keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Aikainen mato- & lokkiongelma

Sanotaan, että aikainen lintu madon nappaa. Kuka sitten vie kaikki linnut - aikainen matoko?

Oli kuka vain, oli työnjälki ollut laadukasta, sillä aiottu lintukuvausmatka jäi tuloksiltaan kovin laihaksi.
Kaupunginlahden ruotsinpuoleista rantaa asuttivat aamulla vain muutama sorsa sekä pari telkkää, Haaparannalla joenrannassa tavattavissa oli ainoastaan jokunen lokki.

Ruotsalainen tyttösorsa Kaupunginlahdella

Tässä majailisin, jos olisin joenrannan vesilintu, vaikkapa sorsa.

Koska siipiveikot johdonmukaisesti kieltäityivät yhteistyöstä (ja liittoutuivat hyytävän tuulen kanssa), on hyvää lintukuvagalleriaa vaikea esitellä. Siksipä kannattaakin kertoa, miten huonosta lokista saadaan hyvä (tai ainakin parempi) lokki.

Voisimme totta kai tarjota linnulle psykoterapeuttisia palveluita tarkoituksenamme saada se omaksumaan uusi elämänasenne ja siten halu poseerata kameralla kärsivällisesti ja tyylillä. Vallitsevassa taloustilanteessa kauskantoisempi ratkaisu lienee kuitenkin kuvankäsittelyong- tarkoitan siis -ohjelma.

Alla olevassa alkuperäisessä lokkikuvassa näemme kaukaisen lokin seisomassa likaisen katuvalon päällä. Kuva on myös väreiltään lattea.

Alkuperäinen lokkiongelmakuva - klikkaa isommaksi

Kuvankäsittelyohjelmassa kuvaa voi kykyjensä mukaan virittää haluamaansa suuntaan. Ensimmäinen askel on kuvan rajaaminen tiukemmaksi, jolloin lokki tulee lähemmäksi katsojaa - halusi tai ei. Halutessaan linnun voi myös saada seisomaan suorassa käyttämällä kiertotyökalua, joskin tällöin katulamppu luonnollisesti kasvaa kieroon.

Kuvan värimaailmaa voi parantaa nostamalla hieman kontrastia, jolloin lintu ja lamppu erottuvat taustasta paremmin. Nostamalla värikylläisyyttä vaikkapa vain sinisten sävyjen osalta, saadaan taivas houkuttelevan siniseksi. Halutessaan kuvaa voi myös terävöittää joko kokonaan tai valitsemalla tärkeimmät yksityiskohdat.

Kun kuvan väritys ja terävyys ovat kunnossa, voidaan siirtyä virittämään yksityiskohtia - tässä tapauksessa siis puhdistamaan katulamppua. Lampun pinnalla erottuvat lokinkakkaraidat voidaan häivyttää käyttämällä leimasin- ja laastarityökaluja (eng. clone stamp & healing brush), joiden avulla siis ikään kuin siirretään pikseleitä puhtailta alueilta peittämään likaisia. Jäljen voi tasoittaa käyttämällä sumentavaa työkalua (blur). Samalla periaattella voidaan poistaa myös muita epäkohtia, kuten vaikkapa läikkä lokin rinnassa tai merkki lampun alapinnalla.

Lampun ylä- ja alaosan saumapinnalla olevat keltaiset läikät on vaikea poistaa leimasintyökälulla pilaamatta samalla mustaa saumaa. Ratkaisu on poistaa läikistä keltainen sävy, jolloin ne eivät erotu harmaalta pinnalta. Läikät valitaan valintatyökalulla ja värikylläisyyttä säädetään tällä kertaa vain keltaisten sävyjen osalta - ja näin lamppu on puhdistettu.

Siispä näinkin pienillä ja nopeilla säädöillä ongelmallisesta lokkikuvasta saadaan fiksumpi:

Viritetty lokkikuva - klikkaa isommaksi

Tarinan opetus olkoon siis, että lintujen esiintymiskammoon on olemassa psykoterapian ohella muitakin ratkaisuja. Ratkaisuja kuvankäsittelyyn  ovat taas esimerkiksi Canonin Digital Photo Professional -ohjelmisto, jolla myös raw-kuvien säätäminen on mahdollista. Monimutkaisempaan kuvankäsittelyyn, kuten katulamppujen pesemiseen, työkaluja tarjoaa hyvin monipuolinen ilmaisohjelma Gimp.

Terveisiä Luskulle; en löytänyt piisameja, mutta olen vallannut työpöytäsi ja korjasin Chromen etusivun.

Jesse

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti