maanantai 31. joulukuuta 2012

Reppu -katupäivystys

Tänään on taas se aika vuodesta. Vuojenvaihos. Jes! Ja tänään teitä, Tornion nuoriso, palavelee Reppu katupäivystys. Noh, herääkin kysymys, mikä se semmonen on?

Tänä iltana lähtee punainen Reppupaku liikkeelle, ja ajelee aamuyöhön asti. Meitä on neljä hihhulia, saattaa olla, että välillä osa käveleskelee kaupungin alueella, ja osa huruttelee myöskin muissa kaupunginosissa (Kokkokangas, Kiviranta, Pudas, Kiviranta jnejne). Tänä yönä päivystämässä ompi Minna, Sone, Tuomo ja Jaakko. Meitä ei tarvii pelätä, emme tahdo olla ilikeitä, eikä me olla poliiseja (ei sillä, että niitä pitäisi pelätä). Tulkaatte siis rauhassa jutusteleen, ja viettäkää Uuenvuojen karkelonne rauhassa, oomme tavallaan taustajoukkoja, halutaan varmistaa, ettei mitään kamalaa tapahu. Meiät siis tunnistaa Reppuliiveistä, sekä naamoilta ehkä, ja vielä siitä punaisesta isosta autosta.

Eli, jos sulla, tai sinun kaverilla, tulee jonkinlainen hätä, älä epäröi soittaa päivystyksen puhelinnumeroon, sillä me autetaan niin palijon kun voidaan. Tietysti isot hädät soitellaan sitten sinne siihen kuuluvaan numeroon, hätänumeroon 112. Muistakaatte olla varovaisia rakettien kanssa, eikä lumihankeenkaan kannata jäädä nukkumaan..

Reppu-numero on:

0407765852

Niin kauan, kun puhelin on päällä, päivystys jatkuu. Jesjes, otetaan 2013 vastaan ilolla!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Putaan tukarit: jouluratio

Vieläkö jaksatte jotain jouluista? Pakko jaksaa, kun ennen tuota maagista päivää en näitä kuveja ehtinyt tänne tunkemaan, tunnetusti päivät ennen aattoa ompi aikamoista myllytystä ja hullutusta. Toivottavasti mahat ompi täynnä kinkkuja ja joulupuuroja, ja kaik on saanu viettää just semmosen lepposen joulun ko on tahtonuki.. Ja toivottavasti ootte myös keräilly voimia tulevaan vuoteen, tuohan se aina mukanaan jottain uuenlaisia tuulahuksia ja menoja ja meininkejä. Ja uusia koeviikkoja ja kirjotuksia, ammattiosaamisen näyttöjä ja opinnäytetöitä; tiiättehän te, kaikkea aivan vallan kivvoo.

Muutama viikko ennen joululomalle lompsimista kävi aaltosessa värikästä sakkia laulaa luikhauttelemassa ja kertoilemassa hassuja vitsejä. Ja syömässä kilokaupalla suklaata, hahah! Putaan koulun tukioppilaat ompi siis kyseessä, ja niiden koululle duunailema jouluradiolähetys, joka kaikui koulun käytävillä justiin ennen lomalaitumille kirmailua. Täsäpä olisi (vihdoin) muutama otos päivästä:










...Päivästä on myöskin erittäin (hahah) loistokasta videomateriaalia, niitä voi tulla tiirailemaan tänne 8) Muistakaatte, että Tornion kaupungin nuorisotilat palvelevat teitä myöskin näin lomailuaikoina, ja tänään auki ovat niin Messi, kuin Nuorkkakin.

t.SoiQl

ps. Mitä joulupukki tekee aattona ulkohuussissa?

perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulusähkeet


Kaikki joulusähkeet on tuotettu puhtaasti mielikuvitusta käyttämällä; huumorilla ja joulumielellä. Eli nämät eivät ole mitään totuuspohjasia, vaikka kuinka haluaisit (tai ainakin Sone haluaisi, syyn siihen kuulette sähkeitä kuuntelemalla).

Tornion etsivät joulun vietossa



Mitä Ellu ja Reija tekee joulunaikaan? Minkälaisista jouluruuista etsivät pitää, ja ovatko he ikinä syöneet sitä iljettävvää lipiäkalaa? Se selvinnee. Haastatellut Julius.

Rauhallista Joulua!


Oikein oikein oikein lystiä ja rentouttavaa joulua kaikille, muistakaa sitten ottaa uusi vuosi vastaan kunnolla ja lystikkäästi, mutta ei sitten sekkoilla eikä sohita raketeilla kettään. Aukastaan meidän ovet taas heti heti 2.1.2013, ja samanlaisilla aukioloajoilla - ainakin toistaiseksi. KESKIVIIKOSTA PERJANTAIHIN oomme siis taas klo 10.00-16.00 avvoinna. Radiokerho- ja vuoden ensimmäinen lähetys on viikolla 3. Isot kiitokset kaikille vuojen aikana toiminnassa mukana olleille, ensivuonna sitten uudet kujeet ja meiningit ja pippalot ja hippalot.

t. Sone, Lusku, Reija, Ellu

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Pakollinen kerho


Kuvaa saat klikkaamalla isoksi, mutta tässä vielä likinäkösille:


Jope Ruonansuuta mukaillen:

Pakollinen kerho

Onks pakko tulla kerhoon, jos ei taho?
Onks pakko työhön alkaa, jos ei taho?
Onks pakko joululähetystä toimittaa, jos ei taho?
Onks pakko studiossa höpöttää, jos ei taho?

Mie en ainakaan ruppee päätä aukomaan, minen taho!

Onks pakko ajallaan alottaa, jos ei taho?
Onks pakko olla johdonmukainen, jos ei taho?
Onks pakko pysyy asiassa, jos ei taho?
Onks pakko puhuu pas– roskaa, jos ei taho?

Mie en ainakaan puhu mittään, minen taho!

Onks pakko olla viihdyttävä, jos ei taho?
Onks pakko soittaa musiikkia, jos ei taho?
Onks pakko mikkiin räkiä, jos ei taho?
Onks pakko sanoissa seota, jos ei taho?

Mie en ainakaan mittään änkytä, minen taho!

Onks pakko kuulijoita kusett– vedättää, jos ei taho?
Onks pakko puhelimeen vastata, jos ei taho?
Onks pakko viestejä lukea, jos ei taho?
Onks pakko kaikki sössiä, jos ei taho?

Mie en ainakaan mittään kämmää, minen taho!

Onks pakko lähetys kauniisti lopettaa, jos ei taho?
Onks pakko kuulijoita kiittää, jos ei taho?
Onks pakko teostoja kirjoittaa, jos ei taho?
Onks pakko taas kaikki alusta alottaa, jos ei taho?

Mie en ainakaan alota, minen taho!

 Jesse, joulukuu 2011



Näin iloinen aktiivi-ratiokerholainen Jesse on tästä autuaasta harrastusmahollisuuesta, tuu sieki ensvuona! Biisi on uuelleen sanotettu jo viime vuonna, mutta tänä vuonna siihen on tehty taasen päivityksiä sanotusten osalta. Tiptaptiptap, jatketaan radiomeininkejä 16.1.2013. Jes!

-Lusku ja Sone-

Knuutti tutustuu perinteisiin yli rajojen.


Knuutti herää siihen tunteeseen, että hän on menossa jonnekkin. Aluksi hän säikähtää, mutta sitten hän 
rauhoittuu tuntiessaan että on turvallisesti jonkun sylissä. 


Autossa Knuutti ei vielä ole matkustanut ja siellä pitää olla ihme remeleissä.


Knuutti katselee silmät suurina kun on niin pimeää. Sitten hän näkee jotain mielenkiintoista ja hyppää auton kojelaudalle.


Knuutille kerrotaan ettei autossa saa niin vain hyppiä - se on vaarallista.
Knuutti kertoo, että hän vain halusi nähdä tuon kyltin..


..vähän tarkemmin. Jaa-ha sitä ollaan menossa ulkomaille.
Jatketaan matkaa vielä vähän ja saavutaan..


..saavutaan johonkin juhlasaliin ja kohta alkaa kuulua kaunista laulua.
Knuutti on ihan haltioissaan - aivan kuin enkeleitä - ilman siipiä.
Knuutille selitetään mikä on Lucia-juhla.


Knuutti saa Haaparanta lehden kuvaaja Eva Spiikiltä kuvan Lucia-juhlasta.
Knuutti ei niinkään ihastunut Lucia-neito asusteisiin, mutta Lucia-poika hattuun kylläkin.
Hänen piti välttämättä saada kokeilla sellaista, mutta se oli aivan liian suuri. Niinpä joku räätälöi Knuutille ihan oman Lucia-poika hatun.
Kirkolta mentiin Tornedals koulun ruokalaan Lucia-kahville. Knuutillekkin tarjottiin Lucia-pullaa josta hän ei kuitenkaan pitänyt.


Sitten tarjottiin piparkakkua, se maistui paremmalta!


 Kaiken tämän jälkeen Knuutti oli ihan väsynyt, mutta onnellinen uudesta hatustaan.
Knuutti pääsi takaisin kotiinsa - Aaltoseen jossa Sone, Lusku ja muu Aaltosen porukka häntä jo ikävöikin.


maanantai 17. joulukuuta 2012

Klubidisko 14.12

Klubilaisten pikkujoulut juhlittiin viime perjantaina Nuorkalla ja Messissä.
Ilta kului rattoisasti hyvän musiikin, piparkakkujen ja glögin parissa. Vesipajatso, m&m pillipeli, ilmapallon pääpomputtelu sekä joulubumtsibum saivat nuoret leikkisälle kilpatuulelle.
Myös joulupukki ilahdutti klubilaisia menevällä diskotanssilla.


Palkinnot olivat ruhtinaalliset
Joulupukki reivaamassa!

 Julius

Uuden (täh?) henkilön esittely

Tekstin tarkoitus on esitellä entiteetti, jota kutsutaan nimellä Julius. Esittelijä pyrkii siis rajaamaan itsestään tarkasteltavan objektin. Nähdäkseni (:D) olen kuitenkin kuin silmä, joka ei voi katsoa itseään, veitsi joka ei voi leikata itseään - thus mieli tutkii omaa luomustaan. Jääviyden huippu!

Pyrkimyksessäni höpöpöpötyksen välttämiseen hyödynnän ehkälogiikkaa sekä E-primea. Kyseessä ei vaikuttaisi olevan äärirelativismi, vaan kokemuskontemplatiivisten perinteiden sekä tuoreimman fysiikan ontologinen synteesi.



Julius hiihtää, nostelee painoja ja juoksee nousujohteinen treeni mielessään kuusi kertaa viikossa. Varsinainen kulkeminen tapahtuu pyörällä. Iltaisin Juliuksella oli tapana lenkkeillä shetlannin lammaskoiransa kanssa, mutta tämänhetkisen yhteiskuntapolitiikan johdosta Julius viettääkin usein iltansa valtiota palvellessa. Suuressa egosentrisyydessään Julius pyrkii myös optimoimaan ravintonsa hyvinvoinnin, ekologisuuden sekä eläinten oikeuksien nimissä. Kokkaan siis paljon itse.

Keväällä 2012 Julius valmistui ylioppilaaksi Tyllistä. Lukio oli hauska kokemus! Yhteiskunnallisesti valideista oppiaineista Englannin kieli, vertaileva uskontotiede sekä neurotiede/psykofarmakologia viehättävät minua eniten. Nyt minun kuulemma tulisikin päättää, mitä lähden opiskelemaan! Olen Tornion nuorisotoimen palveluksessa ensi Lokakuun loppuun.

Soitan rumpuja ja kitaraa. Tällä hetkellä kovimmassa kuuntelussa ovat Kingston Wall, Hendrix, Led Zeppelin sekä Sugar Minott. Suosittelen tutustumaan myös Härmälän Mimosa ja Vihamielinen Pekka Nummi duoon. Luen myös reippahasti kirjoja yleismaailmallisista aiheista kuten kulttuurievoluutio, todellisuus, kehopsykologia, luonnontieteellinen mystiikka jne. tekijöiltä kuten Alan Watts, Graham Hancock, Dennis & Terence Mckenna, Stephen Hawking, Catherine Ingram, Rick Strassman...

Minulta saa tulla kysymään mitä tahansa! Opastan, kykyni mukaan, mielelläni ainakin musiikkiin/ravintoon/urheiluun liittyvissä asioissa. 
Mahtavaa joulua ja uutta vuotta! 

torstai 13. joulukuuta 2012

Tunnelmia digijärkkäkurssilta

Keskiviikon 12.12. mediailtama kului Aaltosella valokuvauskurssin merkeissä. Kyseessä oli nimenomaan järjestelmäkameran käyttöä opetteleville tarkoitettu avoin tilaisuus, jota olikin seuraamassa kymmenkunta innokasta kuvaajaa. Kurssilaisia kamerankäytön saloihin opasti valokuvaaja Juhani Fräki, joka opettaa myös Kivalojen seutuopistolla. Hän kertoi, että Tornion alueella ”digijärkkäreihin” erikoistuneet kurssit ovat pienen osallistujamäärän vuoksi vielä harvinaisia.

Valokuvauksen väitetään olevan helpompaa, jos kamera on käyttökunnossa. Siitäpä siis illan teema. Kaksituntisen aikana tutustuttiin eri muistikorttityyppeihin, kortin oikeaan käyttöön sekä kameran perusasetusten, kuten kuvanlaadun ja tiedostopakkaustavan valintaan ja merkitykseen. Lisäksi sivuttiin hieman kuvankäsittelyä. Tärkeitä kansalaistaitoja opittiin myös eri kameroiden käyttöohjekirjoja selatessa.

Seuraavaa kokoontumisajankohtaa kaavailtiin tammikuulle, jolloin on tarkoitus tutustua ainakin kameran valintapyörään ja sen kautta eri kuvausohjelmiin. Kurssille osallistumiseen ei totuttuun tapaan tälläkään kertaa vaadita minkäänlaisia supervoimia, tai muita yliluonnollisia ominaisuuksia. Oman kameran ja erityisesti käyttöohjeen mukaan ottamista suositellaan, vaikka ohjeen lukeminen (tai ymmärtäminen) vaikuttaakin usein olevan melkein ylivoimasta.

Jesse


torstai 6. joulukuuta 2012

Paulan Kirjasto 5

Heippa taas kaikki,
ja hyvää Suomen itsenäisyyspäivää. Suomineito täyttää tänään 95v. Vaikka on pyhä ja melkein jokainen viettää vapaapäivää, on silti aika, jolloin Paulan Kirjasto ilmestyy. Juuri tällaisena päivänä on hyvä tarttua hyvään kirjaan ja käpertyä vaikka kuuman kaakaon kanssa sohvannurkkaan lukemaan. Juhlan kunniaksi kerron kirjasta nimeltä Aleksandra Suuri. Kirja on ilmestynyt kirjailija Laura Lähteenmäeltä vuonna 2010 WSOY:n julkaisemana.

Kirjailija Laura Lähteenmäki on Jyväskylässä asuva vuonna 1973 syntynyt kustantamon kustannuspäällikkö. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Hänen ensimmäinen nuorten romaani on Rinkkadonna ja se ilmestyi 1998. Muita romaaneja häneltä on mm. Marenkikeiju (2007) ja North End – Niskaan putoava taivas (2012).

Tähän päivään sopii oikein hyvin kertomus Aleksandrasta. Hän on 16-vuotias, avioerolapsi, jonka isä asuu uuden naisen Marjukan kanssa Suomessa, äiti asuu Lontoossa. Hän on loistava koulussa, hän on kaunis ja hän saa aina pääroolit teatteriryhmän näytelmissä. Mutta kesän jälkeen kaikki muuttuu. Heille muuttaa vaihto-oppilas Tim, joka sekoittaa Aleksandran elämän totaalisesti. Vaikka Tim on komea ja mukava, hän on silti menevä, joka paikassa oleva ja hermoille käyvä. Kaiken kukkuraksi hän käyttäytyy kuin pieni lapsi. Ennen Timin tuloa hän on saanut nauttia spottivaloelämästään, jossa hän on pääosassa ja kaikki ottavat hänet huomioon, mutta Timin saavuttua hänen spottivalonsa menettää valaisutehoaan ja lopulta se valaisee vain himmeästi. Taas hänen vieressään Timin spotti loistaa kirkkaasti sitä myöten mitä pitemmälle Timin aika Suomessa etenee. Aleksandrasta tuntuu, ettei kukaan arvosta häntä, ota häntä huomioon ja hän jää täysin Timin varjoon.

Annan kirjalle 3 ½ tähteä, sillä vaikka tarina on hyvin kerrottu, on siinä silti paljon epäkohtia, niinkuin lukija ei aina pääse perille asioista, joita tarinaan liittyy. Tekstiä lukee nopeasti, mutta kirja on kaiken kaikkiaan jaettu 4 kappaleeseen, mikä häiritsee jonkin verran, kun ei saa päättää lukemistaan kappaleeseen. Makuasiahan tämä on, mutta minua häiritsee, että tarinassa asiat keskittyvät kerrotaan ainoastaan Aleksandran näkökulmasta, eikä oteta huomioon esimerkiksi kysymyksiä miksi ja mikä. Miksi Aleksandra tuntee jäävänsä Timin varjoon? Mikä on tunteen takana? Näihin kysymyksiin ei ole kiinnitetty huomiota ja sen vuoksi teksti herättää lukijassa myönteisiä tunteita Aleksandraa kohtaan ja kielteisiä Timiä kohtaan. Lukija samaistuu Aleksandraan nopeasti ja alkaa ajatella hänen kannaltaan samalla lailla, mutta kirjan keskivaiheille nämä miksi ja mikä-kysymykset nousevat pintaan ja jäävät kummittelemaan mieleen.

Muuten tarina on loistava ja sopiva näin itsenäisyyspäiväksi. Toivottavasti tekin uskallatte tarttua kirjaan ja lukea oikein antaumuksella kun kerrankin saa ja on aikaa. Seuraavalla kerralla on taas luvassa vanha kirja, oikea klassikko. Mutta ei paljasteta sen enempää. Näissä merkeissä toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää ja onnistunutta joulukuun alkua.

Paula Kronqvist

perjantai 23. marraskuuta 2012

Abimatin haastattelu sekä Kaatokaffet






Noniin. Eli käsillä on nyt viimeinen päiväni Aaltosen tiloissa, sen kunniaksi pääsin tekemään haastattelun Abiturientti Matti Kurjesta. Tänään täällä on Kaatokaffet, joka on lukiolaisille suunnattu "välipala"-heti näin syksyn kirjoitusten päätyttyä. Sone otti tehtäväkseen räpsiä minulle kasan kuvia, minulla itselläni on sen verran tärinää pelkästän haastattelunkin takia, että kuvauksesta ei olisi tullut yhtikäs mitään. Luskulta sain kymmenen laatikollista ohjeita ja neuvoja asian hoitamiseen, jotka otin vastaan nyökkäysten ja "joo, hmhhm..." - äännähtelyn kera. Kun olin saanut kaiken jotenkin kohdalleen, piti hakea haastateltava huoneeseen. Matti istui tuoliin kuin vanha tekijä, minä näytin samalta kuin lapset hammaslääkärin odotushuoneessa.
Yllätyksekseni haastattelu kuitenkin meni hyvin, minä en sortunut änkytykseen ja haastateltavani suolsi pelkkää asiaa. Kaikin puolin mahtava kokemus.

Kaatokaffet ovat sujuneet myös todella loistavasti. Porukkaa on ollut välillä ihan joukoiksi asti. Tiloissa olevat sähkörummut ovat todella kovassa käytössä. Radiossa on pauhannut tiukka ysärimusa, jota ollaan porukalla päästy fiilistelemään.












Kuvissa Minna ja Matti vetävät ärhäkkää rumpusooloa.

Mutta aikamme täällä alkaa olla jo surullisen lopuillaan. Toivon kaikille teille sekä Aaltosen ystäville oikein mukavaa joulua ja uutta vuotta!

- Joni

Knuutin seikkailut osa 3

Viime kerralla Knuutti sai itselleen kirjeen. Kirje oli toisilta nuuteilta, jotka olivat kuulleet orvosta Knuutti-nuutinpoikasesta, joka asustelee Aaltosessa. Knuutti oli hirveän innoissaan nuuttipariskunnasta. Hänestä tuntui, että hänen toiveensa oli kuultu. Vihdoinkin hän saisi ystäviä. Kun esittelyt oltiin esitelty, ja hiukan ystävyttytty, alkoi nuuttipariskunta kertoa Knuutille sopivasta elämäntyylistä. Knuutti ei oikein ymmärtänyt, koska se oli jo tottunut Aaltosen meininkiin. Mutta nuuttipariskunta oli vain huolissaan, mutta kun Sone selitti, että Knuutilla on hyvät oltavat Aaltosessa, huoli hälveni.

Knuutti oli aivan täpinöissään, kun se pääsi kertomaan omasta ja Aaltosen arjesta uusille ystävilleen. Se esitteli tärkeimmät nettisivut ja nähtävyydet, mitä ikkunoista saattoi nähdä. Kun punapampula ehdotti kaupunkikierrosta, Knuutti oli menossa jo portaissa. Onneksi Knuutti hiljensi vauhtia ulkona, kun kylmä tuuli meinasi temmata sen mukaansa. Nuuttipariskunta ihasteli maisemia, kun Knuutti kertoi vähän Torniosta ja 
Haaparannasta ja toimintamahdollisuuksista.  


He päättivät mennä kauppakeskukseen, jotta tuuli ei veisi heitä mukanaan, ja koska kylmyys alkoi jo tunkeutua pyrstökarvoihin asti. 

Knuutti sai nuuttipariskunnan innostumaan leikkimään autiota saarta. Puna- ja sinipampula ottavat aurinkoa, kun taas Knuutti kurkkii reunan yli ja yrittää herättää ohikulkevien huomion. 



Kun Knuutti ei saanut herätettyä kenenkään huomiota, se yritti kiivetä puuhun, mutta onneksi nuuttipariskunta sai estetyksi tämän aikeen. He toruivat Knuuttia, sillä hän olisi voinut pudota ja loukkaatua vakavastikin.


"Onpa täällä kaunista!" Ihasteli nuuttipariskunta. 


Oltuaan jonkin aikaa yläkerrassa, Knuutti alkoi kyllästyä ja se alkoi tarkastella alhaalla kulkevia ihmisiä. Sitten Knuutti huomasi R-kioskin ja häntä alkoi haluttaa karkkia. Se pääsi eroon nuuttipariskunnassa ja oli jo rullaportaissa menossa, ennenkuin vartija sai sen kiinni ja torui sitä kilpaa nuuttipariskunnan kanssa. Se olisi voinut loukkaantua. Knuutti suivaantui ainaisesta torumisesta, mutta ymmärsi huolen, jota nuuttipariskunta kantaa sisällään.


Lopuksi he menivät ulos kauppakeskuksen taakse ihailemaan kaunista auringonlaskua. Päästyän takaisin Aaltoseen, he ehdottivat, että Knuutti lähtisi heidän mukaansa heidän kotiinsa, mutta Knuutti intti, että Aaltonen on hänen kotinsa ja kaikki siellä kävijät ovat hänen perhettään.



Oltuaan asiasta varma ja hyväksyttyään asian ja luvattuaan tulla uudestaan käymään, Knuutti peiteltiin kaulahuiviin ja eipä aikaakaan kun Knuutti oli jo unten mailla. Mutta herättyään hän ei ollutkaan tavanomaisessa Aaltosen ympäristössään. Minkälainen oli Aaltosen erilainen ympäristö, siitä kuulette seuraavalla kerralla.

torstai 22. marraskuuta 2012

Pää oven välissä

Tiistaina tehin räppiä. Tai ainaki yritin. Kirjaston musiikkiprojektin ensimmäinen musiikkipaja starttasi siis tälläviikolla. Pajan ohojaajana toimii Sodankylän toinen lahja maailmalle, ite oon se ensimmäinen (jokohan tämä vitsi on vanha?). Stepa siis.


Pajassa osanottajia ei ollu niin tuhansia, kuin odottaneet olimme, mutta sehän ei meitä kerrassaan masenna ainakkaan. Laatuhan korvaa aina määrän.


Minun biisi kuulosti seuraavalta:

Ulkona kaunis kukka
mulla housuissa kakka

muut sai lähes yhtä laadukasta settiä aikaan. Aivan mielettömiä juttuja.

Seuraavan kerran Stepan kanssa pääsee tekemään musaa 4.12 kello 18-20 aaltosessa.
muista hyödyntää, osallistumalla saat mahdollisuuden studioaikaan, jossa voisit laulaa luikhautella ja soitella itsellesi sen ihan oikean laadukkaan demon.


 Syökäätte papuja jos ootte näläkäsiä.

Valo- mitä?

Niin... Kysehän on siis termistä "valomaalaus". Mitäkö valomaalaus on? Noh, itse kaivoin ihan Wikipedian esille jotta saisin selvyyden tähän arvoitukseen. Eteeni lyötiin muutama rivi vaikeita sanoja ja termejä, joihin ei osannut sanoa juuta tai jaata.

Mutta minäpä olin itse paikalla, näkemässä ja kuulemassa kuinka tämä valokuvaustyyli tapahtui. Ensimmäisenä sullouduimme kaikki pieneen huoneeseen Aaltosen tiloissa, jonka jälkeen löimme kaikki mahdolliset valonlähteet kiinni. Lusku toivotti tervetulleeksi firman pikkujouluihin ja aloimme asetella kameraa paikalleen. Idea on siis yksinkertainen; Kamera rekisteröi kennoonsa kaikki pimeässä näkyvät valonlähteet ja noin 30 sekunnin kuluttua näpsäisee siitä kuvan. Erinväristen ja näköisten lamppujen avulla voi saada aikaan mitä eriskummallisimpia kuvioita sekä kuvata vaikka millaisia esineitä.
Mitä tämä meinaa sitten lampun kantajalle ja valon tuojalle? Menet kameran eteen säkkipimeässä, sytytät lamppusi ja sätkit kuin kohtauksen saanut epileptikko discossa. Siinä sitä menoa katsellessani sain nostalgisen tunteen, että olen nähnyt jossain tuota heilumista aiemminkin. Myöhemmin muistin että jengi tekee sitä joka viikonloppu ravintoloiden tanssilattialla. Heilumisella saatiin aikaan jopa kirjoitusta.

Vähän moitittavaa löytyi siitä, että oven alta kajasti mahdottoman paljon valoa. Vaikka heilutinkin kädessäni kaiken pelastavaa jeesusteippirullaa niin jätimme asian sikseen.
Pääsimme myös kokeilemaan oman naamamme valottamista monessa eri kulmassa. Tarkoitus oli pistää naamalle hurmaavimmat ilmeemme ja hieroa taskulamppua ohimoomme. Tuloksena oli jotain jolla voisi säikytellä pikkulapsia Halloweenina.


Asia jonka me saimme onnistumaan erittäin hyvin, oli esineen valottaminen. Tässä tapauksessa kohteeksi pääsi puoliksi juotu limukkapullo. Katsokaa nyt sitä, tuon kun kehystäisi ja myisi modernina taiteena niin voisi lähteä jo eläkkeelle.




Kaiken kaikkiaan projekti onnistui erittäin hyvin. Naurunhörähdyksistä päätellen asialla oli myös taiteellisuuden sijasta myös jonkinsortin viihdearvoakin. En voi muuta kuin suositella kaikille taiteenystäville ja taiteenmielisille. Tiedänkin jo miten saisin vanhan ja ruosteisen polkupyöräni jälleenmyyntiarvoa kohotettua.

- Joni























Valoja tauluun!

Miten valoista saa parhaan hyödyn? Totta kai sammuttamalla ne!

Sama pätee myös Hertzilän studioon. Jotta sitä voisi hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla, tulee sen ikkunat teipata umpeen. Sisään pimeään huoneeseen houkutellaan joukko pahaa-aavistamattomia toimittajia, jotka määrätään pidättämään hengitystään – toistaiseksi. Kun kaikki ovat saaneet leikistä tarpeekseen, voidaan lopultakin alkaa harjoittelemaan valomaalausta.

Valomaalauksessa hyödynnetään kameran pitkää suljinaikaa. Sulkimen ollessa avattuna jää kennolle esimerkiksi pimeässä huoneessa liikutetun taskulampun jälki. Tekniikkaa voi käyttää rivojen viestien kirjoittamisen lisäksi vaikkapa tuotekuvaukseen, jolloin kuvattavaa esinettä valaistaan erivärisillä valoilla eri puolilta, kunnes osapuilleen tuhannen ruudun jälkeen päästään lähemmäksi haluttua lopputulosta.

Monitoimistudiossa (toisinaan on kuitenkin käytetty myös käsitettä monitoimimattomuusstudio) maalailtiin muun muassa limsapulloa (kts. yllä kuva). Tekniikan selvittyä siirryttiin mainittuihin teksteihin ja kuvioihin. Illan aikana selvisi, että valomaalaus on ennen kaikkea kokeilua kokeilun perään oikeaan lopputulokseen pääsemiseksi. Hauskinta antia olikin selvästi juuri puoliminuuttinen, jonka suljin oli auki ja mahdollisuudet valomaalaukseen parhaat. Edellytyksenä kuvan onnistumiselle vaikutti kuitenkin jostain tuntemattomasta syystä olevan hiiskumaton hiljaisuus ja ajatuksennopea jähmettyminen, kunnes kameran takaa toisin määrättiin.

Luskun esimerkkikuvissa hengitystä on siis pidätelty 30 sekuntia ja käytetty aukkoa 5,6–6,3.

Jesse

Paulan Kirjasto 4

Hei kaikki lukijat!
Tällä kertaa päästän itseni helpolla ja julkaisen koulutehtävän. Lopahtiko mielenkiinto? Ei, en julkaise esseetä taikka matikanlaskuja, vaan julkaisen koulua varten tekemäni kirja-arvostelun. Ajattelin vähän säästää itteniäni. Mutta arvostelun lisäksi ajattelin kertoa teille jotain kirjoihin liittyvää. Ei, nyt meni väärin, en kerro teille kirjoihin liittyvästä historiasta, vaan kirjaston monipuolisesta palvelusta. Mutta ensin arvostelu:


"Miten käy, kun tulee stoppi? Kun mitta täyttyy, ja ei kestä enää? Näihin kysymyksiin Stephen King vastaa esikoisteoksessaan Carrie, joka on vuodelta 1974. Teoksen on kääntänyt suomen kielelle Tuula Saarikoski vuonna 1984 Tammen julkaisemana. Teos on genreltään kauhuromaani.

Lukija voi aluksi säikähtää kirjan kannen värien kontrastia, kuinka henkilön kirkkaan oranssi tukka kirkuu etusijalle. Lukija saa kuvan, että tämä on pelottava kirja, ja ei ehkä uskalla tarttuakaan kirjaan. Mutta jos lukija on rohkea, hän tarttuu kirjaan jännityksen nälkäisenä, ja päästessään juonesta kiinni lukija vain innostuu eikä malta laskea kirjaansa. Lukijan mielenkiinnon herättäminen traagisella ja karmivalla tavalla onkin Kingin erityisosaamista.

