tiistai 30. syyskuuta 2014

Ihmiset kaiken takana - Jossu

Viikolla 40 vietetään valtakunnallista nuorisotyön viikkoa, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta nuorisotyön työmuodoista ja menetelmistä, sekä ihmisistä kaiken takana. Nuorisotyön viikon taustalla on nuorisotyön valtakunnallinen palvelu- ja vaikuttajajärjestö Allianssi, ja viikon tavoitteena on saada nuorisotyölle näkyvyyttä, nostaa esiin nuorisotyön tuomia positiivisia vaikutuksia sekä edetä kohti sitä, ettei nuorisotyön rahoitusta leikattaisi. 

Nuorisotyön viikon kunniaksi esittelemme ihmiset Tornion kaupungin nuorisotoimen toimintojen taustalta. Kaikki henkilöesittelyt löydät tämän linkin alta.


Nimi: Johanna "Jossu" Kallio
Kotipaikka: Haapavesi
Koulutus: Yhteisöpedagogi (AMK)
Työpiste: Putaan nuorisotalo Nuorkka
Työtehtävät: Nuorkan tilavastaava, kouluyhteistyö (tukioppilastoiminta, ryhmäytystoiminta), kansainvälisyys, harjotteluvastaava
Lapsuuden haaveammatti: Poliisi

Työkavereiden mietteitä tyypistä:

Jossu - luova teatteritaitelija

Ihana, mielikuvitusrikas käsityötaitoinen nainen – jolla on ties kuinka monia kummilapsia.”

Ei ole varmasti asiaa, mitä Jossu ei osaisi ratkaista – ja nimenomaan puhumalla. Keskustelijana, ”maailmanparantajana” ja etenkin kuuntelijana Jossu on aivan omaa luokkaansa. Jossu ompi meiän työporukasta se, joka vastaanottaa arjessaan ehkäpä jopa eniten nuorten huolia ja murheita, ko jotenki siitä oikein huokuu semmonen lämpö ja tietynlainen turvallisuus – ja sitä myötä se tekkee itestään tosi helposti lähestyttävän. Löytääkin aina nuorille aikaa keskusteluihin ja kuuntelemiseen pyydettäessä. Osaa ajatella vaikeitakin asioita monelta eri kantilta, ja on aina valmis auttamaan. Jossun olemus, puhetyyli ja elekieli monesti hehkuu sellasta tietynlaista rauhaa, ja oonki varma, että edellisessä elämässä son ollu joku Itämaan-mahtava-ZenZei, hyvän mielen ja tyyneyden lähettiläs. Kuitenkaan tyyneys ja rauhallinen olemus ei kieli mitenkään hitaudesta – ehkä pikemminkin päinvastoin. Vaikka Jossu joutuisikin juoksemaan pää kolmantena jalkana, niin silti se ossaa säilyttää tietyllälailla päänsä aina kylmänä! Se on mahtava taito. Jossu on älyttömän huumorintajuinen ja jämy nuorisoalan ammattilainen, karaookkesta ja teatteritaiteesta se tykkää ja jääkiekon mm-kisoja se...rakastaa! 

Leijona henkeen ja vereen!

maanantai 29. syyskuuta 2014

Matka-adapteri: Morgontåg

Maanantai 29.9.2014

Tähän mennessä olen aiheuttanut hämmennystä Tukholmassa jo kohta kuukauden verran - mutta silti riiittää aina uutta havainnoitavaa. Esimerkiksi tänään opin, mitä varten junissa ja metroissa on lattiasta kattoon yltäviä tankoja sekä katossa kulkevia kiskoja tai niistä roikkuvia lenkkejä. Ensinäkemältähän niiden voisi kuvitella olevan niin sanottuja vauhtikahvoja, joista pidetään kiinni, jottei kovassa vauhdissa - tai sen yllättäen hidastuessa - pyöritä pitkin junaa.

Aamulla kouluun mennessäni tajusin kuitenkin, että niiden todellinen tarkoitus täytyy olla unien jatkaminen matkalla - ainakin käyttäjien määrästä päätellen. Suurin osa ilman istumapaikkaa jääneistä matkustajista roikkui tangoissa tai kahvoissa melkeinpä unissaan. Tosi kätevää hoksata ripustautua seinälle nukkumaan! Olenpa melkein varma, että jos jollakulla unissajunailijalla  vain olisi ollut kaulassaan kravatti, muut matkustajat olisivat saaneet todistaa, kuinka se integroitaisiin osaksi työmatkallanukkumisjärjestelmää kiertämällä se sellaisen tangon ympäri - ja ryhtikin pysyy hyvänä. 

Eikä vauhtikahvoja tänäkään aamuna olisi kiinnipitämiseen edes tarvinut, sillä metro keskusasemalta kouluun oli kirjaimellisesti täyteen ahdettu - ovien sulkeutuessa asemavirkailijat tunkivat puolivälissä olevat matkustajat sisään, jotta matka saattoi jatkua. Niin täydessä metrossa pysyy pystyssäkin helposti, kun ei yksinkertaisesti mahdu heilumaan. Aina junan pysähtyessä vaunu purkautui takaisin asemalle, kun joku ovien vastakkaiselta puolelta tahtoi ulos. Mietinpä vain, moniko unohtui väärälle asemalle, kun ei kerennyt takaisin junaan ennen sen lähtöä. Täällä on muuten hyötyä siitä, jos pärjää vähemmän täydessä junassa pitämättä kiinni mistään - samalla tietysti kaatumatta kenenkään päälle (ellei siis välttämättä halua tutustua uusiin ihmisiin - sehän olisikin muuten kätevää, kaatua kiinnostavalle tyypille suoraan syliin).

Kesällä matkailutoimistossa törmäsin mieheen, joka oli tunnettu protestoija - jotkut väittivät hänen protestoivan kaikkea mahdollista vastaan. Mies kertoi muun muassa, että jokamiehenoikeuden nojalla telttailu on sallittua tietyissä paikoissa yhden päivän ajan. Kuitenkin, jos ilmoittaa olevansa mukana protestissa, saa sananvapauslain mukaan telttassaan viipyä niin pitkään kuin mielii. Tämän kuullessani ajattelin Tukholman opiskelija-asuntopulan olevan ratkaistu - helppoa, kaikki vain ilmoittavat protestoivansa asuntopulaa vastaan ja pystyttävät telttansa koulunsa kampukselle.

Ihan tosissani en uskonut niin kuitenkaan käyvän - kunnes viime viikolla luin yliopiston lehdestä saksalaisesta miehestä, joka todellakin asui teltassa kampusalueella. Hän ei tosin protestoinut mitään vastaan, vaan ei ollut onnistunut löytämään asuntoa ennen opiskelujen alkua ja sai nyt asua opiskelijaasuntoyhdistyksen tarjoamassa teltassa.

Jos joku tuntee jonkun, joka puolestaan haluaisi telttailla kirjastossa, niin täällä olisi paikka avoinna - jonkun pitäisi nimittäin protestoida tämän paikan kirjastoa vastaan - ainakin vähän. 

Siellä on kasoittain kirjoja (joista suurin osa kuitenkin varmaan löytyy hyllyistä) järjestettyinä lajin mukaan siten, että esimerkiksi kurssikirjat vievät aika monta hyllymetriä. Siihen se järjestys sitten minun logiikkani mukaan loppuukin, sillä kun tänään yritin löytää taas yhtä reidenpaksuista kirjaa (jonka sisällä mahtuisi teltan puutteessa varmaan muuten asumaan), huomasin, että kirjathan eivät olleetkaan aakkosjärjestyksessä. Tai siis olivat. Tai eivät olleet... kun viimein päätin kysyä asiasta, selvisi, että ne ovat kuin ovatkin hyllyissä aakkostetusti: osa tekijän nimen mukaan, toiset kirjan nimen mukaan, jotkut hakusanojen mukaan ja mitä vielä. Mistä sitten tietää kuinka juuri se oma telt- tai siis kirja on aakkostettu? Siihenkin kuului olevan jokin monimutkainen kaava, jolla saattoi olla tekenmistä lähes minkä tahansa kanssa tekijöiden lukumäärästä varmaankin aina teoksen sivumäärään saakka.

Loppujen lopuksi kirjastonhoitajakin suositteli minua arvaamaan oikean lajitteluperusteen.

Jesse

Matka-adapteri seuraa Nuorisokanava Hertzilän aalloilta tutun Jessen vaiheita tällä kertaa ulkomaankirjeenvaihtajana Ruotsissa. Kaikki tekstit koottuna tämän linkin takana.



Ihmiset kaiken takana - Mari

Viikolla 40 vietetään valtakunnallista nuorisotyön viikkoa, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta nuorisotyön työmuodoista ja menetelmistä, sekä ihmisistä kaiken takana. Nuorisotyön viikon taustalla on nuorisotyön valtakunnallinen palvelu- ja vaikuttajajärjestö Allianssi, ja viikon tavoitteena on saada nuorisotyölle näkyvyyttä, nostaa esiin nuorisotyön tuomia positiivisia vaikutuksia sekä edetä kohti sitä, ettei nuorisotyön rahoitusta leikattaisi. 

Nuorisotyön viikon kunniaksi esittelemme ihmiset Tornion kaupungin nuorisotoimen toimintojen taustalta. Kaikki henkilöesittelyt löydät tämän linkin alta.


Nimi: Mari Syväjärvi
Kotipaikka: Karesuvanto
Koulutus: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, tuleva yhteisöpedagogi (AMK), opiskelee vielä
Työpiste: Putaan nuorisotalo Nuorkka
Työtehtävät: Jossun kätyri kaikessa nuorisotilatyöhön liittyvässä, tietenki tapahtumissa mukana ja omien rajallisten työtuntien puitteissa oikeastaan missä vain.
Lapsuuden haaveammatti: Eläinlääkäri

Työkavereiden mietteitä tyypistä:
Mari, sanansa mittainen nainen!
Sopiva sekoitus hulluttelua ja tiukkaa järkeilyä. Ihanan hersyvä huumorintaju ja innostunut asenne työhön - vähäisistä työtunneista riippumatta.”

Jos joskus saat Marin kaltaisen tyypin elämääsi, niin pidä siittä tiukasti kiini kaksilla käsillä, äläkä päästä irti, vaikka se kuinka anelisi jotaki armon hippusia. Nimittäin tällainen tyyppi on ystävänä korvaamaton, kaverinakin ihan OK ja nuorisotyöntekijänä lyömätön! Mari on nääs mahtavalla tavalla jämäkkä ja älyttömän rento samaan aikaan. Ihanan tiukka, mutta silti niin iloinen. Tiiättekö? Mari hassuttelee ja naureskelee aina silloin, kun on saumaa, ja todellakin komentaa silloin, kun on aihetta komentaa. Mari on rehellinen Pohjosen likka, joka ei kiertele, ei kaartele, vaan sannoo asiat justiin niinkö ne on. Ei koskaan valehtele ja kieroile, vaan puhuu täydestä sydämestä ja on rehellinen aina ittelle ja muille. Yks parhaita puolia kaiken muun ohella Marissa on se, että se osaa ja uskaltaa nauraa myös ittelle, eikä todellakaan pelkää heittäytyä. Töitä Mari tekee kuin kyntöhevonen konsanaan. On muuten aikaisemmin mainittujen koulujen lisäksi käynyt varmasti jonkun Pohjanmaan roudariopiston tms joskus männävuosina, eikä siksi pelkää raskaita fyysisiä töitä. Nostaa varmasti penkistä ainaki 200 kg, yhellä käellä. Kovempi poimimaan marjoja ko seittämän tavallista tyyppiä yhteensä... Mari on saamelainen tehomimmi, jolta taipuu 100 prosentin varmuudella työtehtävä kuin työtehtävä (ja vaikka rauta paljain käsin). Jos johonkin voi luottaa, niin se on Mariin! Vapaa-ajalla Mari välttelee leipomista, kuljailee mettissä ja nautiskelee elämästä



- ja nauraa!

tiistai 23. syyskuuta 2014

Matka-adapteri: Veckorapport 39

Tiistai 23.9.2014

Täällä kaikki tosiaan tapahtuu nopeasti - syksykin tuli yhdessä yössä. Huomasin tämän, kun junasta lähtiessäni otin mukaani sadesuojaksi Metro-lehden. Samaisen lehden kannessa päiviteltiin muuten vielä eilistäkin vesisadetta.

Metro- ja juna-asemilla siis jaetaan ilmaisjakelulehtiä - kaiken muun ohella. Toisinaan vastaan tulee myös jokunen kanssamatkustaja, sillä Tukholman julkisia liikennevälineitähän käyttää päivittäin yli 760 000 ihmistä.* Kolmessa viikossa olen huomannut, että näitä ihmisiä voi (ainakin huumorimielessä) luokitella erilaisiksi "metrokäyttäytyjiksi", joista tähän mennessä olen törmännyt ainakin seuraavanlaisiin tapauksiin:

1. Määrätietoinen mutkittelija: etenee ihmisjoukossa nopeasti mutkitellen ja ongelmitta sekä myötä- että vastavirtaan. Onnistuu taidokkaasti välttämään kaikenlaiset kaupustelijat, eikä hidasta muidenkaan matkantekoa.

2. Perässähiihtäjä: ei lainkaan niin negatiivinen tapaus, kuin nimen perusteella voisi kuvitella. Kyseessähän on siis matkaaja, joka etenee massassa jonkun toisen perässä. Tämä on siitä kätevää, että esimerkiksi määrätietoisen mutkittelijan löydettyään hiihtäjä voi seurata hänen jalanjälkiään ja löytää perille mutkittelijan tavoin välttäen tungoksen. Hiihtäjä on siis ikään kuin mutkittelijan esiaste, joka on hyvää vauhtia kehittymässä itsenäiseksi tiensäraivaajaksi.

3. Odottamaton yllättäjä: määrätietoisen mutkittelijan vihollinen. Matkustaja, joka sinkoilee sinne tänne väenpaljoudessa - täysin arvaamatta. Yllättäjä saattaa varoittamatta pyshtyä keskelle käytävää tai vaikkapa lennosta vaihtaa kulkusuuntansa täysin päinvastaiseksi. Liikkeet tapahtuvat näennäisen epäloogisesti, eikä niitä voi ennakoida - juurikin ennakoimattomuus tekee yllättäjästä mutkittelijan päänsäryn.

Näiden asemallaliikkujien lisäksi oma lukunsa ovat itse liikennevälineissä tavattavat henkilöt, joita voisi luokitella vaikkapa tekemisen perusteella: suurin osa matkustajista käpälöi älypuhelintaan tai kuuntelee jotain korvakuulokkeistaan. Osa taas kuluttaa matkan lukemalla tai vaikkapa meikkamalla. Ehkäpä kaikkein yleisin joukko on kuitenkin kiirehtijät,  jotka yrittävät olla junan tai metron pääteasemalla jo ennen itse liikennevälinettä. Tämä on mahdollista, koska täällä esimerkiksi metrossa kuulutetaan seuraavan pysäkin nimi, jonka jälkeen matkaa on kuitenkin yleensä vielä reilusti jäljellä. Kiirehtijän tunnistaa siitä, että heti kuulutuksen kuultuaan hän hyppää paikaltaan ja menee vielä liikkuvan junan ovella odottamaan pysähtymistä. En ole vielä ymmärtänyt mitä järkeä tavassa on, koska junasta luonnollisesti pääsee ulos vasta ovien avauduttua. Ovet taas eivät ainakaan vielä ole avautuneet ennen kuin juna on kokonaan pysähtynyt. Tämä siis tarkoittaa, että kiirehtijä hoippuu liikkuvan junan käytävällä aivan turhaan - varsinkin kun ovia junissa on niin paljon, että miltä tahansa paikalta vaunussa ehtii ovelle juuri sopivasti sen avautuessa, kun nousee paikaltaan vasta junan pysähdyttyä. Luulen, että junakiirehtijät ovat muuten läheistä sukua esimerkiksi lentokonehoppuilijoille, jotka puolestaan seisovat koneen käytävällä jo hyvissä ajoin ennen pysähtymistä - vaikka pääsevät ulos samaan aikaan paikallaan istuvien matkustajien kanssa.

Junamatkustajien lisäksi olen sitten edellisen blogitekstin jälkeen havainnoinut paljon muutakin - esimerkiksi omenia. Jo muutaman viikon olen miettinyt, että kylläpä ihmiset täällä ovat ahkeria unohtamaan omenoitaan kaduille, niitä kun näkee milloin missäkin. Eilen huomasin keskellä katua ainakin neljä tai viisi hylättyä hedelmää ja totesin, ettei tämä voi olla enää sattumaa. Eihän se ollutkaan - omenamysteerin ratkaisu on luonnollisesti omenapuu, joka on pudotellut hedelmänsä pitkin katua, ja täällä niitä puita näyttäisi riittävän aika paljon ja monessa paikassa. Toinen asia mitä täällä muuten riittää, on käsilaukut - niitä näkyy olevan kaikenlaisia ja kaikilla, myös miehillä.

Tähän mennessä olen oppinut myös suunnistamaan kaupungilla. Ensinnäkin maamerkeiksi kannattaa valita jotain, joka on paikallaan vielä myöhemminkin samana päivänä - ei siis autoa tai moottoripyörää. Toisekseen kannattaa hyväksikäyttää Google-karttapalvelua puhelimessa. Palvelun ongelma tuntuu vain olevan, että se aloittaa ohjeistuksen määräämällä liikkumaan nykyisestä sijainnista esimerkiksi sata metriä länteen ja kääntymään vasemmalle. Harmi vain, että kompassi myydään erikseen.

Kompassin ohella hyvä suunnistuskeino on myös seurata kauppakasseja. Luonnollisesti voi epäillä olevansa lähellä lelukauppaa, kun alkaa nähdä vastaantulijoilla kaupan pusseja, mutta tekniikkaa voi myös kehittää: Ica-supermarketin pussit merkitsevät monesti lähellä olevaa juna- tai metropysäkkiä, sillä niiden yhteydessä on monesti marketti. Samaa enteilevät myös lehtikioskin tuotteet. Suurta kauppakeskusta tai jotain muuta mielenkiintoista keskittymää on taas lupa odottaa, kun törmää esimerkiksi puhelintarvikeketjun tai kaikenlaisia hauskoja hilavitkuttimia myyvän liikkeen pusseihin - niiden myymälät kun monesti ovat pieniä "näyteikkunoita" vaikkapa juuri ostoskeskuksissa.

Kaupungilla liikkuessa voi myös matkata pidempiä välejä bussilla. Yleensä metrojen uskotaan olevan vaikeita, mutta tosiasiassa ne ovat busseihin verrattuina yksinkertaisia. Täytyy vain tietää minkä reitin varrella oma pysäkki sijaitsee ja voi hypätä mihin tahansa tällä reitillä kulkevaan junaan - ne menevät aina samaa reittiä pääteasemien välillä. Bussit sen sijaan ovat kavalia: niiden pääteasema on ilmoitettu keulassa, kuten metrojenkin, mutta niiden kulkemat reitit vaihtelevat keulassa olevan numeron mukaan. Linja-autoillessa täytyy siis huomioida kaksi asiaa, nimi ja numero, ettei sattumalta löydä itseään esimerkiksi viidenkymmenen kilometrin päästä vikasuunnasta, kun bussi ei sillä kertaa kulkenutkaan juuri sitä odotettua reittiä.

Jesse

* PS. Opin kaikenlaisia hienoja faktoja Nyinflyttad-esitteestä, jonka sain jokunen päivä sitten yllättäen postissa: Tukholman väkiluku kasvaa päivittäin noin kahden linja-autollisen määrällä ihmisiä. Siksipä se lasketaankin yhdeksi Euroopan nopeimmin kasvavimmaksi kaupunkialueeksi. Uudessa kotikunnassani Huddingessa asukkaita puolestaan on vähän yli 102 000, joista Skogåsin alueella lähes 14 000. Keski-ikä täällä on alempi kuin Ruotsissa keskimäärin, noin 37 vuotta. Kunnan suurin työnantaja taas on Karoliininen sairaala, jonka leivissä on noin 6 500 työntekijää.

Matka-adapteri seuraa Nuorisokanava Hertzilän aalloilta tutun Jessen vaiheita tällä kertaa ulkomaankirjeenvaihtajana Ruotsissa. Kaikki tekstit koottuna tämän linkin takana.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Paulan Kirjasto 21

Hei taas,
näin se syksy tekee tulojaan. Toivotaan, että tännekin tulee kaunis ruska-aika ja ihanan pimeät illat. Ainakin toinen on varmaa. Mutta tässä kumminkin taas viihdykettä harmaisiin arkipäiviin:

Taas on luvassa vanha kirja: John Grishamin Päämies. Teos julkaistiin alkuperäisnimellään The Client vuonna 1993, ja suomeksi WSOY:n julkaisemana vuotta myöhemmin. Suomentajana toimi Irmeli Ruuska. Sivuja on 420, vaikka paksuudeltaan vaikutti perus 300-350 sivuiselta. Ja sitten vähän kirjailijasta:

John Grisham ( s. 1955) on yhdysvaltalainen asianajaja ja rikoskirjailija. Hänen kirjansa keskittyvät oikeudenmukaisuuteen ja tapahtumapaikka on yleensä oikeussali. Läpimurto teos oli The Firm (Firma, 1991). Grishamin kirjoja on käännetty yli 30 kielelle, myyty yli 250 miljoonaa kappaletta ja ainakin 7:stä kirjasta on tehty filmatisointi, mm. kirjoista The Firm ja The Client. Grishamin esikoisteos on A Time to Kill (1989, On aika tappaa), ja viimeisin teos on The Racketeer (2012, Puhallus).

The Client eli Päämies kirja kertoo 11-vuotiaasta Mark Sway pojasta, joka asuu asuntovaunualueella yhdessä äitinsä ja pari vuotta nuoremman veljensä kanssa. Mark ja veli Ricky ovat läheisessä metsässä leikkimässä, kun he huomaavat auton ajavan lähelle heitä. Näin heistä tuli itsemurhan tunnustajia. Tekijä oli asianajaja Jerome Clifford, joka oli tullut kuuluisaksi mafiapomo Barry Muldannon asianajajana. Muldanno taas on tullut kansalle tutuksi Louisianan senaattori Boyd Boyetten murhasta, sillä ruumista ei koskaan löydetty. Ennen kuolemaansa Clifford nappasi pusikossa piileskelevän Markin autoon ja kertoi tälle minne ruumis on piilotettu. Mark joutuu salaisuutensa kanssa pahoihin ongelmiin. Onhan kyseessä mafia. Mark päättää palkata lämminsydämisen asianajajan Reggie Loven. Yhdessä he taistelevat läpi hankalan oikeudenkäynnin ja monta muutakin tapahtumaa.

Kirja ansaitsee 3 ja ½ tähteä, sillä kirjan kappaleet olivat pitkiä, mutta tarina oli siedettävä. Mark saa paljon sympatiaa lukijalta. Grisham osaa vangita lukijansa kirjan ääreen.

Sen pidemmittä puheitta toivotan kaikille hyvää alkavaa viikkoa. Näkyillään ja kuullaan taas.
Kiitokset Aaltosen väelle ja erityisesti Miikkalle kuvan ottamisesta.


Paula Kronqvist

Lähteet:

torstai 11. syyskuuta 2014

Matka-adapteri: Sjökort

To 11.9.2014

Eilen sain ruotsalaisen henkilötunnuksen ja siten minusta taisikin tulla ihan virallisesti tukholmalainen. Siitä innostuneena suuntasin tänään pankkiin avaamaan itselleni ihan oikean ja vieläpä siis ruotsalaisen tilin.

Kuten todettu, tarvitaan tilin avaamiseen henkilötunnus ja -paperit, joita pankkivirkailija minulta pyysikin: "Har du legitimation med dig?" Virallinen henkilöllisyystodistus, siis passi, minulla oli mukana repussa, mutta ajattelin kuitenkin ensin tarjota ajokorttiani, joka oli helpommin saatavilla: "Sjökort finns." Hieman epäilevännäköinen virkailija pyysi kuitenkin saada nähdä passini, jolloin tajusinkin, että vahingossa hänelle tarjoamani merikortti ei liene kelvollinen henkilöllisyystodistus missään päin maailmaa.

Kun passi oli viimein kaivettu esiin, katsoi virkailija sitä ja huomasi sen olevan myönnetty Torniossa - hän itse oli kuulemma kotoisin Haaparannalta. Ennen kuin saatoin avata pankkiin tilin, piti minun myös vastata liutaan erilaisia kysymyksiä. Myönsin muun muassa, etten ole verovelvollinen Yhdysvalloissa, mutta lupasin kyllä ilmoittaa heti, jos tilanne muuttuisi.

Tilin mukana sain toistakymmentä sivua erilaisia pankin käyttöehtoja sekä kortinlukijan. Kun ihmettelin, mikä se sellainen kortinlukija oli, kertoi virkailija sitä käytettävän giro-maksuissa. Aivan! Miten en heti tajunnut, giro-maksuissapa tietenkin - mitä ne ovat? Kyseessä oli siis pienen taskulaskimen näköinen nelikulmainen laite, johon pankkikortti laitetaan. Pikaoppaan mukaan sillä mm. tunnistaudutaan nettipankissa. Minulle olisi kyllä riittänyt ihan tavallinen tunnuslukukortti, mutta saanpahan taas jotain pähkäiltävää viikonlopuksi. En ole muuten enää uskaltanut käpälöidä ruokakaupan vihannesvaakaa, mutta sen sijaan törmäsinkin kenties vielä oudompaan näkyyn: vihreällä etiketillä varustettuun Coca-Colaan, jota en ole kuitenkaan vielä uskaltanut lähestyä. Epäilen, että se voi kenties olla valmistettu merilevästä, mutta mahdollista täydentävää tietoa otetaan kyllä mielellään vastaan.

Eilen olin paluumatkalla koulusta ja päätin huvikseni jäädä pois metrosta jo Gamla Stanin pysäkillä. Pyöriessäni ympäri vanhaa kaupunkia törmäsin muiden muassa moneen ravintolaan ja lähes yhtä moneen matkamuistokauppaan. Yhden erityisen suuren kivitalon kohdalla mietin, että ikkunoiden lukumäärästä päätellen talo voisi huoneitaan vuokraamalla melko varmasti ratkaista melkeinpä koko Tukholman asuntopulan. Menin lähemmäksi katsomaan, jotta näkisin tekstin seinään kiinnitetyssä kyltissä ja aika pian ymmärsinkin huoneiden olevan luultavasti jo varattuja. Harmi, vaikka jälkeenpäin ajateltuna vuokrat kuninkaanlinnassa voisivatkin kyllä olla turhan korkeita.

Jesse

Matka-adapteri seuraa Nuorisokanava Hertzilän aalloilta tutun Jessen vaiheita tällä kertaa ulkomaankirjeenvaihtajana Ruotsissa. Kaikki tekstit koottuna tämän linkin takana.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Matka-adapteri: Kontantkort

To 4.9.2014

Luulen, että Tukholma on suurkaupunki. Toisaalta olen myös kuullut, että kaupungeissa kaikki on lähellä ja helposti saatavilla. Jokin tässä hommassa nyt kuitenkin mättää, sillä minusta tuntuu, että täällä on kaikki vähän kauempana. Ehkä olisikin totuudenmukaisempaa sanoa, että kaikkea on paljon, kuten tänään huomasin.

Aikaisemmin suunnittelin hankkivani henkilötunnuksen, puhelinnumeron ja pankkitilin samana päivänä. Kuitenkin, kun ottaa huomioon, että tähän saakka tuorekurkun ostaminen on osoittautunut ylitsepääsemättömän vaikeaksi tehtäväksi, voi sittenkin olla helpompaa hoitaa yksi asia kerrallaan. Siksipä ajattelin tänä aamuna ottaa päivän projektiksi puhelinliittymän hankkimisen.

Muistin nähneeni puhelinliittymäkaupan keskusasemalla, jonne siis suunnistin. Kirjoitin muuten ensin vahingossa kuskusasema. Kyllä sieltä varmasti olisi kuskustakin löytänyt, miten se ruokalaji sitten ikinä kirjoitetaankaan.  Mikäli käsitin oikein, löytämäni kauppa myy kaikien operaattoreiden liittymiä, eikä täällä siis tarvitse juosta kaikkia eri liikkeitä läpi hintavertailun vuoksi. Sen sijaan juoksin päivän aikana ainakin neljässä saman ketjun liikkeessä, kun nolasin itseni aina edelisessä, ennen kuin sain tietää kaiken haluamani. Se täällä ainakin on kätevää, kaikkea tosiaan on paljon. Suunnistaessani (tai siis päättömästi kulkiessani) varmaankin koko läänin halki, eksyin vahingossa mm. Åhlens-tavarataloon, jossa myytiin vaatteita, laukkuja, kenkiä, hajusteita, lisää laukkuja, aurinkolaseja ja kaiken maailman muita asusteita, mutta ei puhelinliittymiä. Mainitsemisen arvoisen paikasta tekee se, että että siellä oli paljon liukuportaita ylös, mutta alaspääsemiseen piti aina kulkea koko kerroksen läpi - ovelaa.

Seuraavaksi päädyin Gallerian-keskukseen, joka sijaitsee... noh, jossain päin Tukholmaa. Siellä oli kyllä kaikkea mahdollista: kahviloita, jäätelökioskeja, jogurttibaareja, suurin koskaan näkemäni elektroniikkakauppa sekä pienempi hilavitkutinmyymälä, jossa myytiin kaikenlaisia hauskannäköisia härveleitä, kuten lentäviä herätyskelloja. Täällä tosiaan on kaikkea, Melkein hirvittää, mutta onneksi en ole ostosmatkalla. Hirvittäviä ovat muuten myös täällä suositut pyöröovet, jotka siis pyörivät ihan itsestään, ja olettavat, että käyttäjä onnistuu osumaan oikeaan lohkoon ja pysymään oven tahdissa. Mitä sitten tapahtuu, jos vaikka pudottaa kolikon mennessään ovesta? Pitääkö siinä pyöriä niin monta kierrosta, että lopulta saa sen noukituksi talteen?

Kun lopulta sain puhelinkortin käpälääni, oli tällä nopealla reissulla kaupunkiin vierähtänytkin jo melkein viisi tuntia. Ei ihme, että ihmisillä on täällä koko ajan kiire, kun näinkin yksinkertaiseen asiaan kuluu niin mahdottomasti aikaa. Täällä ei voi muuten hankkia vakituista liittymää, ellei ole omistanut ruotsalaista henkilönumeroa, siis asunut maassa, vähintäänkin puolta vuotta tai ole töissäkäyvä. Toistaiseksi en ole kumpaakaan, sillä ilman puhelinta on vaikea olla yhteydessä sekä työnantajiin, että verovirastoon, joka taas myöntää henkilönumerot. Loppujen lopuksi sain kuitenkin hankittua Amigo-liittymän, johon on ladattu puheaikaa sadan kruunun edestä. Jännittävää, kun puheaika loppuu (tai todennäköisemmin kuukauden käyttöaika umpeutuu), kortti pitää tankata ja sen taas pitäisi onnistua helposti puheaika-automaatilla vaikkapa kauppareissulla. Näin muuten sellaisen automaatin Icassa, samalla kun otin taas mittaa vihannesvaa'asta. Helppoa kuin mikä, ihan varmasti.

Enää en ole muten eksynytkään niin usein ja takaisin asunnollekin löydän aika kätevästi: huomasin nimittäin, että joku on maalannut katuun nuolia kerrostalon pihalta pysäkin suuntaan - ehkä jollakulla toisellakin on siis joskus ollut vaikeaa löytää paikasta toiseen.

Ke 3.9.2014: Amazing Race

Tänäänkin aikainen aamuherätys oli paikallaan, sillä loppujen lopuksi olin paikallani salissa viittä vaille kahdeksan. Perillepääsyä edelsi kilpajuoksu yhden jos toisenkin metron sekä junan kanssa. Tiedättekö Amazing Race -ohjelman? Siinähän kilpailijat juoksevat päättömän näköisesti vieraassa kaupungissa tarkoituksenaan ehtiä tietyn ajan kuluessa määrättyihin paikkoihin tekemään milloin mitäkin. Mulla on viimeaikoina ollut usein sellainen olo, kuin ohjelman kilpailijoilla varmaan täytyy olla.

Tänään oli myös yliopiston esittelypäivä, joka alkoi kierroksella koulun alueella ja päättyi erilaisiin esittelyluentoihin, jonka aikana tulivat tutuksi mm. opiskelutavat ja kirjasto - voi juku!

Taukojen aikana uudet opiskelijat kyllästettiin kaiken maailman esitteillä ja muilla oheistuotteilla. Harmi vain, että missään ei jaettu karkkia. Sen sijaan jotkut onnekkaat saivat yliopiston kangaskassin. Itsehän sain vakavannäköiseltä tädiltä sukupuolitautikeskuksen esitteen ja ohjeen, kuinka jokainen voi tilata kotiinsa ihan oman ja vieläpä ilmaisen klamydiatestin.

Oman puheenvuoronsa saivat myös koulun opiskelijajärjestöt, jotka mainostivat toimintaansa. Kaikilla neljällä järjestöllä on yliopiston alueella omat talot, ihan kuin elokuvissa (siihenpä se sitten filmien osalta taitaa jäädäkin), ja ne järjestävät jäsenilleen erilaista toimintaa. Esimerkiksi humanistit viettävät keskiviikkoisin perinteiseen mediailta-aikaan pubi-iltaa ja yhteiskuntatieteellinen järjestö puolestaan on tunnettu talonsa kapakasta ilmeiseti viikonpäivään katsomatta.

Jesse

Matka-adapteri seuraa Nuorisokanava Hertzilän aalloilta tutun Jessen vaiheita tällä kertaa ulkomaankirjeenvaihtajana Ruotsissa. Kaikki tekstit koottuna tämän linkin takana.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Matka-adapteri: Hur handlar man i Stockholm?

Ti 2.9.2014

Tämän päivän ensimmäinen haaste oli löytää Tukholman yliopisto. Onneksi lähdin liikkeelle toista tuntia etuajassa, sillä matkassa vierähti tovi. Ensin patikoin juna-asemalle, josta jatkoin junalla Farstan metroasemalle. Sieltä matkasin keskusasemalle, jossa odottelin oikeaa metroa jokusen hetken, ennen kuin tajusin, että asemalla olikin useita kerroksia, joista minunkin olisi pitänyt siirtyä jo yhtä alemmaksi.
Keskusasemalta pääsin yliopiston pysäkille, joka sijaitsi maan alla. Liukuportaita ylös olikin useammat, joista kaikki yksiä toimimattomia lukuunottamatta olivat täyteen tungettuja. Seurasin kiireisimpien matkaajien esimerkki ja lähdin kiipeämään portaita perinteiseen tyyliin. Askelmia riitti pitempäänkin reisitreeniin ja tämä älynväläys alkoi jo hieman harmittaa, kun portaille ei näkynyt loppua ja yhden jos toisenkin kiipeilijän vauhti alkoi hyytyä.

Lopulta haasteista selvinneitä oli vastassa loputon yliopiston opiskelijajärjestöjen esittelijöiden tulva sekä koko kaupunkia tällä hetkellä vallassaan pitävät vaalimainosten jakajat. Poikkeuksen sääntöön teki iloisen oloinen tyyppi, joka jakoi vastaantulijoille letkulla kahvia selässään olevasta säiliöstä. Paremman tiedon puutteessa seurasin ihmismassaa ja lopulta pääsinkin luentosaliin numero 7, jossa Internationella relationer -kurssin oli tarkoitus alkaa. Ja niinhän se alkoikin - nimenhuudon jälkeen jonkinsortin professori esitteli aineen ja kertoi, mitä tuleman pitää.

Tänään pääsimme helpolla ja kymmeneltä alkanut päivä oli pakollisten toimitusten osalta pulkassa jo vähän yhdentoista jälkeen. Opinkin pian, miksi päivät täällä ovat näin lyhyitä: kaikki loppuaika menee paikasta toiseen siirtymiseen. Paluumatkalla olin jo menossa keskusseman turisti-infoon kysymään, josko he tietäisivät, miten mahdollisesti löydän takaisin Huddingeen, mutta sainkin käsiini kaivatun julkisen liikenteen kartan, jonka avulla löysin tieni vähän vähemmän vieraalle alueelle. Tukholma vaikuttaa olevan siitä kovin jännä kaupunki, että vaikka lähden tarkasti seuraamaan samaa reittiä, kuin aina ennenkin, päädyn silti joka kerta eriin paikkaan. En yhtään tiedä, miten se on mahdollista, mutta illan kauppareissulla totesin, että täällä kohteet varmasti vaihtavat sijaintiaan itsestään. Uskon, että juurikin tästä syystä olen pelkästään tämän päivän aikana eksynyt neljästi: matkalla kouluun, sieltä palatessani, kauppaan mennessäni ja vielä lopulta sieltäkin tullessani. Enkä muuten tämän päivän aikana muualle enää ehtinytkään.

En olisi uskonut, että täällä kaupassakäyntikin voi olla niin erilaista. Kun lopulta täysin vahingossa löysin Ica Supermarketin paikasta, jonka lähelläkään sen ei pitänyt olla, päädyin vihannestiskillä hankaukseen vaa'an kanssa. Käyttöohje neuvoi painamaan köynnistyspainiketta ja laittamaan himoitsemani tuorekurkun levylle - ja siihenpä ne ohjeet sitten loppuivatkin. Laitteessa oli kaikkiaan viisi nappia, joista joku käsittäkseni antaa kurkulle tarran. Eilen kokeilin laitimmaista ja jouduin palauttamaan kurkun tiskiin, kun vaaka sammui, eikä enää käynnistynyt. Tänään kokeilin seuraavaa nappia ja nyt olen melkein varma, että viimeistään perjantaihin mennessä saan kurkkua leipäni päälle.

Toistuvan kurkkuepisodin lisäksi hämmennystä aiheuttivat elektroniset hintalapput, jotka olivat pieniä digitaalisen lämpömittarin näköisiä näyttöjä hyllyjen kulmissa, joista hämmentynyt kirjeenvihtaja saattoi lukea hinnan. Onpa edistyksellistä. Opin myös, että täällä vaihtorahana saatavia kolikoita ei palautetakaan asiakkaalle käteen, vaan ne tulevat putkea pitkin kouruun, josta ne saa noukkia. Vastaavasti kolikoilla maksettaessa ne syötetään samantyyliseen automaattin, joka ilmeisesti laskee ne itsekseen. Onko joku muuten ratkaissut, mihin ne kaikki vaihtorahana saadut kruununkolikot lopusijoitetaan? Taskuun ne eivät ainakaan mahdu eivätkä lompakkoonkaan. Pitänee varmaan hankkia itsellekin samanlainen automaatti - tai vaikkapa sitten pajatso.

Jesse

Matka-adapteri seuraa mm. Nuorisokanava Hertzilän aalloilta tutun Jessen sattumuksia tällä kertaa ulkomaankirjeenvaihtajana Ruotsissa. Kaikki tekstit koottuna tämän linkin takana.

Matka-adapteri: Enkelbiljett till Stockholm


"Siellä ei kuulemma ole ollenkaan pääsykokeita."

Näin siis kuuluu virallinen selitys, kun kysytään, mikä sai Jesse-shown ainoan vieraan suuntaamaan Ruotsiin. Niinpä niin - onhan tosi kätevää kun ei ollenkaan tarvitse valmistatua pääsykokeisiin, vaan voi sen sijaan muuttaa maasta. Helppoa, kuin mikä:

Ruotsissa korkeakouluihin hakeminen tehdään netissä hakusivustolla, jonne rekisteröidytään kevään hakua varten maaliskuun puolenvälin tietämillä. Ei tarvita juuri muuta kuin yksittäinen Jesu ja tarmokas Sone sekä pätevännäköinen sähköpostiosoite ja hupi voikin alkaa. Ensin hakulomakkeeseen listataan järjestyksessä koulutukset, joihin hakija haluaa pyrkiä. Sitten aika lailla unohdetaan koko juttu ja odotellaan tuloksia saapuviksi heinäkuun alkupuolella. Jos hakija taas sattuu olemaan vaikkapa suomalainen, tulee mukaan kuvaan vielä edellisen koulutodistuksen ja passikopion lähettäminen hakupalveluun. Kun tulokset sitten saapuvat, tulee koulupaikka vastaanottaa osapuilleen kahdella hiirenklikkauksella.

Ma 1.9.2014: klo 13.56 - Luleå flygplats

Olisin sittenkin voinut ottaa villapaidan mukaan - matkalaukku painoi vain 21 kiloa ja jäi siis kaksi kiloa alle sallitun rajan. Reilut parikymmentä kiloa - siinäpä onkin aika lailla kaikki, mikä seuraa mukana Tukholmaan: vaatteet, kamera, valokuvakansio ja kolmekymmentä tuntia Salkkareita. Niin ja alkavan astiaston helmi, korvaamaton vihreä kahvikuppi.

Matka syvemmälle Ruotsiin alkoi uudesta matkakeskuksesta Haaparannalta klo 10. Kyydistä Luleån linja-autoasemalle vastasi ilmeisen huolehtivainen bussikuski, joka muistutti kuulutuksella heti Haaparannalta lähdettäessä, että turvavyöt kannattaa kiinnittää. Kalixin asemalta lähdettäessä pysähdyttiin vielä uudemman kerran ottamaan kyytiin hieman myöhästynyt pyöräiijä, jota kuski ovella erikseen kehotti lukitsemaan pyörän.

Matkan aikana opittiin myös uutta, tai oikeammin kerrattiin jo aiemmin tiedettyä, kun kyytiin nousi lisää matkustajia. Jos mielii Sunderbyn sairaalaan, täytyy myös bussikuskin mukaan bussia vaihtaa Råneåssa - ihan niin kuin kesällä selitin sinnikkäälle ruotsalaiselle, joka olisi kovin mielellään matkannut sairaalaan suoralla bussilla, kun oli kuulemma tehnyt sen niin monen monta kertaa aikaisemminkin.

Luleåsta olisi tarkoitus suunnata Tukholmaan klo 15.50 lähtevällä lennolla SK011.

Klo 21.50 - Skogås

Pääsin kuin pääsinkin lentäen perille Tukholmaan - tällä reissulla teemukit muuten varoittivat juoman olevan kuumaa. Arlandan lentoasemalla ostin julkisen liikenteen lipun ja suorin liukuportaita alas juna-asemalle. Pian perässäni seurasi suomalainen koululaisryhmä, joka paitsi pelkäsi putoavansa kiskoille, myös ihasteli "kuuluisaa tunnelibanaania".

Tosiasiassa tämä banaani oli kuitenkin pendeltåg, joka kiikutti minut keskusasemalle. Matkan aikana opin muiden muassa, että minun täytyy heti huomenna hankkia reittikartta, josta näkyy kaiken maailman banaanien liikkeet kaupungin alueella. Vaikka ostamallani kortilla saakin ajella rajattomasti kuukauden ajan, voi tuurilla reissaaminen kuitenkin pitemmän päälle alkaa tympiä.

Muita huomisen haasteita ovat mm. pankkitilin ja puhelinliittymän hankkiminen - ja johonkin kouluunkin sitä pitäisi kuulemma mennä.

Jesse

Matka-adapteri seuraa mm. Nuorisokanava Hertzilän aalloilta tutun Jessen sattumuksia tällä kertaa ulkomaankirjeenvaihtajana Ruotsissa. Kaikki tekstit koottuna tämän linkin takana.