maanantai 31. joulukuuta 2012

Reppu -katupäivystys

Tänään on taas se aika vuodesta. Vuojenvaihos. Jes! Ja tänään teitä, Tornion nuoriso, palavelee Reppu katupäivystys. Noh, herääkin kysymys, mikä se semmonen on?

Tänä iltana lähtee punainen Reppupaku liikkeelle, ja ajelee aamuyöhön asti. Meitä on neljä hihhulia, saattaa olla, että välillä osa käveleskelee kaupungin alueella, ja osa huruttelee myöskin muissa kaupunginosissa (Kokkokangas, Kiviranta, Pudas, Kiviranta jnejne). Tänä yönä päivystämässä ompi Minna, Sone, Tuomo ja Jaakko. Meitä ei tarvii pelätä, emme tahdo olla ilikeitä, eikä me olla poliiseja (ei sillä, että niitä pitäisi pelätä). Tulkaatte siis rauhassa jutusteleen, ja viettäkää Uuenvuojen karkelonne rauhassa, oomme tavallaan taustajoukkoja, halutaan varmistaa, ettei mitään kamalaa tapahu. Meiät siis tunnistaa Reppuliiveistä, sekä naamoilta ehkä, ja vielä siitä punaisesta isosta autosta.

Eli, jos sulla, tai sinun kaverilla, tulee jonkinlainen hätä, älä epäröi soittaa päivystyksen puhelinnumeroon, sillä me autetaan niin palijon kun voidaan. Tietysti isot hädät soitellaan sitten sinne siihen kuuluvaan numeroon, hätänumeroon 112. Muistakaatte olla varovaisia rakettien kanssa, eikä lumihankeenkaan kannata jäädä nukkumaan..

Reppu-numero on:

0407765852

Niin kauan, kun puhelin on päällä, päivystys jatkuu. Jesjes, otetaan 2013 vastaan ilolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti