torstai 23. lokakuuta 2014

Muistipelejä pullonkorkeista?

Muistipelejä pullonkorkeista? Kirpputorilta löydetyt verhot? Mikä ihme on uusiokäyttö?


Mie ajattelen, että on monia tapoja kierrättää ja tehdä maailmasta ekologisempi. Uusiokäyttö on sitä, että vielä käyttökelpoiset tavarat käytetään uudestaan. Ite mie tykkään kiertää kirpputoreja, ja yleensä niistä tekee hyviä löytöjä, ja edullisemmin kuin normaalista kaupasta. Kirpparit ja kierrätyskeskukset on hyvä tapa edistää uusiokäyttöä ja kierrätystä, koska käyttökelpoisia tavaroita on ihan turha heittää roskiin, jos joku muu niitä vielä pystyy käyttämään.

Tähän liittyen tulee mieleen se, että tavarat todellakin tulisi käyttää loppuun, eikä esimerkiksi puoliksi käytettyjä tuotteita heitetä roskiin, koska se on täyttä tuhlausta ja aivan turhaa!
Mulla tulee mieleen myös abstraktit lahjat toiselle. Nuorten näkökulmasta esimerkiksi sellainen, että jos on kummilapsi tai pikkusisko tai –veli, niin lapsen vanhemmat ilahtuu varmasti siitä, että lupautuu hoitamaan lasta vaikka jonkun viikonlopun tai silloin, kun vanhemmilla on menoa. 
Toisaalta lahja voi olla myös se, että menee kavereiden kanssa elokuviin ja viettää aikaa yhdessä, eli lahjan ei tarvi aina olla niin konkreettinen! 

Uusiokäyttöön ja kierrättämiseen liittyy vahvasti myös oma tahto, ja ajatusmaailma siitä, miten on tottunut tekemään. Aina sanotaan, että miellettyjä tapoja on vaikea muuttaa, mutta minua tämä ajatus ärsyttää, sillä se on omasta tahdosta kiinni. Jos omia käyttäytymismallejaan haluaa muuttaa, niin sitten muuttaa! 

Ajatusmaailmaan viittaa myös se, ostaako halpaa tavaraa paljon, vai vähän kallista tavaraa, joka on laadukkaampaa ja ekologista.

Ekologista olisi ostaa sitä kalliimpaa, mutta monen ihmisen tottumus on ostaa halvempaa, koska sitä saa enemmän, ja rahaa jää käytettäväksi johonkin muuhunkin. Tämä säästää ihmisten rahoja, mutta luonto ei säästy, eikä maailmasta tule ekologisempaa tässä tapauksessa.  

Helena Virpikari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti