tiistai 28. tammikuuta 2014

Lyhärimeininkejä PPO:lla

Tänään tehtiin ekan vuoden nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja opiskelijoiden kanssa minilyhäreitä Kaija Juurikkalan Taikalamppu -menetelmän keinoin. Videot on tehty kolmen oppitunnin aikana, tänään aamupäivällä.

Taikalamppu on elokuvaohjaaja ja pedagogi Kaija Juurikkalan kehittämä mediakasvatusmenetelmä, joka koostuu lyhyistä elokuvatyöpajoista. Voit tutustua menetelmäoppaaseen täällä. Nuoret käsikirjoittavat ja kuvaavat tarinan - kohtaus kerrallaan. Videoita ei leikata, vaan ne pistetään samaan playlistiin ja sitten vaan naatiskellaan. 

Kaikki videot löydät Adapterin youtube -kanavalta, eli TÄÄLTÄ.


torstai 23. tammikuuta 2014

Jefre kartoittamattomissa – Yukicon 2014, Espoo

Torstai 16.1.2014 – Lähtöilta

Torstai-iltana kuumotus alkoi olla huipussaan, kun lähtö kohti Jefren kartoittamatonta aluetta, Espoota alkoi. Kuumotuksen syynä oli se, että puolen vuoden työllä tehty Yukicon -tapahtuma kulminoitui tuohon tulevaan viikonloppuun. Juna lähti varttia vaille kahdeksan illalla Kemistä kohti Pasilaa ja siellä tekisin vaihdon sitten Espooseen menevään junaan. Yö sujui ongelmitta 4-5 tunnin unilla. Syy tuohon vähäiseen nukkumiseen oli yläpunkassa nukkuva huonetoverini, joka kuorsasi ja minähän en yleensä jaksa kuunnella mitään sellaista. 

Perjantai 17.1.2014 – Palaveri, kauppareissailua ja kasaamista. 

Perjantai alkoi hieman ärsyttävissä merkeissä. SE PASILAAN VIEVÄ JUNA JUMANKAUTA SOIKOON MYÖHÄSTYI NOIN KYMMENELLÄ MINUUTILLA JA TIETENKIN VIELÄ TAVALLA, ETTÄ MINÄ VARMASTI MYÖHÄSTYN ESPOOSEEN VIEVÄSTÄ JUNASTA! No, onneksi pääsin sitten ehjin nahoin Espooseen hieman myöhemmällä junalla. Espoon juna-asemalta minut haki ystäväni ja Yukiconin päätekniikkavastaava Daniel. Hänen kyydillään sitten selvittiin Aarnivalkean koululle, joka toimi meillä lattiamajoituskouluna. Minulla oli siellä tapaaminen koulun rehtorin ja Espoon paloturvallisuusvastaavan kanssa. Varmistimme, että koulu varmasti on majoituskelpoinen. Tapasin myös ensikertaa meidän pääjärjestäjämme Sannan ja siivousvastaavamme Lauran. Palaveri onnistui ongelmitta ja rehtori esittelikin meille tiloja. Siellä koulussa oli KILPIKONNA! Se oli mukava ja he selittivätkin, millainen se konna on ja miten se liikkuu. Näki, että kys. on seurallisimmasta päästä. Suomalaisissa kouluissa en pahemmin tiedä tästä lemmikkitouhuilusta, koskaan en ollut nähnyt sitä tapahtuvan ainakaan Torniolaisissa kouluissa. Harmi kun minulla ei ole kuvaa siitä konnasta. Loppupäivä menikin Yukiasioita hoidellessa ja kaupoissa pyöriessä. Hotelliin rekisteröidyin iltapäivä kolmen aikaan, kun silloin sinne vasta pääsi. Matkatavarat vein kylläkin sinne jo aamusta, ettei ne veisi tilaa kaverini autossa, koska sinne piti ottaa laatikoita. Illalla rentouduin pari tuntia hotellissa ja kirjoittelin Yukiconin muiden coniittien kanssa. (Itse olin majoitusvastaava). Sitten koitti ensimmäinen kasaussessio, se alkoi eeppisesti. Mentyäni hissillä hotellin respaan näin kolme itselleni hyvin tuttua kasvoa: Ne olivat meidän kunniavieraamme LaeppaVian pojat Rauski, Fisu ja zappis. Menin hieman kuumotuksissani heitä morjestamaan ja kysymään, että miten matka meni. Keskuselunaloitukseni oli kyllä hieman humoristinen, mutta niin minä aina tervehdin ihmisiä, jotka minä tunnistan. ”Rauski, perkele!”, suoraan kursailematta ja sensuroimatta. Esittäydyin tietenkin pojille ja kerroin olevani Yukiconin majoitusvastaava. Menin siitä sitten Espoon kulttuurikeskukselle, jossa meidän paikalle kykenevien vastaavien oli tarkoitus alkaa kasaamaan conipaikkaa edustuskuntoon. Kerroin siinä samalla myös pääjärjestäjällemme, että kunniavieraamme ovat saapuneet, että heidän huoneensa pitäisi käydä maksamassa (coneissa kunniavieraiden huoneen/majoituksen maksaa ja hoitaa conitea). Kasailut onnistuivat hyvin ja tapasin siinä myös ison osan muita coniitteja. 

Lauantai 18.1.2014 – Conin alkua, majoitusta ja työtteliäisyyden tunnetta 

Lauantaina jatkoimme aamusta conikasausta ja kello 10 tapahtuma olikin jo valmis alkamaan. Ehkä huvittavinta ja hieman ehkä hävettävääkin asiaa tapahtui hieman ennen varsinaisen tapahtuman alkua. Narikkavastaava löi minua raipalla istumalihaksilleni. Siitä lähtien aloin pelkäämään häntä. Hän raipan kanssa oli erittäin pelottava näky. Hirveä määrä hienoja cosseja, uusia tuttavuuksia ja vanhoja conikavereita, joiden kanssa olen ollut yhteydessä jo aiemmin. Conin aikana tuli ostettua hirveänä sarjoihin liittyvää oheiskrääsää. Pääosassa taisi tällä kertaa olla taikatyttösarja Mahou Shoujo Madoka Magica, jota pidän yhtenä parhaimmista, ellei jopa ole paras animesarja, jonka tiedän. Käytännöllisin kaikista tavaroista, jonka ostin oli Shingeki no Kyojin-nimisestä animesarjasta perua saanut Scouting Legions -laukku. Hintaa laukulle tuli 30e. Oma pukuni tapahtumassa oli nk. Devils Little Helper, eli paholaisen pikku apuri. Pukeuduin jo suht tunnettuun Lucius-asuuni ja lisäsin siihen vain erään hatun, joka minulla oli jo jonkin aikaa ollut, joka sopi herrasmiehelle yhtä hyvin kuin nappi otsaan. Tapasin hieman ennen conin alkua uuden ystäväni Joonatanin, johon tutustuin YouTuben puolella. Sovimme tapaavamme Yukiconissa ja näin tapahtui. Kiertelin ja kaartelin kavereideni kanssa tapahtumapaikkaa kuin hai laivaa ja löysin aina vähän väliä vaikka mitä, esim. Kyubee -pehmolelun, joka roikkui conin ajan minun uuden laukkuni koristeena, nykyään se vahtii levyhyllyäni. Myös, pelattavaakin löysin Tales of Xillia-pelin julkaisuversion muodossa. Hintaa pelille tuli 25€ ja pehmolle kirpeät 37€, mutta oheiskama on aina oheiskamaa ja kalleus näkyy. Conin aikana ei tapahtunut mitään mainittavaa, paitsi että tapasin pitkäaikaisen ystäväni Teemun ensi kertaa kasvotusten. Hän oli pukeutunut Mahou Shoujo Madoka Magica-sarjan Kyubee-hahmoksi. Kello löi vähää vaille kuusi ja kutsuin majoitusvalvojat (työntekijäni) paikalle. Kahden työntekijän kanssa juttelinkin jonkin verran. kahden muun, en yhtään. Kävimme laittamassa koulun majoituskuntoon ja asiat kaikki reilaan. Työntekijäni osasivat hommansa hyvin ja saavatkin minulta suosituksen. He jäivät vielä majoituskoululle, kun minä palasin hetkeksi vielä conipaikalle selvittämään asioita. Kävin myös kuuntelemassa erään toverini ohjelman animesarjasta Kill La Kill, josta nousi yksi suosikkini menneeltä kaudelta. Halusin kuulla, mitä hänellä oli sarjasta sanottavaa. Sitten olikin aika lähteä conipaikalta kohti hotellia. Hieman pienessä stressintäyteisessä fiiliksessä kysyin hotellin respasta, paljon niillä maksoi yksi lasillinen siideriä. Otin yhden sellaisen vain nollatakseni stressini ja hieman nopeuttamaan nukkumaanmenoa. 

