maanantai 17. maaliskuuta 2014

Sinisiä ajatuksia

Olen viimeaikoina miettinyt paljon ihmisten asenteita, myös omiani. Positiivisuutta ja negatiivisuutta ja sitä miten ne ihmiseen itseen vaikuttaa. Kuinka helppoa ihmisellä on olla negatiivinen? Siihen ei paljoa vaadita, mutta koitappa ollakkin iloinen ja hyvällä tuulella päivästä toiseen. Se on paljon haastavampaa, mutta silti olen yrittänyt haastaa itseäni positiivisempaan ajatteluun kaikissa asioissa, sillä jo se vaikuttaa hyvällä tavalla itseemme ja muihin joiden kanssa olemme tekemisissä. Mielestäni jo penillä asioilla kuten kiitollisuudella ja antamisella saamme omaa oloamme kohenemaan ja silloin muiden negatiiviset asenteet ja sanomiset vaikuttavat meihin yhä vähemmän. Emme usko pystyvämme vaikuttamaan omiin tunteisiimme vaan menemme helposti vain virran ja tunteen mukana. Mielestäni jokainen voi vaikuttaa ja jokaisella pitäisi vaikuttaa omiin tunteisiinsa ja asenteisiinsa omaa hyvää oloa ajatellen. Tuttu ja turvallinen perus suomalainen negatiivisuus on mielestäni aivan turhaa ja pahentaa masentunutta kansaa enstisestään. Huumori taas on joidenkin taito pitää negatiivisuutta poissa. Eihän sen elämän niin vakavaa pidä ollakkaan. Otamme myös omat mokamme hirveinä mörköinä jotka eivät jätä rauhaan, jotka sitten pyyhkii sen viimeisenkin hyvän mielen mennessään. Itselläni oli ja vielä joskus nykyäänkin tapana jäädä kieriskelemään ja kertaamaan tapahtumaa missä ”mokasin” jollakin tavalla. Kuka näki ja mitähän se minusta nyt ajattelee. No totuushan on se, että kämmejä sattuu, mutta niihin tottuu, niistä oppii ja ei niitä kukaan oikeasti muista tai edes ole koskaan huomannukkaan, saati ajatellut että no nyt tuo kyllä mokasi. Lohduttaudun kuitenkin ajatuksella ”ihmisiähän tässä vaan ollaan”.. Niin vaan ja ainoastaan ihmisiä!? Kyllähän täällä jokainen ollaan juuri sitä mitä halutaan ja se ajatuksena lohduttaa ja saa suunpielet nousemaan. Ajatushan on siis se, että jos itse löydät sisältäsi tämän pienen tai suuren negatiivisen ihmisen, riippuu se sinusta muutatko sen positiiviseksi vai et. Haluatko olla edes vähän onnellisempi vai onnettomampi? Mielestäni asenne on se jolla pärjää tänäpäivänä niin koulu- kuin työmaailmassa ja tietenkin jokaisen omassa elämässä. Se millaisen kuvan itsestäni annat muille voi vaikuttaa tulevaisuuteesi pitkäänkin. Esimerkiksi eka työharjoittelupaikka voi olla tuleva työpaikka jos asenteesi on kohdallaan ja yritys hyvä. Ensivaikutelma ihmisestä on tärkein, vaikka se yleensä onkin aivan väärä, ainakin omalla kohdallani olen tämän huomannut, mutta niinhän se on ihminen tekee toisesta arvion ensimmäisen seitsemän sekunnin aikana. Tällä tekstillä en siis halua masentaa ketään vaan nimenomaan haastaa muita ja itseäni miettimään ja nostamaan asennettaan edes hieman positiivisemmaksi. Ei se joka hetki tai päivä onnistukkaan, mutta muuttuu kokoajan helpommaksi. Mielestäni meidän pitäisi tehdä enemmän niitä aisoita jotka tekevät meidät onnellisiksi ja oikeasti miettiä mikä tekee onnelliseksi, sekä haaveilla, se johtaa siihen että asenteemme on positiivisempi ja meillä on helpompi olla. Jonkun mielestä tää voi olla ylipositiivista ja tekopyhää shaibaa. Saattaa ollakki, mutta toimii! Sinisiä ajatuksia ja kuunnelkaa hyvää musiikkia. 

-Tiina 

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kaikki on ehkä vain satua? - Pariisin Kevät - Kaikki on satua

Pariisin Kevät on Arto Tuunelan perustama yhtye, jonka ensimmäinen levy Meteoriitti julkaistiin vuonna 2008. Seuraava levy Astronautti julkaistiin vuonna 2010.

Kuulin kolmannen levyn Kaikki on satua ensimmäisen singlen, Saari, aikaa ennen kuin itse levy ilmestyi 22.2.2012. Se oli puhdasta rakkautta. Levyn julkaisua odotin kuin kuuta nousevaa.

Saari kuvastaa Kaikki on satua -levyä lähes täydellisesti. Se on itsessäänkin yhtä salaperäinen ja jopa mystinen. Kaikki biisit sulautuvat yhteen sulavasti, kuin ne olisivat yksi ja sama biisi. Mielenkiintoista on myös, että levyllä ei ole biisiä nimeltä Kaikki on satua. Nimen salaisuus paljastuu heti ensimmäisessä biisissä, Olen kuullut merestä.

Levyn lyriikat, sävelmät ja Arto Tuunelan taianomainen ääni ovat kuin trippi toiseen maailmaan. Itse löydän paljon jopa todellisuudentajun toiselle puolelle meneviä kokemuksia. Aivan kuin olisi psykoosissa. Moderni ahdistus on läsnä koko levyn ajan, joka tekee ahdistuksesta, tuosta tunteiden tulpasta, jopa kaunista ja nautittavaa.

Levyn ulkoasu on kaunis. Lyriikoiden väleissä olevat kuvat tehostavat unenomaista tunnelmaa. Sininen ja savuinen kansi yhdistettynä valkoiseen tekstiin, jonka kirjaimet kietoutuvat toisiinsa luo juuri oikean kuvan levyn sisällöstä. Yllätys tulee, kun kannen aukaisee ja sisältä paljastuu musta levy ja lyriikkakirjasen musta takakansi. Metsä ja puut ovat yleinen teema kuvissa, mikä on erikoista, sillä Pariisin Kevät on helsinkiläinen yhtye – on varmaan täytynyt mennä Vantaan puolelle etsimään metsää.

Myöhemmin löysin musiikkivideon Saaresta, joka täydensi biisiä täydellisesti. Se kuvaa biisiä ja sen tuottamaa tunnetta kauniisti, samalla palauttaen kuuntelijan/katselijan todellisuuteen toisinaan. Saari oli levyn ensimmäinen single, mutta radiota kuuntelevat tuntevat ehkä paremmin levyn toisen singlen, Kesäyö, paremmin. Kaikki on satua on Pariisin Kevään kolmas albumi, jonka jälkeen on julkaistu Jossain on tie ulos vuonna 2013.

Pariisin Kevät – Saari Musiikkivideo:


Anne-Maria Vuolo

torstai 13. maaliskuuta 2014

Paulan Kirjasto 17

Heipparallaa,
Kevättä rinnassa ja niin pois päin. Taas on ehtinyt vierähtää muutama tovi edellisestä PK:sta, vai? No, tämän kertainen kirja lyö vertailussa kaikki edelliset kirjat mennen tullen palatessa. Tämä kirja on ainutlaatuinen teos, jollaista en ole ja arvatenkaan kukaan teistä ei koskaan ole voinut kohdata tai edes kuvitellakaan tällaista olevan. Ja varmasti tämä teos on ainoa kaltaisensa. Kyllä, seison sanojeni takana. Kirja on nimeltään Tarina vailla loppua (Die unendliche Geschichte, Michael Ende, ensimmäinen painos saksaksi 1979, ensimm. suomeksi 1982 Otava, kolmas painos, 2007 Otava, suomentaja Marja Kyrö).

Miksi menitte niin totisiksi? Kyllä, kirjan tarina loppuu aikanaan. Kirjassa on vain 492 sivua. ”VAIN?!” nousee huulillenne. No kuvitelkaa nimensä veroinen ja yli 2000 sivua pitkä kirja. Tämä kirja sisältää vain vajaa 500 sivua pitkän tarinan, joka on niin mukaansa tempaava, että sen lukee läpi vaikka yheltä istumalta. Kirja ei ole ainoastaan mielenkiintoinen ja ainutlaatuisesti kerrottu, mutta se on myös täynnä hauskoja ja ei ehkä niin helposti huomattavissa olevia yksityiskohtia. Vain tarkka lukija voi hoksata ne ;). Kirjan tarina on pääosin kerrottu yhdestä näkökulmasta, kahdella päähenkilöllä ja kahdella fonttivärillä. Outoa? Antakaapas kun kerron...

Kuva täältä
Bastian on 10-poika. Raukka, pelokas, huono koulussa, heikko ja muutenkin tyypillinen koulukiusauksen kohde. Varastettuaan antikvaritaatista kirjan ja pinnaten tunnilta hän piiloutuu koulun ullakolle lukemaan sitä, uppoutuen kirjan tarinaan niin, että tuntee olevansa osa sitä. Ja näin käy myös. Kirja puhuttelee häntä suoraan. Kirjan tarina kertoo Fantaasia maailmasta, jonka valtiatar on vakavasti sairas ja koko valtakunta ajautuu kohti tuhoaan. Tyhjyys imee maailmaa vähä vähältä. Tarinan sankari Atréju lähetetään etsimään syytä tälle kaikelle. Tarvitaan sankari antamaan valtiattarelle uusi nimi. Uusi nimi pelastaa kaiken. Mutta sankarin avun saaminen on vaikeampaa kuin kukaan voi kuvitella. Sankarin pitää tulla toisesta maailmasta. Sankarin lopulta päästyä Fantaasian valtakuntaan kohtaa häntä ensin tuntemattomuus, sitten ylistys, vallanhimo ja lopulta Viimeisen eli Todellisen Toiveensa tavoittelu. Melkoinen seikkailu.

Itse kirjailijasta sitten: Michael Ende (1929-1995) oli saksalainen kirjailija ja antroposofi. Hän opiskeli ja työskenteli elämänsä alkuvaiheessa teatterialalla. Hän ehti olla kahdesti naimisissa tämän ensimmäisen vaimon kuollessa keuhkosyöpään. Enden ensimmäinen teos on Jim Knopf und Lukas der Lokomotivführer(1960) palkittiin Hans Christian Andersenin kirjapalkinnolla. Vaikka kirja oli menestynyt ja palkittu, sitä syytettiin todellisuudentajun puuttumisesta. Vuosia myöhemmin Ende kirjoitti teoksen Momo (1973). Menestystä niittänyt teos Tarina vailla loppua ilmestyi siitä 6 vuotta myöhemmin ja sai hyväksyvän ja innostuneen vastaanoton. Ende kuoli mahasyöpään 66-vuotiaana.

Ainutlaatuinen teos ja monipuolinen kerronta, joka tempaa mukaansa kirjailijan. Tarina kerrotaan uudelleen ja uudelleen itseään toistaen mutta silti aina uudella jännittävällä tavalla ja kaikesta huolimatta se ei kuitenkaan toista itseään. Kaikki sitoutuu kaikkeen ja kaikella on merkityksensä. Kaiken kruunaa lopussa annettava opetus Todellisesta Toiveesta. Kaikesta tästä kirja ansaitsee 5 tähteä. Suosittelen kirjaa jokaiselle, joka vain on kiinnostunut lukemaan päättömän, päättymättömän tarinan.

Pitää alkaa vähän paremmin harkitsemaan näitä vanhempia teoksia, sillä PK:n historiaa selatessa aina vanhemmat kirjat ovat ”shokeeraavampia” ja ”jännittävämpiä” kuin uudemmat. Vai antaisko olla vastakkainaseteltuna että uudemmat ovat ”tosikkoja” ja vanhemmat ”unelmoijia”. Näitä miettiessä toivotan kaikille hyvää kevään alkua.

Paula Kronqvist

Lähteet:

Tästä minä pidän -valokuvakilpailun tulokset

1.sija, Teemu Mäntykenttä
2.sija, Eveliina Hyväri
3.sija, Anssi Jänkälä

Adapteri-hanke järjesti mediataitoviikolla valokuvakilpailun aiheella Tästä minä pidän.
Kilpailussa ei teknisillä taidoilla ollut juurikaan merkitystä, vaan nimenomaan kuvien sisällöt ratkaisivat.
Raati on valinnut nämä kolme kuvaa kilpailun parhaiksi otoksiksi.

Kiitos kaikille kuvia lähettäneille,
ja onneksi olkoon parhaille!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Ärsyttävät shoppailijat

Meistä jokainen on varmasti joskus turhautunut kaupassa. Oli se sitten hitaasti kulkeva kassajono, tai huutava lapsi karkkiosastolla, joskus kaupassa vain palaa pinna.
Itseäni kaupassa asioidessa ärsyttää ehkä eniten ihmiset, jotka kulkevat kaupan käytävillä huolimattomasti kuvitellen, että he ovat ainoa ihminen ruuhkaisessa lauantai marketissa. 
Vaikka tämä meidän Tornio onkin suhteellisen pieni paikkakunta, kyllä täälläkin riittää kauppoihin väkeä tungokseen asti. Luulisi, että jokaisella on silmät päässä ja sen verran tilanne tajua, että osaa siirtää ruokakärrynsä sivuun pois muiden asiakkaiden tieltä. Liian usein ahtaiden hyllyjen välissä on jonkun kärryt keskellä tietä. Pahinta on se, että kun kärryjä yrittää kiertää tuloksetta, on pakko joko a) pyytää kärryjen haltiaa siirtämään ne, tai b) pukata ne itse pois tieltä. Suomalaisena ensimmäinen vaihtoehto on luonnollisesti mahdoton, joten kärryt täytyy itse huomaamattomasti yrittää siirtää. Tässä vaiheessa kärryjen haltia kuitenkin huomaa yrityksen, ja mieltäosoittavasti tuhahtaen siirtää kärryt itse. Eikä minkäänlaisia pahoitteluja huolimattomuudesta voi koskaan suoda, ehei.
Pelkästään kärryjen jättäminen holtittomasti muiden tielle ei ärsytä minua, vaan myös se, että kärryjen kanssa löntystetään menemään hitaasti JA keskellä tietä. Kaupassa asioiminen olisi meille kaikille, etenkin ruuhka-aikaan paljon miellyttävämpää, jos jokainen viitsisi edes vähän vilkaista ympärilleen. Muiden huomioonottaminen ei ole niin vaivalloista, etteikö voisi vähän miettiä ennen kuin jättää kärryt keskelle käytävää juostakseen hakemaan unohtuneen maidon kaupan toisesta päästä.
Toinen mikä saa minut ärsyyntymään, ovat vanhemmat jotka raahaavat isoja lastenrattaita pieniin putiikkeihin. Hyvin harvoin muut kuin isot marketit on suunniteltu tarpeeksi tilaviksi kärryjen, tai rattaiden kanssa kulkemista varten. Mielestäni sen näkee jokainen silmilläänkin, ettei siivouskomeron kokoiseen sisustusputiikkiin kannata väkisin ahtautua niiden kaksosille tarkoitettujen kärryjen kanssa. Eikö shoppailemisen voisi jättää niihin kertoihin, kun saa tarkastella posliinieläimiä ja tuoksukynttilöitä ihan omassa rauhassa, ilman että on kokoajan toisten asiakkaiden tiellä, tai vaarassa kaataa astiahyllyn? Okei, okei. Ehkä se vaunujen kanssa pienet liikkeet täyttävä vanhempi on hoitamassa pakollisia asioita, ja lapsi on ollut pakko ottaa mukaan. Kyllä tuoreilla vanhemmillakin on oikeus shoppailla, ja kulkea kaupoissa siinä missä muillakin, mutta siinä vaiheessa ymmärrykseni loppuu kokonaan, kun äiti on shoppailemassa vaatteita itselleen ahtaassa Vilassa, lastenrattaiden ja lasten isän kanssa! Järkeäkin on ihan suotavaa käyttää, kiitos!
-Ella-