keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Mediallisia kuvia


Hei kaikki. 
Olen Tiia Leinonen. Opiskelen Peräpohjolan opistolla nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Tämä valokuvanäyttely on osa mediapassiani - jota minun ei kai olisi tarvinnut suorittaa vuosi sitten valmistuneena Media-assistenttina... Tässä sitä kuitenkin ollaan. 
Mediapassin tarkoitksena on opetella käyttämään erilaista mediaa sovellettuna työhön. Tarkoitus on opetella valokuvaamisen perusteita ja vähän radiotyötä. Minulle tämä on tuttua, mutta kertaaminen ei ole ikinä pahitteeksi. 

Tämän kuvanäyttelyn tarkoitus oli muistella miten digikamera toimii ja mikä merkitys valoilla ja sommittelulla on. Studiossa kokeilin erilaisia valotuksia ja kuvakulmia ja ulkona keskityin sommitteluun.

Tässä kuvassa valoa tuli vain kahdesta spotista. Päävallo oli suoraan kuvattavan henkilön edestä ja toinen oli taustavalona. Näin valotettu kuva saa ihan eri tunnelman, kuin jos lamppuja olisi se normaali kolme. 

Tämä kuva on sama kuin edellinen, mutta mustavalkoisenea. Näin muokattuna kuvaan tulee hei eri tunnelma. 
Tässä kuvassa oli kolme valoa, joten valo on tasaisempaa.
Kuvakulmaa muuttamalla saa myös paljon aikaan. Kuvattavan henkilön jalka näyttää heti mittasuhteiltaan liian isolta, kun jalkaa on laitettu eteenpäin ja kuva on otettu alaviistosta. 

Ulkona otetuissa kuvissa valon säätö on tapahduttava kameralla. Sommittelu on suuremmassa roolissa kun on enemmän tilaa ja kuvattavaa.
Sommittelussa on otettava huomioon mitä haluaa etualalle ja mitä tulee taakse. 
Valotuksen lisäksi myös väreillä on merkitystä kuvassa. Ne luo tunnelmaa. 
Myös se vaikuttaa onko kuva pystyyn vai vaakaan otettu. Silloin sommittelut on täysin erilaisia vaikka kuva olisikin otettu täysin samasta paikasta. 

Kuvien kohteena oli luokkakaverini NUVA16 ryhmästä. 
Kiitokset hänelle ensinnäkin mallina olosta ja siitä että sain käyttää kuvia täällä.
Kiitokset myös kaikille teille jotka tämän kuvanäyttelyn katsoitte ja luitte.