tiistai 31. tammikuuta 2017

Työharjoittelu alkoi!


Viime viikolla aloitin työharjoittelun ihan mukavissa merkeissä. Tutustuin graafisen suunnittelun toimistossa työskenteleviin ihmisiin ja pääsinkin heti käsiksi tietokonejuttuihin. Ohjaajani Fernando oli ensimmäisinä päivinä pois sairastelun takia. Minua onneksi kuitenkin opasti hänen veljensä ja herra nimeltä Nacho.

En ole pahemmin koskaan välittänyt Mac-tietokoneista, mutta nyt oli pakko totutella. Yritin vaihtaa asetuksista kielen, mutta ehkä se on parempi pitää espanjankielisenä. Ainakin oppii uusia sanoja.

Sain tehtävänannoksi editoida vanhoista flamenco festivaali kuvista otsikot ja kuvat uuteen kansioon sekä etsiä kuvista yksityiskohtia joita voisi käyttää seuraavassa festivaalissa. Työstin samalla eräälle paikalliselle jäätelöfirmalle ja ravintolalle autoa, josta voidaan
myydä suoraan herkkuja asiakkaille.

Minulle sanottiin heti ekana päivänä, että koska olen harjoittelija niin työaikani on 9:30 - 14:00 ilman taukoa. Kyllä täällä toimistohommissa kelpaa olla!

Ajattelin jo sunnuntaina julkaista tämän kirjoituksen, mutta olen ollut kipeänä jo lauantaista lähtien. En ole pystynyt muuta kuin nukkumaan ja yrittää jotenkuten helpottamaan oloa.

En tiedä vielä mitä laitan seuraavaan blogikirjoitukseen, mutta ainakin kuvia tulossa reilusti!


- Sami Koskimäki - 

perjantai 27. tammikuuta 2017

Nuva16 talavileirin kolomas päiwä

Torstai oli todella ulkopainoitteinen päivä. Heti aamupalan jälkeen alkoi peili ja pulkkaralli. Lounaan tietovisa sisällä ja takaisin ulos olymppialaisiin. Pingispalloviesti ja kiikariviesti. Jälkimmäisessä pallot kyllä karkasi todella helposti. Näiden juoksujen jälkeen vielä hankipallo joka vei kaikista ne viimeisetkin mehut. Kuuma oli ja hikeä pukkasi, eikä suihkuun kerennyt tai jaksanut mennä. Siitä sitten keittiöön pizzan tekoon. Eikä niitä tullutkaan kuin kaksitoista kappaletta, joten ei tarvinnut erikseen tehdä iltapalaa. Illalla oli iltaleikkejä ja keskustelua leiristä. Kaikki jo nukahtamispisteessä, kun vielä porukka haastettiin ulkoilemaan. 

 Leikkinä Käärme. Opettajat päänä ja päätöntä menoa. 

 Pojat pyykkipoikahippaa, muut katsovat puiden takaa. 

Viimeinen ilta ja nuva16:ta kalanruodot. 

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Nuva 16 meni mettään






Lähdettiin 24.tammikuuta talvileirille Rovaniemen Leirikariin Nuva16 kanssa. Kaikki oltiin tosi väsyneitä, mutta hengissä ollaan edelleen. Päästiin perille n.12 aikaan, purettiin tavarat ja syötiin. Sen jälkeen lähdettiin ulos leikkimään, luvassa oli ponisambaa ja pallo paikalla-leikki. Täällä on ihan älyttömästi lunta missä temmeltää. Rapia tunti ulkoiltiin, ja käytiin kiertelemässä ympäristössä. Sitten oli hieman luppoaikaa, jonka jälkeen syötiin oppilaiden valmistamat tortillat. Hauskuuden lomassa pidettiin pieni rentoutumishetki, jonka jälkeen oli luvassa lisää leikkejä ja improamista. Illan päätteeksi yksi pienryhmistämme oli järjestänyt impronäytelmän Lumikki ja seitsemän hyypiötä. Sitten olikin jo nukkumaanmenoaika. Tällaista tänään, saa nähdä mitä huominen tuo tullessaan.




sunnuntai 22. tammikuuta 2017

¡Houston, houston tenemos un problema!

Eka viikko - check!



Jatketaan maanantaista, johon päätin ensimmäisen blogitekstini.

Lähdin STEP:in toimistolle, jonka yhteyshenkilö on järkännyt minulle asumisen ja työpaikan tänne Espanjan Sevillaan. Yhteyshenkilöni Inma on tosi mukava ja osaa hyvin englantia. Oli mukavaa päästä vihdoin puhumaan englantia, kun on pitänyt koko ajan kääntäjän avulla puhua espanjaa. Kysyin Inmalta että missähän mahtaisi sijaita lähin kauppa. Suuntasin lähellä olevaan Supermercados MAS:iin. 


Oli hauska huomata miten halpaa espanjalaisissa kaupoissa on verrattuna Suomen kauppoihin. Esimerkiksi kaksi kahden litran pepsipulloa maksoi 1,50 euroa. Mutta tokihan nämä hintaerot johtuvat Espanjan tulotasosta.



Orientaatiotilaisuudessa kävimme muiden lähtijöiden kanssa läpi meidän fiiliksiä majoittautumisesta, karttaa, sääntöjä ja harjoittelun aikataulutusta kokonaisuudessaan.


Kävimme aiemman harjoittelijan, Fabion kanssa pienellä tutustumiskävelyllä ja suuntasimme kahvilaan viettämään hetki aikaa ennen kielikurssin alkamista. Viinilasillisen jälkeen osasi mukavasti rentoutua illan kurssia varten.

Calle Siete Revueltas, työpaikkani ja yhteyshenkilöni toimisto
Meidän kielikurssilla oleva opettaja on aivan huippu. Aluksi kyllä ihmettelin että onpas erikoinen tyyppi, mutta Josélla on tosi omalaatuinen huumorintaju. Tosin, en kyllä tajunnut aluksi sanaakaan mitä hän puhui.. ehkä muutamia sanoja sinne tänne, mutta eiköhän viikossa opi jo tarpeeksi paljon ymmärtämään häntä.

Tiistaina kävin tapaamassa Inman kanssa saman rakennuksen ylemmässä kerroksessa sijaitsevan työpaikkani toimiston väkeä. Työpaikkaohjaajani Fernando kehui lähettämiäni papereitani, jossa kerroin minkälaista työtä olen Suomessa tehnyt ja mitä toivon nyt tulevalta harjoittelulta. Ensiviikolla starttaa työt ja saa nähä mitä tuleman pitää, ainakin valokuvausta olisi luvassa!

Perjantaina oli viimeinen kielikurssipäivä ja jäi kyllä harmittamaan sen suhteen, että olisin mielelläni ollut pitempäänkin Josén opetuksessa. Hänen opetusmetodia oli hyvä ja vaikka menimmekin nopeaa asiasta toiseen niin siinä pysyi hyvin perässä mukana. "Si o Si" -lausahdus jäi erityisesti mieleen Josén tunneista. 😄

José lähti näyttämään meille Sevillan tunnettuja paikkoja ja rakennuksia, joiden nimistä ei itselle jäänyt päähän yhtään mikään.. Mutta onneksi otin kuvia kohteista joita hän meille näytti!

(Klikkaamalla kuvia saat ne suurennettua galleriaksi!)






     





Olisi kiva jos laittaisitte jotain kysymyksiä minulle tuonne kommenttikenttään niin voisin vastata niihin tulevissa blogipäivityksissä. Aion kertoa jossakin vaiheessa, että miten ylipäätänsä päädyin tänne, koska siinäkin oli omat sattumuksensa. Palaillaan asiaan taas seuraavalla viikolla!

- Sami Koskimäki -

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

10 asiaa mitä vihaan asuntolassa



Me ollaan oltu kolme vuotta asuntolassa, ja siellä on monia epäkohtia, jotka raivostuttaa, ärsyttää, ketuttaa ja v*@#ttaa 


