torstai 23. tammikuuta 2014

Jefre kartoittamattomissa – Yukicon 2014, Espoo

Torstai 16.1.2014 – Lähtöilta

Torstai-iltana kuumotus alkoi olla huipussaan, kun lähtö kohti Jefren kartoittamatonta aluetta, Espoota alkoi. Kuumotuksen syynä oli se, että puolen vuoden työllä tehty Yukicon -tapahtuma kulminoitui tuohon tulevaan viikonloppuun. Juna lähti varttia vaille kahdeksan illalla Kemistä kohti Pasilaa ja siellä tekisin vaihdon sitten Espooseen menevään junaan. Yö sujui ongelmitta 4-5 tunnin unilla. Syy tuohon vähäiseen nukkumiseen oli yläpunkassa nukkuva huonetoverini, joka kuorsasi ja minähän en yleensä jaksa kuunnella mitään sellaista. 

Perjantai 17.1.2014 – Palaveri, kauppareissailua ja kasaamista. 

Perjantai alkoi hieman ärsyttävissä merkeissä. SE PASILAAN VIEVÄ JUNA JUMANKAUTA SOIKOON MYÖHÄSTYI NOIN KYMMENELLÄ MINUUTILLA JA TIETENKIN VIELÄ TAVALLA, ETTÄ MINÄ VARMASTI MYÖHÄSTYN ESPOOSEEN VIEVÄSTÄ JUNASTA! No, onneksi pääsin sitten ehjin nahoin Espooseen hieman myöhemmällä junalla. Espoon juna-asemalta minut haki ystäväni ja Yukiconin päätekniikkavastaava Daniel. Hänen kyydillään sitten selvittiin Aarnivalkean koululle, joka toimi meillä lattiamajoituskouluna. Minulla oli siellä tapaaminen koulun rehtorin ja Espoon paloturvallisuusvastaavan kanssa. Varmistimme, että koulu varmasti on majoituskelpoinen. Tapasin myös ensikertaa meidän pääjärjestäjämme Sannan ja siivousvastaavamme Lauran. Palaveri onnistui ongelmitta ja rehtori esittelikin meille tiloja. Siellä koulussa oli KILPIKONNA! Se oli mukava ja he selittivätkin, millainen se konna on ja miten se liikkuu. Näki, että kys. on seurallisimmasta päästä. Suomalaisissa kouluissa en pahemmin tiedä tästä lemmikkitouhuilusta, koskaan en ollut nähnyt sitä tapahtuvan ainakaan Torniolaisissa kouluissa. Harmi kun minulla ei ole kuvaa siitä konnasta. Loppupäivä menikin Yukiasioita hoidellessa ja kaupoissa pyöriessä. Hotelliin rekisteröidyin iltapäivä kolmen aikaan, kun silloin sinne vasta pääsi. Matkatavarat vein kylläkin sinne jo aamusta, ettei ne veisi tilaa kaverini autossa, koska sinne piti ottaa laatikoita. Illalla rentouduin pari tuntia hotellissa ja kirjoittelin Yukiconin muiden coniittien kanssa. (Itse olin majoitusvastaava). Sitten koitti ensimmäinen kasaussessio, se alkoi eeppisesti. Mentyäni hissillä hotellin respaan näin kolme itselleni hyvin tuttua kasvoa: Ne olivat meidän kunniavieraamme LaeppaVian pojat Rauski, Fisu ja zappis. Menin hieman kuumotuksissani heitä morjestamaan ja kysymään, että miten matka meni. Keskuselunaloitukseni oli kyllä hieman humoristinen, mutta niin minä aina tervehdin ihmisiä, jotka minä tunnistan. ”Rauski, perkele!”, suoraan kursailematta ja sensuroimatta. Esittäydyin tietenkin pojille ja kerroin olevani Yukiconin majoitusvastaava. Menin siitä sitten Espoon kulttuurikeskukselle, jossa meidän paikalle kykenevien vastaavien oli tarkoitus alkaa kasaamaan conipaikkaa edustuskuntoon. Kerroin siinä samalla myös pääjärjestäjällemme, että kunniavieraamme ovat saapuneet, että heidän huoneensa pitäisi käydä maksamassa (coneissa kunniavieraiden huoneen/majoituksen maksaa ja hoitaa conitea). Kasailut onnistuivat hyvin ja tapasin siinä myös ison osan muita coniitteja. 

Lauantai 18.1.2014 – Conin alkua, majoitusta ja työtteliäisyyden tunnetta 

Lauantaina jatkoimme aamusta conikasausta ja kello 10 tapahtuma olikin jo valmis alkamaan. Ehkä huvittavinta ja hieman ehkä hävettävääkin asiaa tapahtui hieman ennen varsinaisen tapahtuman alkua. Narikkavastaava löi minua raipalla istumalihaksilleni. Siitä lähtien aloin pelkäämään häntä. Hän raipan kanssa oli erittäin pelottava näky. Hirveä määrä hienoja cosseja, uusia tuttavuuksia ja vanhoja conikavereita, joiden kanssa olen ollut yhteydessä jo aiemmin. Conin aikana tuli ostettua hirveänä sarjoihin liittyvää oheiskrääsää. Pääosassa taisi tällä kertaa olla taikatyttösarja Mahou Shoujo Madoka Magica, jota pidän yhtenä parhaimmista, ellei jopa ole paras animesarja, jonka tiedän. Käytännöllisin kaikista tavaroista, jonka ostin oli Shingeki no Kyojin-nimisestä animesarjasta perua saanut Scouting Legions -laukku. Hintaa laukulle tuli 30e. Oma pukuni tapahtumassa oli nk. Devils Little Helper, eli paholaisen pikku apuri. Pukeuduin jo suht tunnettuun Lucius-asuuni ja lisäsin siihen vain erään hatun, joka minulla oli jo jonkin aikaa ollut, joka sopi herrasmiehelle yhtä hyvin kuin nappi otsaan. Tapasin hieman ennen conin alkua uuden ystäväni Joonatanin, johon tutustuin YouTuben puolella. Sovimme tapaavamme Yukiconissa ja näin tapahtui. Kiertelin ja kaartelin kavereideni kanssa tapahtumapaikkaa kuin hai laivaa ja löysin aina vähän väliä vaikka mitä, esim. Kyubee -pehmolelun, joka roikkui conin ajan minun uuden laukkuni koristeena, nykyään se vahtii levyhyllyäni. Myös, pelattavaakin löysin Tales of Xillia-pelin julkaisuversion muodossa. Hintaa pelille tuli 25€ ja pehmolle kirpeät 37€, mutta oheiskama on aina oheiskamaa ja kalleus näkyy. Conin aikana ei tapahtunut mitään mainittavaa, paitsi että tapasin pitkäaikaisen ystäväni Teemun ensi kertaa kasvotusten. Hän oli pukeutunut Mahou Shoujo Madoka Magica-sarjan Kyubee-hahmoksi. Kello löi vähää vaille kuusi ja kutsuin majoitusvalvojat (työntekijäni) paikalle. Kahden työntekijän kanssa juttelinkin jonkin verran. kahden muun, en yhtään. Kävimme laittamassa koulun majoituskuntoon ja asiat kaikki reilaan. Työntekijäni osasivat hommansa hyvin ja saavatkin minulta suosituksen. He jäivät vielä majoituskoululle, kun minä palasin hetkeksi vielä conipaikalle selvittämään asioita. Kävin myös kuuntelemassa erään toverini ohjelman animesarjasta Kill La Kill, josta nousi yksi suosikkini menneeltä kaudelta. Halusin kuulla, mitä hänellä oli sarjasta sanottavaa. Sitten olikin aika lähteä conipaikalta kohti hotellia. Hieman pienessä stressintäyteisessä fiiliksessä kysyin hotellin respasta, paljon niillä maksoi yksi lasillinen siideriä. Otin yhden sellaisen vain nollatakseni stressini ja hieman nopeuttamaan nukkumaanmenoa. 

Sunnuntai 19.1.2014 – Haikea kotiinlähtö. 

Sunnuntaiaamuna kävin syömässä hotellin aamupalan ja lähdin lähes heti syötyäni kohti lattiamajoituskoulua kysymään, miten yö meni. Sen jälkeen siivousvastaavan kanssa kahdestaan siivosimme koko koulun, tai ainakin ne tilat, joita käytimme. Sanoin kohteliaasti siivousvastaavan muistuttavan minun enoni tyttöystävää. Sitten painuimmekin conipaikalle lopputunneiksi ja löysinkin viimeiset ostokseni sieltä, Mahou Shoujo Madoka Magica-sarjan Kyouko Sakura-hahmosta tehdyn Nendoroidin ja pari Code Geass-sarjan pohjalta tehtyä hiirimattoa. Ihan ennen conin loppua ja päättäjäisiä otatin vielä kunniaveraidemme kanssa itselleni ja kavereilleni todisteen siitä, että tapasin varmasti LaeppaVian jätkät. Sitten alkoikin olla aika purkaa conipaikka ja häipyä kohti juna-asemaa ja kohti Torniota. Tässä oli kaikki mitä muistan conireissustani. Kiitoksia lukemisesta ja nähdään taas joskus. – Jefre.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti