tiistai 26. syyskuuta 2017

Hanna-Marian työssäoppiminen Tornion nuorisotoimella

Elokuu 2017


Heippa :) Olen siis Hanna-Maria ja opiskelen Peräpohjolan opistossa Lasten ja nuorten erityisohjaaksi. Syksy 2017 pyörähti käyntiin työssäoppimisella. Lasten ja nuorten ammatillinen kohtaaminen oli tässä top-jaksossa se ajatus. Oltiinkin jo keväällä sovittu Ellun kanssa tämä syksyn toppi valmiiksi ja sain hyvissä ajoin työvuorolistat ja ohjaajien yhteistietoja. Innolla ja jännityksellä odottelin

jo tulevia kokemuksia, nuorten kohtaamisia, ohjaustyötä ja kaikkea mikä nuorisotyöhön liittyy. Tavoitteena oli saada mahdollisimman monipuolisesti näkemystä ja kokemusta nuorisotyöstä. Olenkin saanut olla mukana vähän siellä ja täällä. Huippua! :)

No missä sitten olen ollut mukana ? :)


*Täyskäsikoulutus


Jess! Harkka starttasi Täyskäsi koulutuksella tutussa ympäristössä, peräpohjolan opistolla. Täyskäsi merkitys ja koko koulutus oli ihan uutta minulle. Nuva-opiskelijat koulutettiin ryhmäyttämään seiskaluokkaisia nuoria. Koulutuksessa käytiin läpi arvoja, tunteita ja kohtaamisia seiskaluokkalaisten nuorten kanssa. Nuvalaiset laitettiin leikkimään erilaisia leikkejä mitä opettivat ja ohjasi nuorisotoimen ohjaajat, Jossu, Jenni, Aleksi ja Minna. Lopuksi Nuva-opiskelijat sai alkaa itse kehittelemään erilaista toimintaa, leikkejä ja harjotteita mitä he tulisivat ohjamaan sitten seiskoille. Leikit ja harjoitteet oli myös loistava juttu nuvalaisille itselleen ja heidän ryhmälleen. Leikit vapautti tunnelmaa ja hitsasi ryhmäläisiä yhteen ja toimimaan yhdessä . Käytiin myös tunteita läpi kuvakorttien avulla, päivän alussa ja lopussa. Kuvakortit on loistava juttu ja tunnen korttien käytön ohjaustyössä itsellekkin luontevaksi ja mukavaksi työvälineeksi. Oli huippua seurata ryhmän toimintaa, osallistua itsekkin leikkeihin ja suunnitteluun sekä olla mukana kaikissa niissä keskusteluissa! Pohdittiin ryhmäyttämiseen liittyviä käytännön asioita ja tunne asioita. Motivaatio vain kasvoi tätä alaa kohtaan ja uutta matskua tuli hurjasti itselle lisää omaan oppimisen reppuun.

Täyskäsi-ryhmäytykset toteutettiin kahdella eri koululla ja oli tosi kivaa päästä tutustumaan Putaan ja Raumon yläasteen oppilaisiin ja opettajiin. Koulunuorisotyö myös avautui siinä samalla, mielenkiintoista ! :)
Sovittiin Kuitenkin ohjaajien kanssa että minun rooli on enemmän tutkiva ja toiminnasta havaintoja tekevä. Kun Ohjauskokemusta ja tietoa kuitenkin tuli runsaasti siltikin vaikka en itse kokoajan ollut aktiivinen ohjaaja ja äänessä. Olin kuitenkin toiminnassa kokoajan matkassa, kerkesin huomioida opiskelijoiden ohjaamista, seiskaluokkalaisten reaktioita leikeissä, ryhmän dynamiikkaa. Miten ryhmä vapautui leikkien avulla toimimaan yhdessä , miten mahtavasti eri oppilaista yksilötasolla nousi vahvuuksia ja seiskojen oma persoona pääsi ihanasti esille.












Leikkien ja erilaisten harjoitteiden merkitys ohjaustyössä avautui ja vahvistui entisestään. Ryhmätoiminnasta ja erilaisista harjoitteista ja niiden merkityksistä oppi paljon ja haluan oppia lisää , innostuneena hamstraan itselleni kaikkea matskua mihin tutustua. Sellainen fiilis että nyt kaikkiin mahollisiin koulutuksiin haluan matkaan !
Elikkäs, täyskäsikoulutus ja seiskojen ryhmäytykset on ollu tosi huippu kokemus ja loistava aloitus topille! Kiitos Nuvalaisille ja kiitos nuorisotoimen ohjaajille ja tietysti Puttan ja Raumon kouluille.



*BorderPride 2017 Rakkautta yli valtion rajojen


Mahtava päivä! Lauantaipäivä ja ihanan Jennin kanssa työpäivä. Kohdattiin paljon erilaisia ihmisiä ja käytiin mielenkiintoisia keskusteluita. Tehtiin monet kymmenet kasvomaalaukset Jennin kanssa ja ensimmäistä kertaa tein kasvomaalauksia ja sehän sujui loistavasti :) Oli niin kivaa olla mukana Meri-Lapin ihka ensimmäisessä  Pride-päivässä. Välittäminen, yhteisöllisyys,vertaisuus, rakkaus ja ystävyys kaikissa väreissä. Ihan huippu juttu varsinkin nuorille jotka kuuluvat seksuaalivähemmistöön ja myös ihan  kaikille avartamaan tasa-arvoa! 


Syyskuu 2017


Syyskuu lähti flunssan kourissa liikkeelle, iso harmitus ! Jäi kalastusreissut Aaltosen porukan kanssa välistä ja eka Tabu-ilta jäi myös kokematta. Mutta minkäs flunssalle teet kuin sairastaa pois !


*Aavasaksan reissu




Olipa reipas uuden viikon aloitus ulkoilu reissulla Aavasaksalle. Mukana oli Torniosta ja Kemistä nuoria ja ohjaajia. Reissun oli järjestänyt Majakka Ry. Porukka jaettiin pienempiin ryhmiin ja etittiin rasteja. Rasteilla oli erilaisia tehtäviä. Loistava ryhmäytyspäivä ! Olihan meillä hauskaa vaeltaa metsässä ja pöljäillä :) Kyllä me myös ihasteltiin Aavaskasan kaunista luontoa ja tietysti makkarat laavulla paistettiin porukalla. 


*Nuorkkaillat ja seiskaillat


Onneksi pääsin kuitenkin kokemaan muutaman nuorkkaillan ja seiskaillan. Nuorkka-ilta oli kyllä nostalginen kokemus! Oli loistavia kohtaamisia nuorten kanssa. Juteltiin, höpöteltiin,tutustuttiin,pelattiin, tansittiin jne. Tuntui että pääsin tosi kivasti jutuissa ja toiminnassa nuorten matkaan. 
Nuoret ottivat minusta koppia ja minä nuorista. Oli tosi kiva sukellus nuorten maailmaan ja keskusteluihin, nähdä mitä nuorisolla on nyt just puheenaiheina ja mitä funtsitaan just nyt . Hienoa oli myös huomata se että miten erilaisia paikkoja torniossa on nuorille järjestetty, Aaltonen, Messi, Konkka, Nuorkka jne. Kioskiakin pääsin pyörittämään ja kassakoneen käyttökin tuli tutuksi, kaikenlaista sitä oppii tässä porukassa. 
 Hyvät keskustelut nuorkalla ohjaajien kanssa iltojen päätteksi. Huippujengi koko nuoristotoimen jengi :) On ollu mahtava olla näiden ihmisten matkassa ! Teissä on kaikissa samanlainen ihailtava energia ja suhtautuminen elämään ja tähän nuorisotyöhön . Naurua ,pelleilyä, hauskuutta, kaikenmaailman tunteita, herkkiä hetkiä, oivalluksia ja mikä määrä oppia näiltä loistavilta konkareilta, I am souuuu Happy :)