  1. SOTKU JA AINAINEN SIIVOUS 

    Aina on jossakin pölyä tai 
    paskasia astioita, tai muuten vaan tavarat levällään. Joku on aina sotkenu, Joku on käyttäny vääriä astioita. Joku on jättäny pyykit koneeseen. Joku on jättäny roskat viemättä ja vessan vetämättä. Joku aina järkyttää toisten maailmankuvaa, joka on niin puhtoinen ja siisti. Kuva 
  1. JONOTUS 
    Aina Joku
     on sun edellä.  Aina joudut jonon hännille. Aina Joku on just sillon vessassa, kun meinaa kusi valua lahkeesta. Aina Joku on just sillon suihkussa, kun haluaisit mennä sinne. Ja kun vihdoin pääset suihkuun, Joku haluaa sinne myös. Aina pitää jonottaa ruokalaan. Joku saa aina sun edestä viimesen keksin tai pullan tai kakkupalan. Aina Joku tiskaa silloin, ku haluaisit nopeesti pestä sun kahvikupin pois. Aina Joku kattoo Salkkareita tai Simpsoneita tai Netflixiä, ja sie et saa vaihtaa kanavaa. 
  1. SÄÄNNÖT 
    Älä tee tätä. Älä tee tuota. Älä mene sinne. Älä mene tuonne. Älä syö tuota. Älä syö tätä.
     Aina Joku kieltää kaiken kivan.  
  1. OMA RAUHA 
    Ikinä et saa rauhaa. Aina J
    oku on sun oven takana. Aina Joku herättää sut päikkäreiltä. Aina Joku huutaa. Aina Joku paukuttaa ovia. Aina Joku tiputtaa kattilan lattialle.  Kuva 
  1. MATKUSTAMINEN 
    Aina pitää kantaa tavaraa bussiin tai junaan. Aina on J
    oku rääkyvä lapsi takana. Aina on autossa liian ahdasta. Aina Joku joutuu keskipenkille. Aina Jollaki jää jotain matkasta. Aina menee rahaa. Ja sitten jää se opiskelijakortti matkasta ja joudut maksamaan tuplahinnan 
  1. IHMISET 
    Aina J
    oku haluaa just sun seuraa. Aina Joku haluaa kattoo sun kaa leffaa. Aina Joku haluaa lähtee sun kaa johonki. Aina Joku haluaa valvoo sun kaa myöhään. 
  1. NUKKUMINEN 
    Aina Joku imuroi keskellä yötä. Aina Joku on saanut uudet kaiuttimet, jotka pitää testata yöllä. Aina Joku on 
    unohtanu sun huoneeseen jotain. Aina Joku haluaa tapella keskellä yötä. Aina Joku haluaa kertoa sulle salaisuuksia. Aina sie haluat kuulla niitä. Aina Joku haluaa sun kaa yksille.  
  1. KOULUMATKA 
    SE ON PITKÄ JA VAIVALLOINEN
     VIISKYMMENTÄ METRIÄ! JA SE PITTÄÄ KÄVELLÄ VIELÄ ILTAPÄIVÄLLÄ TAKASINKI! 
  1. RUOKA 
    Aina pitää olla syömässä. Ensin aamupala, sitten lounas ja vielä päivällinenkin! 
     Kuva 
  1. LÄHTEMINEN 
    Vaikka kuinka paljon vihaa kaikkea mitä asuntolassa on, niin silti pitää aina itkeä, kun sieltä J
    oku valmistuu tai muutaa omilleen. Aina pitää itkeä, kun oma lähtövuoro tulee. 
    Kuka V&%#¤u tämä Joku on?!?
      

  1. IKÄVÄ 
    Se iskee aina, kun Joku ei 
    ookkaan sun kanssa siivoamassa ja pyykkäämässä. Se iskee aina, kun Joku ei enää jonotakkaan sun kanssa sitä viimistä kakkupalaa. Se iskee aina, kun Joku ei ookkaan sun kanssa valittamassa uusista säännöistä. Se iskee aina, kun et pääsekkään häiritsemään sen Jonkun omaa rauhaa. Se iskee aina, kun se Joku ei riitelekkäänsun kanssa, että kumpi joutuu istumaan keskellä. Se iskee aina, kun se Joku ei enää katokkaan sun kaa leffaa. Se iskee aina, kun se Joku ei häiritsekkään sua keskellä yötä. Se iskee aina, kun se Joku ei jaakkaan sun kanssa, sitä viidenkymmenen metrin matkan tuskaa. Se iskee aina, kun se Joku ei tuukkaan sun kanssa syömään. Se iskee aina, kun Joku ei sanokaan sulle heippa.