Mestarikirjailijan Stephen Kingin tuotannosta ehkä tunnetuin kirja, Hohto (The Shining, 1977, suom. 1985) on Kingin läpimurtoteos. Hänen tuotannostaan on tehty myös useita filmauksia kuten Brian De Palmanin ohjaama Carrie vuodelta 1976 ja Stanley Kubrickin Hohto vuodelta 1980. King on kirjoittanut kirjoja myös peitenimellä, Richard Bachman, ja julkaissut tämän kautta myös useita kirjoja. Ostohinnoista ja myyntimenekistä päätellen Kingin teokset ovat olleet suosittuja alusta lähtien.

Kirjan juoni kertoo tavallisen tuntoisesta lukiolaistytöstä Carriesta, jonka isä on kuollut, äiti on mielipuoli uskovainen ja isoäidillä oli todettu telekinesiaan liittyviä oireita. Nämä kyvyt ovat siirtyneet Carrielle, ja kun hän saa tietää näistä, häntä ei pysäytä mikään. Kirjan tapahtumat sijoittuvat noin neljänkymmenen vuoden taakse nykypäivästä, ja kertoo noin kuukauden Carrien elämästä. Kirja perustuu suurimmilta osin haastatteluista ja kuulustelupöytäkirjojen teksteistä, jotka ovat jälkikäteen kirjoitettuja. Pitää kumminkin huomioida, että kyseessä on fiktiivinen teos.

Kirja on jaettu kolmeen osaan, jotka voidaan nimetä Ennen, Nyt ja Jälkeen. Tarina on hyvin kerrottu, vaikkakin teoksessa hypitään henkilön haastattelusta tai lähdetiedosta toiseen. Tarina pomppii dokumenttien ja itse tarinankerronnan välillä, mikä saattaa hämmentää lukijan. Muuten King on osannut sekoittaa teoksensa osaset kappaleittain, jotka koostuvat haastattelupätkistä ja itse tarinasta, järkeväksi kokonaisuudeksi, jota lukijan on helppo ymmärtää ja seurata ilman sen ihmeellisempää keskittymistä.

King on halunnut nostaa teoksellaan esille koulukiusaamisen ja siitä aiheutuvat yksilölliset seuraukset. Carrien tapauksessa häntä kiusataan muun muassa oudosta äidistään, rikkinäisestä perheestään ja hänen itsensä omituisesta käyttäytymisestään. Luodessaan Carrien kirjailija loi tyypillisen kiusattavan tyypin, jollaiseksi me kaikki hänet kuvittelemme: yksinäiseksi, hiljaiseksi, poissaolevaksi ja omissa oloissaan viihtyväksi. Tuodakseen esille oman nerokkuutensa King lisäsi Carrielle erityisen kyvyn, jolla hän pystyy nousemaan muiden yläpuolelle ja näyttämään, että hänessäkin on jotain, ei hänelle tarvitse nauraa. Teos on hyvä esimerkki kiusaamisen seurauksille, ja siinä esitetään hyviä syitä ja äänettömiä perusteluita, joiden vuoksi kiusaamiseen pitäisi puuttua välittömästi ja pyrkiä ehkäisemään sitä nyt ja tulevaisuudessa.

Kingin teos on ollut vaikuttajana moneen tekeleeseen. Ruotsalaisyhtye ABBA julkaisi sinkun Dancing Queen/That's me vuonna 1976. That's me:n kertosäkeessä lauletaan ”I'm Carrie, not the kind of girl you marry, that's me”. Vaikka sanat eivät täsmääkään koko kappaleessa kuin muutamissa kohdissa, ABBAn biografien kirjoittajat ovat arvelleet tämän Carrien olevan sama kuin kirjan ja elokuvan Carrie.

Teos on ollut inspiraation lähteenä myös monelle taideteokselle. Kingin uskottavuuden ja kirjoittamislahjojen ansiosta Carriesta jäi kumminkin hyvä lukukokemus, ja se jätti kaihoisalla tavalla surullisen tunteen. Haastatellut eivät muuta ole voineet tehdä kuin rakentaa elämänsä uudelleen tuon traagisen yön jälkeen, jona kaikki sai loppunsa. Pohjalla ollessa ainoa tie on ylöspäin.

Paula Kronqvist 11C"


Ja nyt se kirjafakta: monikaan teistä ei varmaan tienny, että kirjoja voi periaatteessa lainata netissä. Lisäksi kirjoja voi hakea netistä. Kaikki on helppoa, kunhan painaa mieleen tämän osoitteen: lapinkirjasto.fi. Sinne on kerätty kaikki kirjastotiedot kaikista Lapin kirjastoista Torniolaaksosta Utsjoelle. Sieltä pääsee kaikkeen mahdolliseen jännään. Sieltä voi hakea kirjoja hakusanoilla ja sieltä voi varata kirjoja, ne pitää sitten vain hakea kirjastosta. Siellä voit "rakentaa" oman kirjahyllysi, johon voit tallentaa omia lempiteoksia, kirjoja jotka olet lukenut tai aiot lukea, ja suosituksia. Mutta kaikkein parasta on, että sieltä voi varata kirjoja muistakin Lapin kirjastoista. Ne postitetaan omaan lähikirjastoon. Helppoa ku heinänteko. Varausmaksu vaihtelee kirjastoittain, katso täältä Tornion hinnasto. Varaaminen on silti halvempaa kuin oman kirjan osto.

Kaikki tämä edellyttää, että sinulla on tunnus kirjaston sivuille. Tunnuksen voi hakea kirjastosta. Ensikirjautumisen jälkeen voit muuttaa oman käyttäjänimen ja salasanan, mikä kannattaa myös tehdä. Sivuilta voit tarkastella lainojasi ja varauksiasi netissä. Se on täysin ilmaista ja vaivatonta. Ei enää kuitteja, jotka haalistuvat, rypistyvät ja menevät helposti hukkaan. Hakemisesta tulee hauskaa, kun vaihtaa kieltä. Kielivaihtoehtoina ovat ruotsi, englanti ja saame. Niin ja tietenkin suomi. Samalla kun hakee sitä tiettyä teosta, voi harjoittaa vaikka saamen kielen taitoja. Sivun käyttö on täysin turvallista. Tottakai kannattaa käytön jälkeen painaa lopeta-painiketta ja poistaa selaimen sivuhistoria, mikäli olet kirjautunut sisälle.


Tällasta tällä kertaa. Kun joulu lähestyy, kaikkea hauskaa on tiedossa. Niitä hauskoja odotellessa toivotan kaikille hauskaa adventtiajan alkua.


Paula Kronqvist

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Yhtä kokemusta rikkaampi

Kello on jo vaikka mitä, mutta valtakunnassa kaikki hyvin (vaikka parkkipirkko vainoaa). Olen hyvin orientoitunut iltavuoron sykliin, joka tuntuu olevan kuin tehty minulle ja minun luontoiselleni ihmiselle. Minulta satuttiin kysymään että ärsyttääkö minua kun työt loppuvat vasta yön suulla, "Ei minua hävetä se että saan nukkua myöhään", vastasin. 
Tulin tänne Aaltoselle autolla, mutten omista samanlaisia työsuhde-etuja kuin tämän paikan vakinaiset työntekijät, joten parkkeerauslupani on yhtä rajattua kuin muillakin kansalaisilla. Olen aivan varma että näin parkkipirkon vahtimassa nelipyöräistäni, josko tämä saisi ne kuuluisat kaksi tuntia täyteen ja rangaistua minua usean kymmenen euron huomautuksella. Minäpä meinaan olla kuitenkin tarkka. Mutta mennään itse asiaan:

Kuka sä oot? Mitä sä haluut?
Minä olen Kokkisen Joni, kohta kaameat 22 vuotta täyttävä syntyperäinen Torniolainen, sekä miehenpuolikas. Jos minulla olisi itsestani jotain erikoista kerrottavaa, kirjoittaisin siitä varmasti jo näppäimistö savuten, mutta annan teille kuitenkin ne yleisimmät. Olen perusjantteri jonka motto on; "Ei hoppu hyvästä eikä kiire kunniasta!". Elämäntehtäväni on tehdä tästä lyhyestä ihmisen elosta mahdollisimman stressivapaata aikaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että makaisin sohvalla tarjoussukat kattoa kohti osoittaen, ehei. Se tarkoittaa sitä, että mitä ikinä elämässäsi teetkin, teet sen stressaamatta itseäsi liikaa. Tätäkin tekstiä kirjoittaessa asento on rento, odotukset ja tavoitteet eivät ole taivaankannessa ja kahvikuppi pysyy täytettynä. 
Jottette kuitenkaan ala siellä ruudun lukevalla puolella rentoutumaan liiaksi ja haukottelemaan, voin vihjaista tässä vaiheessa vaikka joitain intresseistäni.
Rakastan lukemista, rakastan tekstin tuottamaa sanomaa maanpinnan pahnoilta korkeimmalle huipulle. Jos puhutaan tekstistä, niin sanat ja tekstit ovat aina olleet olemassa. Kaikkeen olemassa olevaan on kirjoitettu tarina. Ihmisiin, eläimiin, esineisiin ja paikkoihin. Kuten sanonta kuuluu; "Yksi kuva vastaa tuhatta sanaa." Minä pyrin näkemään siinä kuvassa ne tuhat sanaa ja kirjoittamaan ne ylös. Jokainen ihminen joka vastaan tulee, luo aina tietyn tekstin. Joissakin ihmisissä se on sanonta, joissakin toteama, jotkut tuovat silmieni eteen pienen novellin, kun taas joistakin persoonista huokuu kokonainen romaani. Plagiointiin en kuitenkaan sorru.



Mistähän muusta teille avautuisin... Liikuntamuodot, mistä minä pidän? Näkyykö minusta että rakastan liikuntaa? Atleettinen olemus suorastaan huokuu. No ei. Lapsena minä en pitänyt liikunnasta, kosken ollut hyvä siinä. Hienostomotoriikkani oli pahasti kyljellään, joten tekniikkaa vaativat lajit olivat minulle vaikeampia kuin yleensä. Potkupalloon en osunut, sählymaila oli kontrolloimaton väline ja kun luistimilla pääsin jäälle, olin kuin vähän liian tuhti Bambi. 
Sitten, muistaakseni seitsemännen luokan jouluna isäni vei minut ensimmäisen kerran punttisalille. Siellä ei paljon tullut jalkapalloa vastaan, ei jouduttu jäälle piruetteja tekemään, eikä mistään kuulunut "Syötä nyt #%!½:n urvelo!" 
Rakastuin paikkaan siltä istumalta. Ja sille tielle minä jäin. Ensimmäiset vuodet opettelin tekniikkaa, jonka jälkeen kehitin itseäni pikku hiljaa. Pystyin vihdoin sanomaan että minä olin hyvä jossain mikä laskettiin liikunnaksi. Olin sinällään harvinainen näky, koska siinä iässä kun olin, eivät nuoret oikein halunneet lähteä rankomaan rautaa hämärään saliin. Veri veti mieluummin pallokentälle tai tekemäään jotain muuta aerobista liikuntaa. 
Niin, ja lempivärini on kaikki mikä ei käy silmiin, lempiruokani on kaikki kiinteä ja silmieni väri vaihtelee mielialani mukaan. Hiustyylini on "luontoäiti", eli kun astun talosta pihalle niin hän hoitaa minulle kunnon puhurilla kampauksen kullekin päivälle. Yleensä lempityyli on "kaikki mahdolliset ilmansuunnat". 

Minulle henkilökohtaisesti tärkeää on lojaalisuus. Olen ystävänä ja ihmisenä lojaali ja empaattinen, joka pyrkii edesauttamaan muita elämän eri tilanteissa. Myötäelän joskus turhankin tehokkaasti muiden tunteita, siksi olen hiukan kehno lohduttaja, koska meinaan vollottaa itse ja lohdutettava saa itse taputella minua olkapäälle. 
Palatteko halusta kuulla lisää?

Mistä minä sitten tähän tupsahdin?
Kouluni kävin Torniossa, kokeiltu oli niin musiikkikoulut kuin tavallisetkin opinahjot. Musiikkikoulu ei oikein sopinut minulle, en edes muista miksi. Peruskoulun päätyttyä eksyin ammatillisiin opintoihin Lappialle, jossa aloitin metallialan peruskoulun. Päädyin koneistajaksi ja vietin viisi päivää viikosta kirjaimellisesti sorvin ääressä. Kolmen vuoden aikana kävi erittäin selväksi, etten pitänyt siitä mitä tein. Ei voida tietenkään olettaa, että yhdeksäsluokkalainen osaa vielä varmuudella sanoa, mitä haluaa koko loppuelämänsä tehdä. Joten annoin itselleni asian anteeksi. Ja kuinkas kävikään, en päivääkään tehnyt töitä johon opiskelin, vaan vaihdoin sorvin harjanvarteen kiinteistöalan muodossa. Siinä työssä viihdyin ihan suhteellisen mukavasti, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, vähän kuin joulukalenterin suklaatkin. Vuoden jälkeen työni loppui, pääsin istumaan pehmeästi työttömyyden päälle ja vaihdoin vaihteen vapaalle. 
Työvoimatoimisto on tehnyt mielestäni upeaa työtä mahdollistaakseen asioita minun toiveideni mukaan. Koska kuulun tietokonesukupolveen, kävin paljon tietokoneeseen liittyviä kursseja. Ikävä kyllä informaatio kurssien laaduista ei oikein ynnännyt, huomasin pariin otteeseni istuvani vanhemman väen kanssa opettelemassa kuinka tietokone avataan. Mutta sekin oli kokemusta, josta otin kaiken mahdollisen irti, eli ilmaiset muistitikut. 

Jossain elämän vaiheessa päädyin eräälle pajalle töihin nimikkeellä "kuntouttava työtoiminta". Paikassa oli tietokonepaja, joka otti vastaan tilaustöitä. Siellä ei kuitenkaan ollut tilaa, joten lähdin samaan rakennukseen taittelemaan pahveja ja tekemään laatikoita. Samalla istumalla kävin kurssia, jonka tarkoitus oli selventää meidän omia tulevaisuudentoiveitamme ja tavoitella niitä. Sitä kautta minä äkkäsin tämän. Minulla on ollut aina takaraivossani ajatus, että yksi ala saattaisi olla se jossa minä viihtyisin, nimittäin nuorisoala. Mutta minulla ei koskaan ollut 100% varmuutta siitä, viihtyisinkö, pitäisinkö, jaksaisinko. Kurssini aikana avautui kuitenkin sellainen parin sentin rakonen joka näytti, että nyt olisi mahdollisuus lähteä tutustumaan tähän. Pienessä päässäni rasahteli rattaat ja sitten se ajatus iski: Mikä olisikaan parempi paikka selvittää haluni tälle alalle, kuin alan töissä. Otin siis tahattoman isoa härkää sarvista ja lähdin tänne.

Ensimmäinen harppaus joka tehtiin, oli haastattelu Nuorkalla, haukoin henkeäni kuin kala kuivalla maalla, jännittikö? Ehei, mistä niin päättelit, kylmästä hiestä ja tärisevistä käsistä? Mutta itse haastattelu oli kuitenkin paljon helpompi kuin sen alkamisen odottaminen. Ensimmäisenä varmuutta harjoittelupaikasta ei saanut tietää, joten jouduin jäämään kämppiksiksi epävarmuuden kanssa.
Lopulta kun tieto harjoittelupaikan varmentumisesta saatiin, oli edessäni vielä viimeinen haaste, loikka ja seinä joka piti ylittää: Mene sinne, kohtaa nuoret, tee hyvin ja ole edes jotenkin siedettävä. Ensimmäisestä päivästäni ei ole hirveän kauan aikaa, muistan kyllä varmasti sen automatkan kotoa työpaikalle lopunelämääni. Vatsalaukku veti rapattia sekä kääntyili minuutin välein ympäri, pelkäsin että ensimmäinen nuori kun astuu sisälle niin minä tervehtimisen sijaan oksennan kengille. 
But I overcomed everything. Ja tässä sitä nyt ollaan, istutaan suhteellisen hiljaisen Aaltosen tiloissa kirjoittamassa blogipäivitystä. 

Mitä tulee tapahtumaan? 
Pienen mutta ytimekkään keskustelun tiimoilta voisin sanoa, että joudun ehkä radiohaastatteluun. Änkytän jo valmiiksi. Päivän avainsana on tiimityöskentely ja yhteishenki.
Aikani täällä on erittäin lyhyt, mutta aion ottaa siitä kaiken kokemuksen minkä vain irti saan. Haluan edes lyhesti tutustua upeisiin persooniin joita täällä käy, olla mukana pienessä päivässä edes taustapiruna ja olla se jolle voi sanoa; "Väistäisitkö vähän?"

torstai 15. marraskuuta 2012

Paljon onnea TIRTSU!

                      
                                              
Eli siis tänään oli trlitttanin 2-vuotis synttärit. Porukkaa siellä oli ihan kivasti:) Ilta alkoi singstarin laulamisella, pisteet oli hyviä. Muutama tyttö teki kakkuja, jotka muuten maistu tosi hyville. NAM<3 Jokainen sai omaan kakkupalaansa kynttilän, joka paloi toivon ja onnellisuuden liekissä. Kynttilä kuvasti niin Tirlittanin syntymäpäiviä, kuin kakun syöjän omiakin syntymäpäiväjuhlia tältä vuodelta, olivat ne sitten jo menneet, taikka tulevat. Kynttilöitä puhaltaessa ilmoille liiteli ja lenteli toivomuksia, joita ei tietenkään kenellekään paljasteta, jotta ne toteutuvat. Mutta.

Popcornejakin oli, niitä päätykin hienoon drinkkiin.

Ohje:
Lasillinen vettä
3 rkl sokeria
vähän mehutiivistettä
Popcornia
Sekoita aineet lasiin ja nauti, lupaan että hyvää tulee!
Ilta jatkui synttärileikeillä, en ollut itse sillon siellä mutta pikkulinnut lauloivat että nekin oli kivoja.



Tyttöjen talon toinen ohojaajista: Aliisa, joka on huippu emäntä.
Kakun korkkaus, Nuorisotoimen ihana ohjus Jossu.

Ilta päättyi siinä seittemän aikaa, toivottavasti kaikille jäi hyvä mieli illasta:) 
Seuraavia juhlia odotellessa muistellaan vanhoja.


teksti: Lotta ft. Sone
kuvat: Lotta, Linda, Inka, Mari, Mia ft. Sone