Sunnuntai 19.1.2014 – Haikea kotiinlähtö. 

Sunnuntaiaamuna kävin syömässä hotellin aamupalan ja lähdin lähes heti syötyäni kohti lattiamajoituskoulua kysymään, miten yö meni. Sen jälkeen siivousvastaavan kanssa kahdestaan siivosimme koko koulun, tai ainakin ne tilat, joita käytimme. Sanoin kohteliaasti siivousvastaavan muistuttavan minun enoni tyttöystävää. Sitten painuimmekin conipaikalle lopputunneiksi ja löysinkin viimeiset ostokseni sieltä, Mahou Shoujo Madoka Magica-sarjan Kyouko Sakura-hahmosta tehdyn Nendoroidin ja pari Code Geass-sarjan pohjalta tehtyä hiirimattoa. Ihan ennen conin loppua ja päättäjäisiä otatin vielä kunniaveraidemme kanssa itselleni ja kavereilleni todisteen siitä, että tapasin varmasti LaeppaVian jätkät. Sitten alkoikin olla aika purkaa conipaikka ja häipyä kohti juna-asemaa ja kohti Torniota. Tässä oli kaikki mitä muistan conireissustani. Kiitoksia lukemisesta ja nähdään taas joskus. – Jefre.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Tunnelmia PMC:stä

Provincia Midnight Cup oteltiin 18. tammikuuta Haaparannannalla. 21. kertaa järjestetyn salibandyturnauksen pelit palloiltiin Aspen-hallilla ja Folkets Hus-tilalla.

Tornion ja Haaparannan nuorisotoimien yhteistyönä järjestämässä tapahtumassa yleisöä viihdyttivät salibndyn lisäksi myös disco ja livemusiikki. Paikalla olivatkin torniolais-tervolalainen No Swaps, haaparantalainen Apparition ja legendaarinen Approaching Pluto suoraan Norjan Altasta.

Haastattelemassa olivat Hertzilän toimittajat Lotta ja Inka.

Approaching Pluto



No Swaps



PMC:n järjestämisestä kertoo Tornion nuorisotoimen Johanna Kallio.




maanantai 20. tammikuuta 2014

Pieni tyttö vailla auttajaa osa 5

Pieni tyttö vailla auttajaa on kertomus, joka ilmestyy Adapterin blogissa aika ajoin. Kaikki tarinan osat löydät löydät tämän linkin alta.
Istahdin keittiön pöytään, omassa harjoittelu kämpässäni mihin muutin vähän aikaa sitten. Join kahvia ja juttelin samalla facebookissa mieheni kanssa. Meillä tuli täyteen juuri eilen puoli vuotta. Olen niin onnellinen, enkä aio päästää häntä irti. Pitäisi vain miettiä mihin lähteä opiskelemaan, en kuitenkaan haluaisi lähteä kauas, koska rakastan miestäni ja haluan seurustella hänen kanssa. Olisi aika vaikeata, koska illalla olisin takaisin perillä kotona, ehtisin olemaan muutaman tunnin mieheni kanssa ja taas nukkumaan koska aamulla aikainen herätys. Ouluun kestää kuitenkin se pari tuntia bussilla. Esimerkiksi.
Kunnes olin juonut kahvin, päätin lähteä ulos tupakille, kävelin tien laitaan ja sytytin tupakan. Pitäisikö lähteä tänään mieheni luo kylään. Olisi ihan kiva. Ei täälläkään jaksa koko aikaa olla. Heitin tupakan maahan, ja kävelin takaisin kämpille. Istahdin sohvalle katsomaan televisiota.
Jotain tylsää matlockkia.. Ei jaksa. Olen ehkä vähän tylsistynyt täällä uudessa kämpässä, mutta nyt sain vihdoin sen oman rauhan, ja saan liikkua itsenäisesti. Päätin lähteä bussi pysäkille. Kun bussi tuli, istahdin kyytiin ja kuuntelin musiikkia matkan ajan. Kunnes oltiin Kemissä, lähdin kävelemään lidlin kohdalta kohti mieheni asuntoa.
Koputin mieheni ovelle. Mies avasi.
-          No hei kulta, mitäs sä täällä? hän kysyi.
-          Päätin tulla käymään ku oli tylsää, sanoin.
Astuin sisälle ja suutelin miestäni. Olin tosi onnellinen. Otin takin pois ja istahdin hänen viereen sohvalle katsomaan televisiota.
-          Mä olen tosi onnellinen ku oon sun kanssa. Mä oon muuttunu paljon aikuisemmaksi nytten. Ei oo enää kauaa niin kukaan ei estä enää meitä missään, voin tulla yöksi tänne jne.. Rakastan sua, sanoin.
-          Voi kulta, kyllä mäki olen onnellinen.
 Halasimme toisiamme, se hali tuntui lämpimältä. Ei enää valehtelijoita, ei draama parisuhteita, nyt vain me kaksi onnellinen pari.
Tuli aika kun piti lähteä takaisin, mieheni heitti minut linja-auto asemalle autolla. Suutelimme, ja hän lähti takaisin kotiin.
Istuin bussissa korvakuulokkeet korvilla ja mietin elämän salaisuuksia. Kunnes piti jäädä pysäkillä takaisin nklle, omaan kämppään. Kello oli jo 9 illalla niin piti lähteä nukkumaan, koska aamulla aikainen herätys.
Enää alle 5 kuukautta niin asuisin omassa kämpässä, ei paha. Mä kyllä kestäisin tämän.
Lukijoille: Tämä on viimeinen osa. Jos haluatte lisää, voitte pyytää, kommentteja saa varmastin tuohon alas :)

Hertzilän kevätkausi on alkanut

Nuorisokanava Hertzilän kevätkausi aloitettiin luonnollisesti radio-shown merkeissä torstai-iltana 16.1. Kaksituntista hallitsivat Eve ja Sami, jotka ottivat yhteyttä mm. oululaiseen Idols-kilpailijaan Niko Brotkiniin.



Jefre puolestaan aloitti vuoden ottamalla jalat alleen ja suuntaamalla majoitusvastaavan roolissa Yukicon-tapahtumaan Espooseen. Yukicon on anime- ja peliharrastajille suunnattu tapahtuma, joka järjestettiin Espoon kulttuurikeskuksessa 18.-19.1.2014.



Hertzilä kuuluu yhä totutusti torstai-iltaisin klo 18-20 taajuudella 92 mHZ. Ellei radiosi olekaan katu-uskottavaa mallia, ei sinun kuitenkaan kannata vaipua epätoivoon, sillä Hertzilän saat kuuluviin myös nettiradion kautta kanavan kotisivuilta - siis täältä. Samaisella palvelimella majailevat myös tuleva lähetysaikataulu, podcastit sekä juontajaesittelyt.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Pieni tyttö vailla auttajaa osa 4

Pieni tyttö vailla auttajaa on kertomus, joka ilmestyy Adapterin blogissa aika ajoin. Kaikki tarinan osat löydät löydät tämän linkin alta.

Joululoma on ohi, täytyy lähteä takaisin nuorisokodille. Niin perseestä kuin se onkin toisaalta. 
Istun sohvalla, katson telkkaria, kun ohjaajat ja muut nuoret tekevät jotain yhdessä. Mua ei vain yksin kertaisesti kiinnosta mennä niihin juttuihin mukaan. Kai mä sitten olen masentunut tai jotain. Tai tykkään vain omasta rauhasta, ja sen onneksi saan ihan juuri ensi viikolla. Muutan siihen itsenäisempään paikkaan viikon päästä. 

- Laura, mikset sinä tule koskaan puhumaan ja tekemään ruokia meidän kanssa? Olet aina yksin, joku nuori kysyi minulta.

- Ei minua vain kiinnosta, tykkään enemmän omasta rauhasta, sanoin.
- Okei, mutta olet tervetullut aina.

Niinpä niin, mutta ei mua kiinnosta, en vain jaksa sitä jankuttaa. Ei se ole sitä etten tykkäisi muista nuorista täällä. Nyt olen miettinyt joululomalla itsekseni että hakisin johonkin kouluun, kohtahan alkaakin yhteishaku. Olisiko se sitten musiikkipuoli? Ravintolapuoli? mikä se olisi. En tiedä, ja mulla tulee kiire. Koulun kanssa teen tällä hetkellä projektia, teen sarjakuvaa, ja se on ihan mielenkiintoinen. Mutta musiikki on se juttu. Opettaja ehdotti että ne hommaisivat minulle koululle musiikkiopettajan, joka opettaa minulle musiikin teoriaa ja laulua. Se olisi hyvä.

Mä odotan vain sitä että pääsen lomille, viikonloppulomille. Ei tarvitsisi olla nuorisokodissa koko aikaa. Ja kun mä muutan itsenäisempään paikkaan ensi viikolla, saan luvan olla viikollakin kavereilla, joka on hyvä juttu. Ja niin se aika vain menee eteenpäin, ja kohta mä olen jo 18 vuotias. Äkkiä se aika menee.

Täytyy vain yrittää ajatella positiivisesti kaikesta, niin ei ole surullinen. Jaa lähtis nyt ulos, ko tekee mieli tupakkaa ja muutenkin ärsyttää olla sisällä.
Kävin pukemassa vihreän takin ylle, valkoisen huivin ja mustat kengät. Lähdin kävelemään talon luota kauemmas ettei kukaan näkisi. Sytytin tupakan kauempana bussipysäkillä. 

Ei tupakka ole mitenkään terveellistä, toivottavasti ne 10-vuotiaat tajuavat sen jotka aloittavat jo silloin. Mutta eihän ne tajua, ne ensin kokeilee, sitten ne ovatkin koukussa ja polttavat vielä monen vuoden päästäkin. Nuoret aloittavat hirveän aikaisin. Jos olisin tajunnut ettei kannata koskea tupakkaan, koska se ei jää viimeiseksi kerraksi, olisin ollut polttamatta sitä yhtäkään. Mutta tässä sitä ollaan, 4 vuotta poltettu.
Kunnes sain tupakan poltettua, tallasin sen maahan ja katsoin hetken ympärilleni. 

Mä olen pohjoisessa, mihin kuulun, mutta kaikki ei oo enää niinkuin ennen. Olen laitoksessa pohjoisessa, ennen en ollut. Olin kotona onnellisesti missä äiti ja isä olivat yhdessä ja sisaruksetkin. Mä en edes polttanu sillon. Kävin tunnollisesti koulua, niinkuin kyllä nytkin, mutta kun tajusin sen vasta vähän aikaa sitten. En näe edes isää enää, ennen mä näin sitä joka aamu ja ilta koska asuin sen luona. Niin ne ajat muuttuu, eikä sille voi 
mitään.

Toivon silti että jonain päivänä näen isän. Ja mä kyllä näen sen, mutta pitääkö mun odottaa oikeasti siihen asti että täytän 18? En voi vain ymmärtää.

Ja mä en lähde hatkaan täältä, mä en vaan oo sellainen. En ymmärrä nuoria jotka lähtevät hatkaan. Mitä ideaa? Lähteä vaikka keskellä yötä ikkunasta ilman kenkiä talvella? Sinnehän paleltuu ja ennen pitkää kuitenkin jää kiinni ja joutuu takaisin nuorisokodille. Ja ne seuraukset on todellaki paljon pahemmat. Mä en sitä tee, en ikinä. Mä olen sen päättänyt.
Kohta mä muutan, ja olen sen verran onnellisempi, että mikään ei voi sitä estää. Mä en kuse mun asioita enää.