*Aaltonen


Aaltonen on kyllä niin kiva paikka ! On ollu etuoikeutettua saada tutustua niin ihaniin media-opiskelijoihin, työkokeilutiimin tyttöihin ja kaikkiin näihin tyyppeihin keitä täällä pörrää ;) Olen saanut tutustua valokouvauksen saloihin, radiolähetyksen ja haastattelun tekemiseen. Luskun kanssa ollaan käyty kullanarvoisia ja opettavaisia keskusteluita ja olen saanut hyviä vinkkejä tulevaa työtä varten. 
Ellulta ja Aliisalta olen saanut oppia loistavia  ryhmänohjaaja taitoja. Niin ihkut ja korvaamattomat Sami ja Nana on myös opettaneet minulle mediataitoja ja käytiin yhdessä tekemässä radiohaastattelu Slow Café & Yogassa! Oli niin siistiä päästä ensimmäistä kertaa haastattelemaan itselläni sydämessä lähellä olevaa aihetta ja sainkin haastattelusta paljon irti.


Tätäkin blogia ollaan yhessä ja rakkauvella raapustettu :) Ollaan oltu niin tehokas tiimi että shoppailemaankin ollaan keretty lounastauon aikana! :D



*Tabu-ilta


Wuhuu! Tulihan se eka tabu-iltakin minun työvuoroihin :) Lähettiin yhessä Tornion joelle kumilautoilla. Melottiin porukalla Näätsaaren rantaan. Oli kyllä niin hauskaa ja porukassa oli uusia ihmisiä jotka otettiin hienosti mukaan. Elina ja Aliisa huomioivat niin hienosti koko porukkaa. Esimerkiksi eilen tuli mukaan uusi ihiminen, joka toivotettiin heti lämpimästi tervetulleeksi. Meillä oli kyllä niin hauskaa että vielä illallakin oli hymy kasvoilla ja vatsapalat kipeänä naurusta ja melomisesta.



TYÖSSÄOPPIMINEN TORNION NUORISOTOIMELLA ON ANTANUT MINULLE PALJON UUSIA KOKEMUKSIA, TIETOA, VINKKEJÄ, NEUVOJA, IDEOITA,YSTÄVIÄ,VERKOSTOJA,OPPIA ITSESTÄNI . JOKAINEN PÄIVÄ ON OLLUT ERILAINEN JA AINUTLAATUINEN. KIITOS !!!! :)


- Hanna-Maria -

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

[UudenMusiikinLista]: Ne ainoat Profeetat?

Profeetat @Qstock2017 Kuva: Rami Ranta @rannanrami

Jare
ja Kimmo ovat kyllä Suomen "The" HipHop-lohikäärmeitä. Näin antaa ymmärtää Profeettojen viimeisin "Lohikäärmeet" -single, joka julkaistiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Kappale on miltei jo "Profeetat" part.2 (Cheekin ja Elastisen aiemmin julkaistu kimppabiisi). Biisin jälkeen ei jää epäselväksi, ketkä hallitsee Suomi-räp skeneä - Ainakin soittolistojen mukaan.
Profeetat @Qstock2017 Kuva: Rami Ranta @rannanrami

Uusi kappale on oiva sekoitus räpkliseitä, kuten scratchaystä, itsensä mahtailua ja "aagh" -äänteitä. Pop -fiilistä kappaleeseen tuo Cheekin stemmaosuudet. Ennen ei kovin olekkaan päästy kokemaan Jarelta lauluosuuksia Vain Elämää -kappaleita lukuunottamatta, onkohan stemmailuinto kotoisin viime kesän Hirvensalmen kesäleiriltä?

Kappaleen pääteemana on jo aiemmasta Sinuhe -hitistä tuttu fiilistely etumatkasta räp-skenessä. Lisäksi olennaisena tuntuu olevan veikkailu kuinka kilpailu käynnistyy "valtakunnassa" kun Cheek luovuttaa "valtaistuimensa". Ja tietysti muistutetaan siitä kuinka hommassa palaa "huntteja" ja toiset jäävät siivoamaan lavaa, kun Profeetat poistuu paikalta. Laineissa ei myöskään unohdeta Profeetta -biiseillä ansaittuja platinalevyjä.

Profeetat @Qstock2017 Kuva: Rami Ranta @rannanrami

Enikheis tämän massiivisen bängerin olisi kyllä mielellään kuullut jo kesällä Profeettojen festarikiertueella - sillä onhan Lohikäärmeet niin massiivinen niin soundeiltaan, kuin laineiltaankin. Tämä biisi olisi kyllä ansainnut paikan encore -listalta.

Profeetat @Qstock2017 Kuva: Rami Ranta @rannanrami

Profeetat vetivät omien sanojensa mukaan viimeisen keikan Elämä Lapselle -konsertissa. Ja täytyy kyllä myöntää, Lohikäärmeet on juuri sellainen kappale, johon tämän luvun olisi voinutkin ennustaa päättyvän.

Miten tästä eteenpäin? Elastinen on jo julkaissut valikoiman keikkoja loppuvuodelle, mutta Cheekin jatko on vielä kuulematta. Mikä onkaan seuraava luku, vai onko jo aika käynnistää kilpailu valtaistuimesta?

Joka tapauksessa ne ainoat Profeetat kävi täällä.

Profeetat @Qstock2017 Kuva: Rami Ranta @rannanrami


Teksti ja kuvat: Rami Ranta @rannanrami
Voit kuunnella Profeettojen "Lohikäärmeet" -biisin alta.

***
Uuden Musiikin Lista W/RannanRami Hertzilässä 28.9. 18-19!
***

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Kauramoottorilla kauas etelään

Hei ja tervetuloa seuraamaan, kun kerron viime kesän loppuun sijoittuneesta reissusta! Mie olen siis Laura ja olin kaverini Nooran mukana Järvenpäässä hevosenhoitajana. Noora meni hevosensa Cocon kanssa Ratsastuskeskus Ainoon Hanna Tardiveaun valmennettavaksi. Tarkotuksena oli olla Ainossa viikko, mutta parin muuttujan takia olimmeki 9 päivää. 

Noora ja Cover Girl eli "Coco"
Noh, anyway reissuun lähtiessä Coco oli kerenny olla Nooralla vasta reilun kuukauen, joten reissun tarkoituksena oli lähinnä päästä reenaamaan ja tutustelemaan ammattilaisen valvovan silimän alle. 
Nuiden yheksän päivän aikana me molemmat todella opimme Cocosta paljonkin uutta, kaikki ei niin positiivista, mutta Noora sai kaikesta huolimati Hannalta hyvät eväät jatkoon. 


Noora oli ajatellut reissuun lähtiesä, että he varmaa pääsevät sitte hyppäämään tyyliin 100-110cm esteitä Hannan valmennuksissa, mutta aika äkkiä kävi ilmi, että Cocon lihakset olivat paljon huonommassa jamassa, kuin mitä myyjät olivat antaneet käsittää. 


Noora ja Hanna keskittyivät sitten tekemään Cocon kanssa melko paljolti vain koordinaatiota ja erityisesti selän lihaksia kehittäviä harjoituksia. Useina päivinä he tekivät erinäisiä puomi- ja kavalettiharjoitteita. 



Noin viikon puolessa välissä Noora pääsi sitten hyppäämäänkin ja loppua kohen suurimmat esteet kohosivatkin tosiaan sinne metrin paikkeille. Kuitenkaan kovin monia toistoja ei kärsiny tehä, sillä Cocolla on sellainen tapa, että kun se vässyy, nii se alakaa kiskomaan päätä tosi voimakkaasti alaspäin. Siinäpä ei sitten palioo ole tehtävissä, kun ohjat luiskahtaa käjestä, kun se on niin älyttömän voimakas se kiskasu. 


Kaikesta huolimati ravityöskentely saatiin hiottua meleko kohillee ja siitä on myös paljon hyviä kuvia, hienona esimerkkinä tuo yllä oleva kuva. 


All in all, paska reissu mutta tulipaha tehtyä.. No ei vaan, oikeesti meillä oli suurimman osan ajasta ihan hauskaa ja oli mukavaa päästä pitkästä aikaa kokonaan hevosten ja tallihommien ympäröimäks! Tuolle reissulle en varmaan lähtis uudestaa, koska kyllä siellä sen verran sattu ja tapahtu kaikkea mielenkiintosta, mutta oli kyllä ihan loistava kokemus!


-Laura M.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Kestävää kehitystä todellakin parhaimmillaan


Saimme Ympäristöosaamisen kursilla tehtäväksi suorittaa kurssi omalla tavalla. Eipä sitten muuta kuin pyörällä polkien keskustaan ja kauppaan. Otimme Tornion K-Citymarketissa kuvia, mitä tuotteita kannattaa suosia ja mitä ei, kun käy ostoksilla.


Haastattelimme myös K-CITYMARKET TORNION kauppias Marko Nurkkalaa. 

  1. Millä tavoin kauppa toteuttaa kestävää kehitystä?

K-Citymarket ei myy palvelutiskillä uhanalaista kalaa, vaan kalat on vastuullisesti kalastettu. Kauppa noudattaa WWF:n määräyksiä ja ohjeita. Luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden valikoima on laajentunut viime vuosina.
  1. Näkyykö kestävä kehitys asiakkaiden ostopäätöksissä?

Luomutuotteet ovat tavallisia tuotteita kalliimpia, mutta niiden kysyntä on silti kasvanut. Muuten asiakkaat ostavat sen, mitä tarvitsevat ajattelematta ympäristövaikutuksia.


  1. Miten kauppa lajittelee bio-, pahvi-, lasi- ja metallijätteet?

Kaupan työntekijät lajittelevat jätteet päivittäin ja pyrkivät toiminnallaan vähentämään tuotehävikin määrää.

  1. Käyttävätkö asiakkaat enemmän muovipusseja vai kestokasseja?

Perinteisten hedelmäpussien rinnalle on tullut biohajoavia pusseja. Niiden käyttöä on lisätty. Asiakkaat käyttävät tällä hetkellä enemmän muovipusseja kuin kestokasseja ostoksien pakkaamiseen. Suurin syy tähän on tavallisten pussien halvempi hinta.


  1. Miten energiatehokkuus näkyy kaupan toiminnassa?
Kylmälaitteissa on käytössä energiaa säästäviä led-valoja ja niissä on ajastimet. Pakastuslämpötiloja ja sähkönkulutusta seurataan. Työntekijät pesevät työvaatteensa kotona, mutta pesuaineet korvaa työnantaja.



Olihan se mielenkiintoinen reissu Tornio K-Citymarketissa. Kaikki ruuat koriin ja sen jälkeen täysi tyhjennys takaisin hyllyihin. 






 

 Huonompia ostoksia vasemmalla ja parempia oikealla


Mielipidettä kehiin

Minun mielestä olisi hyvä suosia luomutuotteita. Tokihan ne ovat tavallisia tuotteita kalliimpia, mutta ne vähentävät päästöjä paikallisesti. Luomukasviksissa on myös enemmän terveellisiä antioksidantteja ja eläintuotteiden terveellisiä rasvahappoja, koska niiden kuiva-aine pitoisuus on pienempi.

Luomutuotteiden suosiminen on myös siksi hyvä, koska luonnonmukaisessa kotieläintuotannossa laatu tarkoittaa korkealuokkaisia elintarvikkeita, joiden tuotannossa eläinten hyvinvointi on etusijalla. Kaikkihan pitävät eläimistä eikös. Luomueläinten eläinsuojissa on enemmän tilaa kuin tavanomaisissa, eläimiä ei pidetä häkeissä ja eläimille järjestetään kesällä ulkotarha tai laidun. Kuullostaa hyvältä, tykkään.


       Antte Hietaharju




Simerock 2017