keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Haluaisitko säkin Curlyttää?

Nuorisotiedotuspiste Aaltonen löytyy
kauppakeskus Rajalla På Gränseniä vastapäätä.
Heipsan!
Täällä kirjoittelee radiokerhon uusi ohjaaja Rami, ja haluaisin näin keskiviikko -iltana muistuttaa mahdollisuudesta tulla Aaltoseen kirjoittelemaan juttuja vaikkapa lehteen.
Aaltosen kautta pystyt nääs kirjoittamaan juttuja nuorisolehti Curlyyn, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Tähän mennessä Torniolaisten nuorten juttuja lehdestä on hyvin löytynyt, mutta niitähän ei koskaan voi olla liikaa!
Lehden juttuja tehdään muun muassa mediaillassa keskiviikkoisin 17-20, sekä ns. "chillailupäivänä" torstaisin 17-20. Jokaisessa lehdessä on teemansa, mutta jos se ei nappaa, voit tietysti kirjoittaa jostain muustakin. Kirjoituksen ei myöskään tarvitse olla mikään uutisteksti, vaan se voi olla melkein mitä vain, joka lehden sivuilla pysyy. Jos haluat katsoa vinkkiä, millaisia juttuja voit kirjoittaa, tsekkaa vaikkapa Curlyn aiempia lehtiä arkistosta tai tietoa erilaisista juttutyypeistä.
No mitenkäs toimitan sitten juttuni sinne Curlyyn? Helposti, ojennat sen vaikka muistitikulla Luskulle, joka sitten auliisti laittaa sen eteenpäin sähköistä postia apunaan käyttäen. Muista vain toimittaa juttusi jokaisen lehden deadlineen mennessä (nekin saat Luskulta pyydettäessä, taikka niitä voi yrittää selvittää Curlyn mediakortista, josta myös löytyy lehtien julkaisuajankohdat). Ja ajatella tämän lehden voit tilata vielä kotiisi täysin veloituksetta. Ei mitään kulunkeja, saati piiloitettuja laskuja. Voit tilata lehden ilmaiseksi vaikkapa täältä! Myös ympäristön ystäviä on muistettu, sillä Curly löytyy myös netistä, sekin ilmaiseksi. Klikkaa alla olevaa lehdenkantta, niin pääset lukemaan viimeisimmän (kirjoitushetkellä) Curly-lehden!

Jos haluat tulla kirjoittamaan just niistä jutuista, mistä tykkäät, tule Nuorisotiedotuspiste Aaltoseen keskiviikkona tai torstaina kello 17-20, ja voin luvata, että kerromme asiasta lisää! Teretulemast!

Kerrataas vielä, eli miksi Curlyttäminen kannattaa:

- Pääset kirjoittamaan lehteen.

- Ihan sillonin, kun parhaalta tuntuu.

- Ei maksa mittään.

- Mainetta ja kunniaa!

- Tehdä jotain sellaista, jota kaikki nuoret eivät tee.

- Tilaa lehti ilmaiseksi, niin saat vaikka hyvää takan sytytyspaperia LAATUJUORNALISMIA kotiisi toimitettuna.






Torniolaisten Curly -jutut, jotka löytyvät netistä:
Uusi kotipaikkakuntani - Rami (meitsi)
Uusi koulu, uusi kaupunki? - Paula
Hääriemua Tukholmassa - Jesse
Motivaatio, älä jätä! - Paula
Kannattaako kouluun panostaa? - Lilja
Fanitus - Lotta
Salkkareiden studiolla - Lotta
Rakuen Tsuihou - Toni
Itkun syitä eri ikäkausina - Veera
Nuorten toimittajapäivät - mediaa yhdessä tehden - Minna
Unelmointi - Lotta
Politiikka kiinnostaa - Mirke
Onko kaikki mitä nuoret tekevä väärin? - Veera
Peruskoulusta opistolle - Lotta
Esittelyssä Zac Efron - Lotta
Ai netistäkö ei voi saada ystäviä? - Lotta
Mukana kehityksessä - Paula
Suodattamaton media? - Joni
Muistipelejä pullonkorkeista? - Helena
Parempi elämä ilman nettiä - Lilja
Unelma-ammattina radiojuontaja - Jenna
Lotan YleX vierailu - Lotta
Robin Torniossa - Lotta
Ohikulkupaikka Simo - Rami (meitsi)
Muista se tunne - Lotta
Tornion Curly -ryhmän esittely 2013

Kiitän ja kuittaan! Ensikertaan, ja kuulemisiin!

- Teksti on osa sarjaa, jota tänne pyrin alkaa päivittämään, sarjassa pyrin kertomaan, ja ennenkaikkea muistuttelemaan, mitä Aaltosessa voikaan tehdä. Kuten nyt huomasimme, aina ei tarvitse vaan puhua radiossa! -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti