Kanat ovat todella mielenkiintoisia eläimiä. Monet ajattelevat varmaan, että ne ovat vain tylsiä ja yksinkertaisia. Eikös ne siinä tapauksessa ole mitä parahinta seuraa?
Kesäkanala on parasta mitä kesäksi voi toivoa. Kolme kanaa ja kukko. Eipä tarvitse koko kesänä ostaa kaupasta kananmunia ja silti niitä on yli omien tarpeiden. Talon pihassa ei pysy hengissä mitkään istutukset, kun kanat pääsevät valloilleen. Niiden lempi kylpypaikka tulee nimittäin olemaan se sinun kauan kasvattamasi ja siistinä pidetty kukkapenkki, jota et missään nimessä halunnut ikinä hävittää. Nyt se päätös ei ollutkaan enää sinun. Hyvä, eikö vain?
Harmiksi eteen tulee muutto ja eihän kanoja raski pataan laittaa. Kanat tutuille ja diili siitosmunista uuden paikan sattuessa eteen.
Ja nyt siihen itse asiaan.
Voi sitä autuutta, kun löysimme omakotitalon, johon voidaan avopuolison kanssa muuttaa. Heti tiedettiin, että pihalle tullaan kesällä rakentamaan eristetty kanala. Meillä oli melkein kolme kuukautta aikaa suunnitella millainen kanalasta tulee, mihin se rakennetaan ja mistä hankitaan tarvikkeet. Meinattiin ostaa valmis työmaaparakki, joka olisi ollut eristystä vaille valmis kanala. Harkittiin sukulaisten peltisen puuliiterin siirtoa ja eristämistä. Jopa vanha puinen rehuvarasto oli harkinnassa. Kaikessa vain oli muttansa ja kalliiksi tulee. Päädyimme rakentamaan kanalan alusta saakka itse.
Kaikki puutavara ja naulat piti ostaa itse. Onneksi peltikatto saatiin sukulaisilta, sekä ulkoaidan verkko – se vain piti käydä itse Simosta punkkien seasta kaatamassa. Noin puoleen koppiin saatiin eristeetkin ilmaiseksi, mutta siihen toiseen puoliskoon piti käydä ostamassa. Huomattiin, ettei se todellakaan mitään halpaa puuhaa ole, tämä kanalan rakentaminen siis.
Rakentamisen ohessa laitettiin hautomakone hurraamaan ja sisään kahdeksan munaa. Yksi muna ei ollut hedelmöittynyt, mutta muut lähtivät kasvamaan. Kaksikymmentäyksi päivää niitä piti kolme kertaa päivässä kääntää ja veden määrää sekä lämpötilaa vahata. Sitten tipuja alkoi kuoriutua!
Oli se ihana tunne kun näki ensimmäisten tipujen kuoriutuvan. Eikä mennyt päivääkään siitä, kun viimeinen tipu kuoriutui, kun me jo haettiin seuraavaan satsiin munat.
Vaikka ensimmäisestä satsista tipuja jäi neljä ja toisesta seitsemän, niin alkuperäisistä on jäljellä enää yhdeksän ja neljä on ostettu tai haettu muualta.
Tiesittekö, että kanoillakin on selvästi havaittavissa olevia persoonia aivan kuin koirilla. Eikä ne ole sen tyhmempiäkään – niille voi opettaa mm. agilityä, ihan kuten koirille. Minulla onkin suunnitteella ostaa koiran naksutin ja alkaa treenaamaan minun lellikkikanan, Vohvelin kanssa kyseistä lajia.
Vohveli on meidän kanoista se kaikkein suosituin, lellityin, hemmotelluin. Syy lienee minun. Sillä kun ensimmäisenä kuoriutuneet tiput olivat meillä sisällä häkissä ja osin huoneen lattian vallanneina, Vohveli oli niistä se pienin (vaikka niin se on vieläkin). Kun muut kasvoivat ja hyppäsivät noin 40cm korkeudessa olevalle sohvalle, niin mitä Vohveli teki? Itki – tai huusi, koska oli yksin - alhaalla lattialla koska ei päässyt hyppäämään sohvalle. Sitä kävi sääliksi ja se piti joka kerta käydä erikseen nostamassa muiden tykö. Tätä jatkui viikon, ennen kuin se oppi itse hyppäämään. Tästä alkoi kuitenkin lelliminen.
Nykyään kun kanat ovat olleet ulkona vapaina ja takaoven jättää auki, niin ei aikaakaan kun Vohveli on ollut sisällä etsimässä ruokaa ja seuraamassa kuin koira. Aivan muidenkin lemmikkien tavoin se osaa ilmoittaa, koska on nälkä ja koska se tahtoo jotain.
Harmiksemme toista yhtä suurta persoonaa meillä ei ole huomattu. Vaikka jokaisella se silti on.
Otetaanpa esimerkkinä vaikka meidän uusin tulokas Mimi. Joka on ainoa maatiaisristeytyskana mitä meillä on. Mimi on myös ainoa väritykseltään harmaa kana, kun muut ovat joko ruskeita tai valkoisia. Se on se pienin, paanan pohjimmainen joka on mieluummin omissa oloissaan yksin sisällä orrella, kuin muiden kanssa ulkona laiduntamassa vielä vihreää ruohoa.
Toinen esimerkki voisi olla meidän ykköskukko Vinha, eli Vinkku. Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö se oli ykkönen meidän kolmesta kukosta. Nuorempaa veljeään Kantaa tämä vähän lellii ja antaa välillä tehdä mitä haluaa, mutta meidän uutta vielä nimetöntä kukkoa se pompottaa koko ajan johonkin suuntaan. Tai näin oli vielä jokin aika sitten, ennen kuin Vinkku joutui uuniin.
Oli sekin kokemus. Kun pienestä asti seurannut kukon kasvua ja nyt katsoi kuinka avopuoliso sen teurasti ja laitettiin uuniin. Vaikka tämä oli ensimmäinen itse tehty, eli aikamoinen harjoituskappale, niin parempaa se kyllä oli, kuin kaupan kanat! Siitä ei ole epäilystäkään. Omien kanojen munatkin ovat paremman makuisia ja kirkkaamman keltaisia, kuin kaupasta saadut.
Kun kanat ovat vapaana, ulkona ei voi tehdä mitään yksin. Aina ne tulee paikalle työnjohtajiksi tarkistamaan työnlaatua ja tutkimaan paikkoja.
Todella hyvin kaverit osaavat myös ilmoittaa kun haluavat valtaamaan koko pihan. Jos siis ei olla niitä sinne tarpeeksi aikaisin päästetty. Eräänäkin päivänä, ei kello ollut varmaan kuin maksimissaan kaksitoista kun ihmeteltiin mikä ihme meininki kanahäkissä on. Ikkunasta katsottiin ja tajuttiin että kaksi pirulaista on aidan väärällä puolella! Meidän Vinkku ja toinen vanhimmista omista kanoista oli päättäneet hypätä kaksimetrisen aidan yli vapauteen… Onneksi ensi kesänä häkki katetaan – se on pakollista muuttolintujen takia.
Toisella kertaa en itse ollut paikalla, mutta kyllä sain naurut illalla kotiin päästessä, kun avopuoliso kertoi jahdanneensa yhtä kanoista säkki pimeässä pitkin pihaa! Oli siis mennyt sulkemana kanalan luukkua ja huomannut yhden puuttuvan. Kyseinen pakolainen oli kököttänyt aidan päällä. Ja eihän se tietenkään antanut siinä hepakassa mielentilassa (oli jahdattu sisältä ulos ja hypännyt ylös karkuun) ottaa kiinni vaan lähti karkuun. Jotenkin oli kuitenkin onnistunut saamaan kanan pihalta kiinni ja takas muiden luo lämpimään.
Kolmannessa kiinniotto tilanteessa olin taas itse mukana. Oltiin lisätty kanalan luukulle verho, että lämpö pysyisi paremmin sisällä. Sisälle koitettiin laittaa kaikkia ja tämä meidän uusi kukko ei vielä tajunnut että verhosta voi mennä läpi. Jäi ihmettelemään luukkuun vievälle rampille ja arka kun on ja liian lähelle mentiin, niin hepakassa hyppäsi korkeutta aidan päälle ja siitä jatkoi matkaa pää kolmantena jalkana. Sai sitä tovin jahdata pihaa ympäri, että sai taas häkkiin menemään. Häkin ovi taas kiinni ja koitettiin, josko menisi tällä kertaa sisään. Mitä vielä? Sama uudestaan. Hyppäsi karkuun ja taas oltiin perässä. Kolmas kerta toden sanoo. Jäätiin tällä kertaa molemmat häkin ulkopuolelle, kun oli näyttänyt siltä, että meidän läsnäolo ressasi vielä. Ei vieläkään verhosta läpi ja taas se sai hepulin – tyhjästä. Hyppäsi aidalle vastakkaiselle puolelle, kuin me oltiin. Kiersin sinne, että jos saataisiin estettyä karkaamasta. Hyppäsi siitä sitten toisen laudan kautta kanalan katolle… Olekko tosissas?! Avopuolisolla meni järki ja potkasi kanalan seinää pari kertaa ja johan tuli huutaen ja lentäen kukko alas ja taas karkuun. Kävin nostamassa verhon ja vihdoin sen jälkeen kukko tajusi sisään mennä.
Nyt on sitten kanat loukussa sisällä lämpimässä, kun pakkasta alkaa olla jo aika hyvin. Sitäkin protestoidaan joka kerta kun kanalaan menee.
Tässä nyt oli suht lyhyesti kanalan arkea. Puolethan tästä jäi kertomatta, mutta toisella kertaa sitten.
- Tiia
Näissä kuvissa Seija poseeraa veikeästi tuolin kanssa. Ideana oli harjoitella kuvaamista siten, että mallilla on jotain rekvisiittaa kuvassa.
