Elämää kanssa Karvakorvan, Hikivarpaan ja Öhköpötkiskän

Ihmisen paras kaveri on karvainen ja jakaa pyyteetöntä rakkautta. Monia kommelluksia ehtii sattua pitkän yhteiselon aikana. Risuja ja ruusuja niin puolin kuin toisin. Pentuaikana pissalätäköitä ja kakkosvahinkoja sattuu paljon. Nuorten koirien tekemää remontointia ja sisustamista saa myöhemmin nauraa. Isän kaverin jäniskoira oli päättänyt syödä vuokra-asunnon välioven. Se tilanne ei ole voinut olla kauhean hauska.

Oma huumorin taju on toisinaan koetuksella, kun kuumeisena on lähdettävä pissalenkille räntäsateeseen. Mieltä lämmittää kuitenkin suuresti kun löytää herätessä karvapallon aamulla samasta sängystä (eihän sillä tietysti ollut lupaa kiivetä sänkyyn, mutta mustavalkoiset säännöt muuttuvat monesti hieman harmaiksi).

Niin monet itkupotkuraivarit on vedetty peilin edessä, kun on tuntunut, ettei siitä kaverista mitenkään saa yhteiskuntakelpoista saati sisäsiistiä eläjää. Ajan kuluessa se karvapallo on kuitenkin tullut niin rakkaaksi ja moninimiseksi olioksi, ettei enää kaikkia nimiä voi muistaa (onneksi!).

Kaikkein mieleenpainuvin tilanne oli ensimmäisen vuoden aikana Hanin kanssa. Suhteellisen säännöllisten koulupäivien aikana tulin yhtenä päivänä aikaisemmin kotiin kuin yleensä ja mitä näinkään. Eteisestä näin keittiönpöydän ja siperianhuskyn, joka heräsi pöydän päältä silmät sirrillä, huulia nuoleskellen ja häntä matalalla vispaten. Itse kävelin pöydän viereen muristen ja käskyttäen koiraa "ALAS!" Joo oltiin molemmat varmasti yhtä hölmistyneitä?

Monesti koiran kanssa tulee hetkiä kun huomaa hokevansa koiralle lausetta: 

"Kohta mie myyn sinut, ko siet ossaa käyttäytyä!"

Mutta niin se pikku piereskelijä taas onnistuu yllättämään positiivisesti ja paskat kokemukset unohtuu. Vielä ei ole tarvinnut myydä sitä parasta kaveria. Koira on sellainen, kun olet sen antanut olla ja hieman sen oma persoona kukkii läpi kuin ruoste vanhassa autossa.

Koirien elämä on lyhyempi kuin ihmisen. Ihmisen, omistajan, koiran ottajan rooli on myös tehdä se kaikkein suurin rakkaudenosoitus koiralle, eli päästää lähtemään arvokkaasti kun aika on. Itselleni sellainen osui sellainen viime kesänä, kun suomenlapinkoira meni heikkoon kuntoon. Arvokas lähtö ei ole aina helpoin.

Elämä on syntymistä, elämistä ja kuolemista. Huumorilla selviää elämässä hyvin ja melko kamalaa olisi jäädä roikkumaan tänne ainiaaksi. Meikän kuppi on puolitäysi. Lompakko koiran kanssa eläessä on todella kuiva, mutta joka sentin arvosta ja rikasta.







Kirjoittanut
Hanna Piuva  #nuva16

Kuvat ovat ottamiani.
Kuvissa esiintyy rakas ystäväni ja hänen englanninbulldoggi pojat Ykä ja Urkki sekä siperianhuskyni Hani 

[6] OBS & Farewell - by Jenna

Last time, guys! Työssäoppimiseni Aaltosessa alkaa olla ohi, ja tässä on viimeinen postaukseni. Tässä postauksessa yhdistän toissaviikon ja edellisen viikon päivitykset, joten tekstiä piisaa. Ei hätää, niin myös kuviakin. 

Aloitetaan maanantaista (15.5), kun editoin maanantaina päivällä edellisperjantain tanssiesityksen videota... pitkän odotuksen jälkeen. Aamupäivä kului odotteluun saadakseni materiaalit. Videon editointi jatkui myös tiistaihin.  

Keskiviikkona editoin oman ohjelmani edellisviikon radioillasta, ja aloin työstää omia nettisivujani. Valmistunhan minä media-assistentiksi, täytyy minun alkaa edes jotenkin markkinoida töitäni. Valitettavasti teen sivut Wix.com-pohjalla, jossa on omat ongelmansa. Saan kuitenkin sivuistani haluamani näköiset. 

Torstaina chillailuillassa uudistelin vanhan tyttöjen vessatauluja parhaani mukaan, sillä oli hankalaa tehdä parempia tauluja kuin jo olemassa olleet. 

Perjantaina hyppäsin bussista muutamaa pysäkkiä aikaisemmin Putaan urheiluhallille, jossa tehtävänäni oli taltioida valo- ja videokuvin nuorisotoimen ja starttiryhmän kiipeilypäivää. Keskipäivän aikaan koitti paluu Aaltoseen, jossa siirryin muokkaamaan päivän valokuvia. 

Seuraavan viikon maanantaina, 22. toukokuuta, kun työpäiväni alkoi kello yhdeksältä aamulla. Kirjoitin tänne blogiin silloisen postauksen, ja työstin omia nettisivujani. Editoin myös edellisperjantain videomateriaalia kiipeilypäivästä. Tein myös yhden vessatauluista uudelleen, ja päivä päättyi kello 15. Tiistaina en tullut Aaltoseen lainkaan, sillä olin pääsykokeissa Oulussa. 

Keskiviikkona oli viikon, ellei koko työssäoppimisen, mieleenpainuvin päivä. Rajalla På Gränsen-kauppakeskuksessa Viktoriantorilla järjestettiin Open Border of Solidarity-tapahtuma, jossa tapahtui kaikenlaista. Esiintymään konserttiin tulivat Lihamyrsky, Musta Barbaari, VG+ ja paljon muita. Jos alkaisin puhumaan päivän tapahtumista, tulisi tästä postauksesta sietämättömän pitkä. Pystytte kuitenkin lukemaan tapahtumasta sen Facebook-sivuilta. Pyörin Rajalla ympyrää aamu yhdeksästä ilta yhdeksään, joten väsymys oli suuri loppuillasta ja nenäkin paloi auringosta.  

Härreguud, kun tuli tekstiä. Tänään maanantaina, 29. Toukokuuta, on pitänyt kiirettä. Valokuvasin OBS-tapahtumaa kahdella kameralla, Aaltosen 600D-järjestelmäkameralla ja omalla EOS M-minijärjestelmäkamerallani. Molemmilla tuli kuvia otettua yli 200, joten kahlintaa ja muokattavaa on ollut. Hartiatkin ovat hiukan jumissa. Mukavaa muutenkin kirjoittaa näin mokkapalojen tuoksussa, kun toin niitä Aaltoseen viimeisen päivän kunniaksi. En yleensä ole tehnyt itse viimeisenä päivänä työssäoppimispaikalle mitään, mutta tällä kertaa halusin jostain syystä panostaa enkä ostaa vain kakkua kaupasta. Kertookohan se jotain kuluneista kuukausista... 

Kiitän ja kumarran, 

Jenna.