torstai 17. syyskuuta 2015

Enemmän ko semi jees // NUVA15

Keskiviikkona 16.9 Peräpohjolan opiston ensimmäisen vuoden opiskelijat NUVA15 tulivat käymään aaltosessa. Heillä oli media- ja verkkotoiminnan ohjauksen kurssi, jonka he tulivat suorittamaan tänne aaltoseen. Kokonaisuudessaan päivä kesti klo 8:00-14:00, jonka aikana kävimme läpi valokuvausta ja radiotoimintaa.
Päivä alkoi perus alkupriiffillä, missä kävimme läpi mitä päivä toisi tullessaan ja mitä eri menetelmiä kävisimme läpi. Aloitimme toiminnalla, jossa nuvalaiset suunnittelivat ja toteuttivat pareittain kuvitteellisen lehden kannen. Ennen toimintaa kävimme yhdessä läpi kuvanmuokkausta ja valokuvaamista studiossa, jonka jälkeen nuvalaiset pääsivät työskentelemään. Valmiista kansista tuli upeita ja porukalla näytti olevat todella hauskaa niitä työstäessä.



Ruokailun jälkeen aloitimme valkokuvanäyttely-projektia ja radiotoimintaan tutustumista. Jaoimme nuvalaiset kahtia, jonka jälkeen toinen rymä lähti radiohommiin Luskun kanssa ja toinen ryhmä jäi minun kanssani valokuvaustoimintaan.
Valokuvanäyttely-projektissa tavoitteena oli kaapata kolmesta neljään eri kuvaan, yksi tunne tila eri tavoin. Yhteensä kaikista nuvalaisista tuli neljä ryhmää, joten neljä eri tunnetilaa komeilevat tällä hetkellä aaltosen seinällä. Tämä työ tehtiin kolmen hengen ryhmissä.

Sillä välin kun puolet olivat valokuvaamassa, oli toiset radiohommissa. Radion porukka suunnitteli ja toteutti pienen haastattelun keskenään ja leikkasivat ja editoivat niitä. Lusku myös tutustutti porukan radiotoimintaan yleisesti ja avasi mikä on Hertzilä.

Puolessa välissä ryhmät vaihtoivat osia.



Kun päivä oli pulkassa juteltiin ja kyseltiin mielipiteitä päivän kulusta, mitä nuvalaiset olivat tykänneet ja oliko meidän ohjaamat menetelmät hyviä tulevaisuudessa heidän työsarallaan. Hyvää ja positiivista sanottavaa oli monilla, päivä oli ollut kuulemma hauska eikä tuntunut yhtään normaalilta koulupäivältä.


Näissä merkeissä lopetan tähän!
Harjottelija Oona Yrjänheikki, NUVA13


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti