokävijöitä ovat muun muassa radiokerholaiset ja mediapajalaiset. 

Knuutti haluaa hirveästi olla mukana tekemässä kaikkea. Muun muassa auttamassa biljardipöydän korjauksessa.

Varsinkin kokousten jälkeen hän on huomionkipeä.

Knuutti on myös kiinnostunut nuorten auttamisesta minkä vuoksi hän on ängennyt etsivänuorisotyöläisten joukkoon. 

Kun Knuuttia ei olla huomioitu, hän on hakeutunut piiloon milloin minnekin paikkaan. Sitten sitä ollaan saatu etsiä luskujen ja sonejen kanssa. Knuutti oli onneton kun hänellä ei ollut ketään ystävää. 

Hän alkoi taas ajatella itsetuhoisesti. Aaltosessa vierailevat nuoret ovat puhuneet Knuutin kanssa, että vaikka sitä ei huomioidakaan heti ja koko ajan, ei kannata miettiä itsetuhoisia ajatuksia. Knuutti ei aluksi ymmärtänyt, mutta huomattuaan adapterissa nuorten tekemän listan asioista, mitkä tekevät heidät onnellisiksi, hän ymmärsi, että moni välittää hänestä. 

Mutta Knuutti oli edelleen onneton. Se haluaisi ystävän, ikioman sellaisen. Jolle voisi kertoa ilot ja surut. Eipä aikaakaan kun eräänä aamuna herätessään Sonen pöydältä, hän huomaa edessään kirjeen. 

Kirje hänelle. Mutta keneltä? Tiedätkö sinä, keneltä Knuutti olisi voinut saada kirjeen?

Räppipaja

Mikä tekee meidät onnelliseksi näinä pimeinä syysiltoina

Kesä. Jäätelö. Pingviinit. Rodeo. Viiksiveikot. Maailman paras pannukakku. Villasukat. Bulbasaurus. Karkit. Basso. Laulaminen. Sone. Hiiri. Facebook. Kaverit. Suklaa. Lusku. Jemina. Subi. Hesburger. McDonalds. Tuplamakupirtelö. Kynttilät. Kynttilöiden haistelu. Pimeä. Valo. Pyörä. Jalat. Vessapaperi. Aliisa. Tietokone. Pulut. Justimusfilms. Greyn anatomia. Pako. Heroes. Täydelliset naiset. Salkkarit. Olipa kerran. Ankkaräp. Stepa. Robin. Never shout never. You me at six. Koulu. Äiti. Iskä. Joulu. Lahjat. Joulukuusi. Joulukalenteri. Tonttulakki. Joulukinkku. Joululoma. Playstation. Sly 2. Palkinto. Puurojuhla. Dog's life. Muffinsit. Paranormal Activity. Twilight. Jim Carrey. X Factor. Pepsi. Ilmastointikanava. Zingo. Ica Max. Amerikka. Sammakkokarkit. Sammakot. Kissat. Koirat. Hevoset. Kirahvit. Jääkarhut. Karhut. KNUUTTI. Viikset. Silinterihatut. Pipo. Lapaset. Kalsarit. Sukkahousut. Topit. Liikunta. Tohvelit. Meerin grilli. Kebabpilainen. Turkulainen. Tanssi. Hupparit. Käsikorut. Koeviikot. Kaulakorut. Seppälä. Poikaystävä. SINÄ♥. Adapteri. Hiirimatto. Iphone. Verhot. Laavalamppu. Lumi. Laskettelu. Yö. Nukkuminen. Lumilauta. Tähdet. Kuu. Valvominen. Skype. Lumiukot. Moottorikelkka. Ruotsi. Mönkijä. Kalat. Palkinnon voittaminen. Arvonnat. Posti. Lehdet. Kilpailut. Demi. Miss mix. Joulupukki. Linja-auto. Joulupukin parta. Joulumusiikki. Avoautot. Mursut. Marsut. Virtahevot. Skeittikengät. Hissi. Juissi. Maissi. Katy Perry. Kelly Clarkson. Google. Youtube. Iltalehti. Iltasanomat. Feissarimokat. Uusivuosi. Raketit. Tähtisädetikut. Karvalakit. Vessanpönttö. Peili. Harja. Kampa. Pinnit. Pompulat. Hiusdonitsi. Pomppulinnat. Trampoliinit. Voltit. Hop Lop. Ihmiset. Kauppakeskus. Supernova. Kukkasohva. 

Tässä oli siis pieni lista kun meitä kehotettiin tämä tekemään. Älkää ihmetelkö mistä nämä meidän asiat putkahti päähän, että joukossa saattaa olla sitten vähän tyhmempiäkin asioita( eli siis aika moni) mutta me teimme parhaamme ja toivottavasti tämä kelpaa teille ja tän avulla saadaan pari uutta sivun katselua niin Sone ilahtuu tästä näin :)

Rakkain terveisin:

Minna ja Mari

Jefren Pelivaltakunta

Independent -pelit, ne saattavat olla parhaimmillaan tai pahimmillaan pelikokemuksia, joita et ikinä unohda. Tällä kertaa puhun pelistä, joka on samaan aikaan hyvä pelailukokemus, mutta toisinaan hyvin ärsyttävä. Peli on tietenkin…

The Binding of Isaac: The Wrath of The Lamb

Pelin tarina menee lyhykäisyydessään kutakuinkin näin:

Isaac on tavallinen pikkupoika, jonka himouskovainen äiti saa kuulla Jumalalta että Isaac on korruptoitunut syntien vaikutuksesta. Hänet pitäisi puhdistaa niistä. Ensin häneltä poistetaan kaikki materialistiset asiat, esim. lelut, piirrokset ja vaatteet (hurr).

No, se ei ilmeisesti Jumalalle riittänyt, nimittäin hän haluaa että Isaac vielä eristettäisiin maailman pahuuksilta. No, äitihän sitten tekee työtä käskettyä ja eristää Isaacin huoneeseensa.  Sekään ei vielä riittänyt Jumalalle, vaan vielä kirsikkana kakun päällä, Jumala sanoo Isaacin äidille, että olet tehnyt työsi hyvin, mutta vielä yksi asia… tarvitsen uhrauksen, joten voisitko uhrata Isaacin osoittaaksesi rakkauden olevan suurinta minua kohtaan? No, Isaac näkee, että äiti puhui Jumalalle ja hätääntyy tietenkin tämän asian nähdessään. Isaac huomaa huoneessaan olevan luukun ja pakenee sinne. Siitä alkaa Isaacin seikkailu ympäri kellareiden, luolien ja jopa äidin kohdun, jotta pääsee kohtaamaan pahimman vihollisensa, itsensä. Ja näyttämään sille taivaan merkit!

The Binding of Isaacin on kehittänyt Edmund McMillen ja Florian Himsl. Loistavat musiikit on tehnyt Danny Baranowsky. McMillenin tunnetuimpiin töihin kuuluu The Basement Collectionista (kokoelma McMillenin aiempia tuotoksia) löytyvät Aether, Time Fcuk, Spewer, Coil, Tri-achnid, Grey Matter ja oman itsenäisen pelinsä saanut Super Meat Boy.

Peli on tunnettu armottomuudestaan ja teki roguelike peligenren hyvin tunnetuksi vuonna 2011, jolloin se julkaistiin. Roguelike -genre on siis sellainen, että yksi elämä ja jos hahmo kuolee, peli loppuu siihen. Eli pelikerta on erilainen edelliseen verrattuna.

Peli on lähes täydellinen, mutta yksi ainoa ongelma hieman raastaa sielua, ei Fraps-tukea. Eli ei nauhottamista youtubeen ilman screencapture-ohjelmaa, joka kuvaa flash-pelejä.

Pelin kontrollit toimivat tällä tavalla:

Hahmon liikkuminen: WASD-ohjauksella

Hahmolla ampuminen: nuolinäppäimillä.

Pidän paljon tästä Smash TV :mäisestä ohjaustyylistä, sillä onhan Smash TV myös yksi lempipeleistäni.

