torstai 21. huhtikuuta 2016

Lappian osaajakisat 2016

Minun ruoka
Luskun ruoka
Kävimme Luskun kanssa tutustumassa Lappian osaajakisoihin. Kävimme katsomassa kun nuoret kahdeksasluokkalaiset tekivät alaan liittyviä tehtäviä ja näyttivät sillä taitonsa. Mielestäni on hienoa, että nuoret pääsevät näyttämään taitonsa haluamallaan alalla. Kun menimme Lappialle  olimme hiukan hukassa, koska emme löytäneet kilpailupaikkoja. Huomasimme, että kaikilla oli alkanut ruokailu. Pienen haahuilun jälkeen löysimme itsemme syömästä ihanaa lounasta. Voisin sanoa, että ruokani oli 4/5, koska pesto oli aika mietoa ja olisin toivonut, että se olisi ollut hieman vahvempaa. Luskun mielestä hänen kana-annos oli 4/5.




Kun olimme saaneet syötyä lähdimme musikkitalolle katsomaan, kun Ville Köö lauloi. Hän lauloi Anssi Kelan Puistossa. Ville lauloi todella hyvin. Yllätyin, koska en ollut koskaan kuullut Villen laulavan. Ville voitti musikkiosuuden. Onneksi olkoon Ville! Kun olimme katselleet ja kuunnelleet tarpeeksi lähdimme katsomaan musikkitalon aulaan mitä siellä oli. Aulassa oli lähihoitajia, kampaajia ja kosmetologeja. Lusku kävi testaamassa oman verenpaineensa, Toisella pisteellä Lusku koitti tunnistaa sisäelimiä, mutta ei oikein osannut. Lusku luuli vatsalaukkua maksaksi. Nolostuksen myötä hän pääti lopettaa tehtävän.









Musiikkitalon jälkeen menimme päärakennukseen, jotta näkisimme mitä leipurit tekevät ja heidän tehtävänään oli tehdä kakku. Kakut olivat todella kauniita ja koristelussa oltiin onnistuttu todella hyvin. Oli hienoa nähdä kuinka hyvin kahdeksasluokkalaiset osaavat leipoa ja koristella kakkuja.








Kun olimme katsoneet tarpeeksi leipureita ja heidän osaamistaan  lähdimme etsimään matkailualan pistettä. Lopulta löysimme paikalle. Paikka oli aika pieni ja osallistujia oli vähän. Osaajien piti tehdä suunnitelma mitä he tekisivät kiinalaisryhmän kanssa. Kuten tavanomaista Lusku meni sekoittamaan kilpailijoiden päät omilla jutuillaan ja muutenkin häiritsemään heitä:)








Nähtyämme tarpeeksi lähdimme pintakäsittelypuolelle. Pintakäsittely- puolella oli monenlaisia tehtäviä esimerkiksi kilpailijoiden piti rakentaa legoista tietynlainen rakennelma. Halli oli suuri joten sinne mahtui monta pistettä. Pisteinä oli muun muassa puukorin rakennus ja lavuaarin korjaus. Osallistujat olivat kaikki poikia, joka sinällään ei yllättänyt minua, koska alat olivat aikalailla poikapainotteisia.





Minusta mielekiintoisin paikka oli  leipuripiste. Oli ihana nähdä kauniita kakkuja ja millaista on oikeasti työskennellä tuollaisessa suuressa keittiössä. Tietenkään en nähnyt sitä oikeassa käytössä, koska sielä oli kisat menossa, mutta näin kumminki hiukan. Luskunkin mielestä leipuripiste oli mielenkiintoisin.




-Jonna Nuva-harjoittelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti