Torstai 2.4.2015Muistan joskus miettineeni, että yksi suurimpia eroja Suomen ja Ruotsin välillä taitaa olla kieli – eikä sekään loppujen lopuksi kovin suuri. Tämän lisäksi olen kuitenkin löytänyt myös ainakin yhden kiistattoman eroavaisuuden: siinä missä hernekeitto Suomessa keitetään vihreistä herneistä, käytetään keittoon täällä keltaisia herneitä. Pääruokaahan seuraa luonnollisesti jälkiruoka ja nyt jos koskaan lieneekin aiheellista käsitellä vohveleita – vietettiinhän Ruotsissa runsas viikko sitten kansallista vohvelipäivää. Historiallisesti 25.3. on vietetty marianpäivää, joka ruotsiksi tunnetaan nimellä ”vårfrudagen”, mutta päivä on kuitenkin ajan saatossa muuttunut kansan suussa vohvelipäiväksi (våffeldagen). Sillä välin alkuperäinen kirkollinen juhlapyhä onkin saanut muuttaa lähimmälle sunnuntaille ja vohvelinystävät ovat puolestaan saaneet pätevän syyn herkutella viikonpäivään katsomatta ainakin kerran vuodessa.
Kun vohveleihin saakka nyt kerran päästiin, on niiden lomassa verrattain helppoa sivuta lyhyesti myös pannukakkuja. Olen nimittäin viimein saattanut selvittää yhden aikamme ehkäpä suurimmista mysteereistä. Kaikki Muumilaakson tarinoita lapsuudessaan katsoneethan nimittäin tietänevät, että muumiperhe syönee vuodessa enemmän pannukakkuja, kuin ruotsalainen karkkia (eilisen Aftonbladetin mukaanhan ruotsalaiset ovat maailman ahkerimpia karkinsyöjiä; keskivertoruotsalainen pistelee poskeensa vuosittain noin 17 kiloa karamelleja). Useimmat muumien aamu-, väli- ja iltapaloja – lounaista ja illallisista puhumattakaan – seuranneet ovat varmaankin myös huomanneet, että pannukakku-nimityksestä huolimatta ruokalaji kuitenkin muistuttaa ulkoisesti enemmän lättyä. Syytä tähän epäkohtaan olen itsekseni pohtinut jo pitkään – kunnes viimein joitain viikkoja sitten tajusin, että Ruotsissa ”pannkaka” tarkoittaakin paistosta, joka Suomessa tunnetaan lättynä. ”Plätt” sen sijaan viittaa erityisellä lättypannulla paistettuun pienemään lättyyn. Suomessa tavallinen, uunissa paistettu pannukakku, taas tunnetaan täällä nimellä ”ugnspannkaka”. Johtopäätöksenä voitaneen olettaa, että Muumilaaksossa syödään pannukakkuja lättyjen sijaan ainakin osittain jonkinlaisen käännösvirheen seurauksena – kirjoitettiinhan alkuperäiset Muumi-kirjat alun perin ruotsiksi.
Täällä on tullut jo kevät – jos ei siis lasketa viime viikolla kuin tyhjästä ilmestynyttä lumikuuroa, josta pääsinkin nauttimaan edellisenä päivänä hankkimani aurinkolasit sattuneesta syystä vielä taskussani. Lohduttauduin kuitenkin muistelemalla naistenpäivänä, siis maaliskuun kahdeksantena, lehdestä lukemaani juttua, joka kertoi, että kyseisenä sunnuntaina oli Svanbergassa, kymmenisen kilometriä Norrtäljestä pohjoiseen, mitattu kaikkien aikojen lämpöennätys maaliskuulle – 16,5 astetta! Lehdessä haastateltujen asiantuntijoiden mukaan mittauksia on suoritettu jo 1700-luvulta lähtien, ja yli 15 asteen lämpötila tähän aikaan vuodesta on hyvin epätavallista.
Eräänä niin ikään lämpimänä päivänä kotiin tullessani sain hieroa silmiäni useampaankin kertaan. Jonkin matkan päässä ulko-ovelta huomasin nimittäin parkkipaikan laidalla miehen, joka puuhasi jotain maassa olevan pienen kasan äärellä. Lähempää ohi kulkiessani huomasin, että kasasta nousi hieman savua, jota nuori mies vieläpä ruokki sytytysnesteellä. Minut ja kysyvän ilmeeni huomattuaan hän kertoikin iloisesti olevansa aloittelemassa grillauskautta, kunhan vain saa nuotion syttymään. Vieressään hänellä olikin vaatimattomasti varmastikin toistakymmentä kiloa grillihiiliä – mikäs siinä. Toivotin innokkaalle grillaajalle onnea ja katsoin parhaaksi jatkaa matkaa.
Lehdestä olen saanut lukea myös erikoisesta koulunkäyntiin liittyvästä ongelmasta: jokin aika sitten Täbyssä sijaitsevan peruskoulun oppilaat kirjoittivat paikallislehteen yleisönosastokirjoituksen, jossa todettiin, että koulun oppilaiden opiskelu on vaarassa häiriintyä, sillä koulun opettajat ja sijaiset ovat liian hyvännäköisiä. Lehden tavoittama koulun henkilökunnan edustaja totesi, että on hienoa, että oppilaat ottavat kantaa asioihin, mutta kieltäytyi sen sijaan arvioimasta opettajakollegoidensa ulkonäköä asteikolla yhdestä kymmeneen.
Toisen hilpeyttä herättävän uutisen löysin useammastakin suomalaisesta lehdestä – tällä kertaa hauskuus ei silti piillyt itse uutisen sisällössä, vaan otsikossa: ”Medvedev karhuaa separatistien kaasulaskua Ukrainalta”. Jutun luettuani mietin, mahtoiko otsikon kynäillyt toimittaja osata venäjää, vai oliko kyseessä vain hauska yhteensattuma – nimi Medvedev nimittäin tarkoittaa venäjäksi karhua (medved’).
Venäjästä olenkin tähän mennessä oppinut jo yhtä ja toista – maan historiasta tiedän esimerkiksi jo, että eräs tsaari tunnettiin hyvistä hammaslääkärintaidoistaan: jos jollakulla hovissa särki hammasta, etsi neuvokas tsaari käsiinsä tongit ja kiskoi hampaan irti. Eräs toinen tsaari taas muistetaan päätöksestään alkaa verottamaan parrakkaita kansalaisia. Kaupungin ulkopuolella asuvat talonpojat partaverosta oli tosin vapautettu, mutta kaupungissa vieraillessa tuli heidänkin maksaa parrastaan yksi kopeekka.
Fonetiikan teorian kurssilla on muun muassa opittu, että kielenkärki on latinaksi apex linguae, minkä taas monen muun samaan sarjaan kuuluvan tiedonmurusen kanssa ilmeisesti uskotaan olevan ensiarvoisen tärkeää sujuvan kielenoppimisen kannalta. Lisäksi tulee luonnollisesti tietää myös, miten ilma virtaa (tai vaihtoehtoisesti ei virtaa) nenässä, kun sanotaan ”aaaa”. Tämän tiedon uskon olevan jopa jossain määrin perusteltua, sillä esiintyyhän a-äänne muun muassa sanassa ”da”, joka taas onkin jo ihan oikeaa venäjää, vieläpä usein käytettyä. Sitä paitsi, olisihan ihan kamalaa, jos joku joskus jäisi kiinni vääränlaisesta nenänkäytöstä vaikkapa sitten keskellä Venäjää. Tunneilla käytämme muuten Fonetik light –kirjaa, jonka nimen eräs opiskelija toivoi kuvaavan loppukokeen vaikeus-, tai hänen logiikkansa mukaan ennemminkin helppousastetta. Valitettavasti opettaja ei vaikuttanut yhtään niin huvittuneelta, kuin moni muu. Samaisen filosofin mukaan olisi muuten myös kannattavampaa opiskella latinansukuisia kieliä, koska silloin ei tarvitsisi erikseen opiskella ääntämistä ja oppikirjatkin ovat kuulemma halvempia.
Kuluneiden kuukausien aikana on harjoiteltu myös tekstianalyysiä, joka vastannee toimintaperiaatteeltaan jonkinsorttista lukupiiriä – tunneilla istutaan ringissä ja luetaan vuoron perään läksynä ollutta tekstikappaletta sekä yritetään enemmän tai vähemmän epätoivoisesti keksiä sopiva ruotsinkielinen käännös kulloisellekin pätkälle. Nenää ei myöskään näillä tunneilla ole suinkaan unohdettu, sillä ensiksi lukemamme teksti kertoi isonenäisestä tytöstä, joka yritti nasukseensa ilmeisen tyytymättömänä päästä siitä eroon. Tässä kohtaa joudun tunnustamaan, että ihan kaikkia muita kertomuksen yksityiskohtia en silti muista, sillä kahden viikon jälkeen kolmisivuisen tarinan loppuun saakka päästyämme olen oikeastaan ehtinyt jo unohtaa, kuinka se alkoikaan.
Kielioppitunneilla sen sijaan muistan oppineeni uuden vängältä kuulostavan yhdyssanan "flaggstångsknoppsmålare", joskin lienen sitä vastoin unohtanut, mitä tekemistä lipputangonnupinmaalarilla mahtaa olla venäjän kielen kanssa. Kerryttämäämme osaamista olemme päässeet myös harjoittelemaan suullisen kielitaidon kurssille, jolla tähän mennessä käytetyin sana vaikuttaisi jostain syystä olevan ”stop”, joka muuten useimmiten esiintyy opettajan perin usein viljelemässä ilmauksessa ”Stop-stop-stop-stop!!”. Sana itsessään lienee silti jonkinlainen osoitus venäjän kielen taloudellisuudesta – siihen ei ole nimittäin pelkästään sisällytetty käskyä lopettaa väärinkäyttämästä kohdekieltä, vaan myös olla hiljaa, kuunnella ja toistaa oikea ilmaus – ja toistaa ja toistaa ja toistaa… Todellisten venäläisten ilmaisujen lisäksi (tai niiden sijaan) olen muuten hämmästyksekseni omaksunut ainakin jonkinasteisen slaavilaisen korostuksen – en kuitenkaan venäjää, vaan ruotsia puhuessani. Erikoisen ilmiön seurausten kartoittaminen jatkuu. Toistamisen lisäksi olemme joukolla pohtineet mm. kuinka vahvaa oluen tuleekaan olla, jotta se voidaan virallisesti laskea vahvaksi, ja oppineet, että kellonaikaa kysyttäessä vastauksen tulee olla tarkka, eikä sellaiseksi kelpaa siis esimerkiksi näennäisen epälooginen, mutta ovela lausahdus ”Juuri nyt kello on pian kaksitoista”, jolla yritetään välttyä käyttämästä monimutkaisempia kielioppirakenteita. Kuluneella viikolla pääsimme myös kuvailemaan tulevan pääsiäisen ruokalistaa, sekä hymyilemään tavallista leveämmin, kun eräs opiskelijoista kertoi vahingossa herkuttelevansa lihapullien sijaan koiranlihalla.
Kiirastorstain vuoksi useat liikkeet sulkeutuivat tänään tavallista aikaisemmin. Niin teki myös yliopiston kahvila – tarkalleen klo 16, kuten eräs opiskelija oli selvittänyt. Tästä syystä myös me pidimme tauon tavallista aikaisemmin – olisi ilmeisesti anteeksiantamatonta, jos ”fikapaus” jouduttaisiinkin kärsimään kokonaan ilman kahvia. Ennen tunnin alkua joku huomasi muuten joutuneensa istumaan ilmastointiluukuun edessä sijaitsevan pöydän ääreen ja päätti siirtää pöydän tuoleineen toiselle puolelle huonetta, jottei paleltuisi. Tähän joku kerkesikin kommentoimaan, että Tukholman yliopisto lienee yksi mantereen vapaamielisimmistä – esimerkiksi Oxfordissa kun ei kuulemma tulisi kuuloonkaan, että opiskelijat saisivat lupaa kysymättä siirrellä huonekaluja mielensä mukaan pitkin luokkaa. Tarina ei valitettavasti kerro, mistä tieto oli peräisin.
Muistiinpanovihkooni on muuten kevään aikana ilmestynyt kaktuksen ja lentokoneiden seuraksi mm. kirahvi, muumeja, vesinokkaeläin ja ruislimppu. Kaiken tämän lomassa olen myös oppinut, että indoeurooppalaista kantakieltä tarkoittava ruotsinkielen sana ”urindoeuropeiska” kannattaa väärinkäsitysten välttämiseksi huolellisesti ääntää ur-indo-europeiska, eikä suinkaan esimerkiksi urin-do-europeiska, kuten joskus voi vahingossa käydä.
Jesse
PS. Viime syksynä muutin Ruotsiin suhteellisen nopealla aikataululla. Silti en selvästikään ole lajini ainoa, saatikka nopein, sillä luin vastikään Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä helmikuussa vuonna 2000 julkaistun artikkelin, jossa Hanoi Rocks –laulajana tunnetun Michael Monroen isä Pentti Fagerholm kommentoi poikansa Tukholmaan muuttoa seuraavasti: ”Seitsemäntoistavuotiaana Mike lähti luokkaretkelle Tukholmaan. Hän jäi sille tielleen ja koulu kesken. Äiti oli tietysti vähän vastaan ja olisin minäkin ollut, jos olisin tiennyt hänen suunnitelmistaan.” Rock-legenda itse kertoi samaisessa artikkelissa valmistelleensa luokkaretken päätteeksi tapahtunutta maastamuuttoaan ottamalla mukaansa retkelle kaikki kolmesataa levyään.
Matka-adapteri seuraa Nuorisokanava Hertzilän aalloilta tutun Jessen vaiheita tällä kertaa ulkomaankirjeenvaihtajana Ruotsissa. Kaikki tekstit koottuna tämän linkin takana.
.jpg)
.jpg)