Grafiikka on käsinpiirretyn näköistä ja pidän siitä todella, sillä ei jokaisen pelin tarvitse olla ylihienoilla 3d-grafiikoilla väkerretty teos.

Mainitsin alussa pelin loistavista musiikeista, ne tuovat sen oikean atmosfäärin kun pelaa jotain Isaacin kaltaista peliä. Parhaimpia biisejä ovat luola-kenttien teema ”Repentant”, viimeisen (siis ihan viimeisen) kentän kappale ”My Innermost Apocalypse” ja ”Emnity of the Dark Lord”.

Mainitsinko pelin olevan hinnaltaan taskurahan hintainen, eli vain reilun viiden euron hintainen.

Peliin julkaistiin vuoden 2012 kesällä lisäosa ”Wrath of The Lamb”, joka toi peliin lisää vaikeutta, laajuutta, enemmän vihollisia, kenttiä ja muuta kivaa.

Pelistä voisi näin lopuksi ja lyhyesti sanoa, että yksi mahtavimmista pelikokemuksista pitkään aikaan ja suosittelen todella paljon teitä kaikkia kokeilemaan The Binding of Isaacia.

Tällä kertaa hieman lyhyempi arvostelu, tiedä sitten mitä ensi kerralla keksitään. Pelivaltakunta sulkee porttinsa mutta vain vähäksi aikaa! Se on sayonara!

Päivitys: 4.4. 2013

Olen arvostelemisen jälkeen päässyt peliä hyvin eteenpäin ja suurin osa arvostelusta oli tehty sen aikaisten kokemusten pohjalta. Nykyisin ajattelen peliä suuremmin kuin mitä arvostelua kirjoittaessani. Pelissä on oikeasti paljon hyvää, mutta on siinä myös huonotkin puolensa, jotka tuolla ylempänä jo mainitsinkin. Loppujen lopuksi ajatukseni antoivat minulle kuitenkin tällaisen loppuarvion. Peli on mahtava, parempi kuin mitä osasin kuvitella. Pelimaailmassa on paljon tabuja, joihin ei tekijät halua millään koskea ja yksi on uskonto. Pelissä on paljon referenssejä uskontoon ja suurin osa löytyy pelin tarinasta, hahmoista ja osasta esineistä. Päivitin arvostelun kuvankin pelin "Collectors Editionin" kuvaan.

Paulan Kirjasto 3

Hei taas kaikki lukijat!

Joko olette oppineet? Kyllä vain, tällä kertaa on vuorossa uusi kirja. Tällä kertaa kyseessä on Mary Higgins Clarkin Unissakävelijä. Kirja on ilmestyny vuonna 2008 Tammen julkaisema, englanninkielinen teos I Heard That Song Beforeilmestyi vuotta aikaisemmin. Suomentajana on toiminut Heikki Kaskimies. Tämä ainutlaatuinen dekkari pääsee nyt Paulan Kirjastossa hyvään käsittelyyn.

Mary Higgins Clark (s. 1929) on yhdysvaltalainen kirjailija. Läpimurtoteoksestaan Vaanivat silmät (v. 1977, alk. A Stranger Is Watching)lähtien tämä jännityksen kuningatar, kuten yhdysvaltalaiset häntä nimittävät, on julkaissut kirjoja vuodesta 1975 aktiivisesti tähän päivään saakka. Hänen valtavasta tuotannostaan nostan nyt esille esikoisteoksen Missä lapset ovat? (v. 1975, alk. Where Are The Children?), Kuu paistaa haudallesi (v. 1996, alk. The Moonlight Becomes You) ja viimeisin kirja, jota tosin ei ole vielä julkaistu suomeksi The Lost Years (v. 2012)

Kay Lansingin elämä saa äkkikäännöksen, kun hänen elämäänsä astuu hurmaava kartanonherra Peter Carrington. Muutaman viikon seurustelun jälkeen pari menee naimisiin, mutta jo seuraavana päivänä ongelmat alkavat ja historiankirjat avautuvat. Peter pidätetään syytettynä sekä 22 vuotta sitten kadonneen Susan Althorpin että Peterin entisen vaimon Crace Carringtonin murhasta. Skandaali paisuu paisumistaan, kun poliisit aloittavat tutkimustyön kartanon tontilla ja he löytävät Susan Althorpin sekä Kayn isän, Jonathan Lansingin ruumiit. Peteriä syytetään siis vielä Kayn isän murhasta. Asiaa hankaloittamassa on Kaytä häiritsevä muistikuva miehestä ja naisesta riitelemässä rahasta Carringtonien kartanon vintillä olevassa kappelissa 22 vuotta sitten. Soppaa on hämmentämässä vielä Peterin unissakävely. Vaikka hän olisikin tehnyt edellä mainitut rikokset, hän ei muista tekeneensä niitä. Mutta jos Peter ei ole murhaaja, kuka on? Liittyykö mysteeri mieheen, joka hyräilee kappelista lähdettyään Kaylle tärkeää sävelmää? Ja mihin ovat kadonneet kaikki tapausten avaintodisteet?

Annan kirjalle 4 ja ½ tähteä seuraavin perusteilla: Kirjan kannesta voi jo päätellä, että kirja on hämärä ja mielenkiintoinen. Juonten sekoittuessa toisiinsa lukija ei kyllästy ja juoni tempaa mukaansa. Laiskojenkin lukijoiden kannattaa harkita teoksen lukemista, sillä kappaleet olivat lyhyitä, mikä kokemuksien perusteella vain innostaa lukemaan kirjan vaikka samalta istumalta kannesta kanteen. Jos mennään periaatteella ”Luen vielä tämän kappaleen... oho, meni kolme...” niin se on piakkoin mahdollista. Tarinassa on paljon henkilöitä, joten siitä vähän miinusta kaikkien muistamisessa. Onneksi henkilöt hyppäävät jossain vaiheessa tarinan junaan ja matkaavat päätepysäkille asti. Hankalaa oli myös aina erottaa Peter Carrington ja Peter Carrington nuorempi (edeltävän poika). Aina ei käynyt ilmi, kummasta puhuttiin. Muuten tarina oli ihastuttava ja toimii erinomaisena esimerkkinä, että rakkaudella ei ole aikaa eikä rahaa, mutta luottamusta, kärsivällisyyttä ja uskomista niitäkin enemmän.

Tuttuun tapaan Paulan Kirjasto ilmestyy taas kahden viikon kuluttua. Siihen mennessä toivotan kaikille hyvää marraskuun alkua.

Paula Kronqvist

Nuoret sekoilee :P

Kesärenkaat

Nykyajan nuoriso

Jaettu ilo on paras ilo ;)

Hyvää hanukkaa toivoo playboys ja pupu-tytöt

Leppäsen huomio ja tarkennus:
Kuvien ottajat eivät halunneet mainita tässä yhteydessä nimiään, siksi taiteilijanimet, mutta niihän sitä aina oikeilla taiteilijoilla ompi sellaiset nimet! 

Uusi nuorisoneuvosto järjestäytyi

Tornion nuorisoneuvoston vaalit on siis käyty ja tässäpäs uuden nunen kasvot.

Puheenjohtaja: Jenna Lehtinen (JennaNune@hotmail.com)

Varapuheenjohtaja: Milka Rämö

Sihteeri: Paula Kronqvist

Nuorisovastaava: Jan-Mikael Hakomäki sekä Auli Pietikäinen

Tatu Raatikainen ( tapahtumavastaava )
Juulia Saukkonen ( netti&viestintävastaava )
Jemina Ronkainen
Onerva Hurtig
Mirke Tilja
Lauri Mäenalanen
Elisa Peteri
Sesilia Tofferi
Sara Pohjanen ( netti&viestintävastaava )
Roope Leineberg ( tapahtumavastaava )
Eveliina Hyväri
Ville Santamäki
Hannamari Kangas ( netti&viestintävastaava )
Mari Matinlompolo
Janne-Pekka Laukkanen
Samuli Juntti ( netti&viestintävastaava )

Klikkaamalla kuva isommaksi!