keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Bussioppaan lokikirja: Kultaisia ohjeita

Keskiviikko 6.3.2013:

Hiihtäen halki poikki Suomen - siinäpä tiivistettynä Rajalta Rajalle -hiihtovaelluksen idea. 440 kilometriä pitkä taival alkaa itärajalta Kuusamosta ja päättyy viikon sivakoinnin jälkeen Tornioon. Tänä vuonna 30. kertaa tampattavan ladun varrelta löytyvät Kuusamon ja Tornion lisäksi Taivalkoski, Pudasjärvi, Ranua ja Keminmaa. Reitillä tulee olemaan myös kansainvälistä väritystä, sillä hiihtäjiä latua mittaamaan saapuu myös ulkomailta. Osallistujat on jaettu neljään ryhmään siten, että jokaisessa niistä on noin 70 hiihtäjää. Ensimmäinen ryhmä aloittaa taipaleen torstaina 7.3. ja ylittää maalilinjan Torniossa keskiviikkona 13.3.

Mukaan - ilmeisesti jonkinlaista tutkivaa journalismia harjoittamaan - on yhytetty myös minut.

Pesti Ralliraidan kartanlukijana vaihtui bussiopas-Jessen aikaiseen aamuherätykseen ja pitkään loikkaan Kuusamoon tähtäävään linja-autoon. Kuluttaessani nyt linja-autonpenkkiä ihmettelen esimerkiksi sitä, miksi Torniosta Kuusamoon mielivän tulee ajella ensin Ouluun, ja miltä tuntuisi kirjoittaa vaikkapa kotiosoitteeksi Oulun jälkeen löytyvistä paikoista esimerkiksi Arkala tai Jurmu. Muita toistaiseksi hämäränpeitossa olevia asioita ovat muun muassa RR1-ryhmän bussiopasta - eli minua - viikon aikana odottavat työtehtävät. Tähän mennessä työhönperehdyttämisestä on vastannut nippu bussioppaan kultaisia ohjeita, joista ehkä kiiltävimpänä mainittakoon seuraavaa: ”Olet vastuussa käytännössä kaikesta - myös säästä”.

Kello 11.30; 170 kilometriä ennen Kuoliota ja Taviharjua,

Jesse

Bussioppaan lokikirjaan on tarkoitus - mahdollisuuksien ja nettiyhteyden mukaan - kerätä RR1-ryhmän bussiopas-Jessen tunnelmia Rajalta Rajalle -hiihtoreitin varrelta mm. blogipäivitysten ja valokuvien muodossa. Kaikki merkinnät koottuna tämän linkin takana.

3 kommenttia:

  1. Eikös tämä ole hiihtäen poikki Suomen. Tämä on hiihtäen halki Suomen http://www.hhs-ski.net/hhs2011/index.php
    Hyviä hiihtokelejä ja luistavia suksia.

    VastaaPoista
  2. Voi eiiii, mulla on niin ikävä tätä duunia ! Oon kahdesti ollu rr1 oppaana ja kaikkine ihanat ilmeiset siellä? Joko olet oppinut kaikkien hiihtäjien nimet? ;) sanohan Sannalta terkkuja!

    VastaaPoista
  3. Voi eiiii, mulla on niin ikävä tätä duunia ! Oon kahdesti ollu rr1 oppaana ja kaikkine ihanat ilmeiset siellä? Joko olet oppinut kaikkien hiihtäjien nimet? ;) sanohan Sannalta terkkuja!

    VastaaPoista