tiistai 12. maaliskuuta 2013

Bussioppaan lokikirja: Suhteellinen sääilmiö

Tiistai 12.3.2013

Linja-automme starttasi Hosiolta 28 asteen pakkasessa. "Kylmä, vaan ei liian kylmä" oli ykkösryhmän ainoan venäläishiihtäjän tuomio. Tämä lienee kuitenkin mielipidekysymys, sillä erään hiihtäjämme sukset jäätyivät kiinni hänen jalkoihinsa.

Karavaanimme on edennyt Keminmaahan, jossa toinen osa porukasta on sijoitettu Honkamaan leirikeskukseen ja toinen - bussiopas mukaan lukien - Kivalon entiseen kouluun.

Täällä käytössä ovat ulkohuussit - miten sellainen vedetään? Enemmän hämmästystä herätti silti ovi, jonka sai hakaan ulkopuolelta, vaan ei sisältä. Pitäisikö alkaa pirulliseksi: "Jos sata tykkää..."

Iltainfoa varten minun tuli soittaa Tornioon ja tarkistaa jäätilanne. Googlasin puhelimellani hotellin numeron, laitoin luurin korvalleni ja ihmettelin, miksei valintaääntä kuulu. Sitten tajusin, ettei Googlella ilmeisestikään voi soittaa.

Huomenna on edessä viimeinen hiihto-osuus, jonka tulisi sään salliessa päättyä Tornionjoelle hotellin edustalle. Tänään hauskojen paikannimien listaa täydensi majapaikkamme lähellä sijaitseva Puukkokumpu.

Jesse

Bussioppaan lokikirjaan on tarkoitus - mahdollisuuksien ja nettiyhteyden mukaan - kerätä RR1-ryhmän bussiopas-Jessen tunnelmia Rajalta Rajalle -hiihtoreitin varrelta mm. blogipäivitysten ja valokuvien muodossa. Kaikki merkinnät koottuna tämän linkin takana.

1 kommentti:

  1. Kylläpä yhdelle oppaalle on kasattu paljon velvoitteita. Ei tuollaisessa työssä selviäisi, ellei pystyisi kommunikoimaan useammalla kielellä sekä omaisi järjestely ja ajan hallintaa. Hyvä opas, hoitaa tunnollisesti kaikki asiat.

    VastaaPoista