Sunnuntai 20.10.2013
Klo 09.58; Hotellilla
Kohtapuolin olisi tarkoitus aloittaa tapaamisen lopetus - kuulostaapa järkevältä: aloittaa lopetus. Ehkä lauseen merkitys selviää tarkemmin jossain vaiheessa.
Aloitin aamun tutkimalla Wienin karttaa. Seinäkarttoihinhan on yleensä merkitty nykyinen sijainti. Hotellin aulassa etsinkin kartalta tällaisen nupin. Se oli kartan alareunassa ja niin iso, että peitti alleen usean kadunnimen. Ajattelin sen olevan hieman erikoista, kunnes huomasin keskellä karttaa sinisen You're here -nastan. Ensin tuijottamani nasta olikin vain pitämässä karttaa kiinni seinällä. Onneksi kukaan ei nähnyt.
Klo 11.34; Vielä hotellilla
Virallinen osuus on nyt siis palautelomakkeen ja kiitosten myötä paketissa ja evässämpylätkin jaettu, sekä huone luovutettu. Tarkoituksena olisi hypätä muun ryhmän perässä ratikkaan ja päätyä aluksi keskustaan.
Klo 16.45; Anton-Benya-Park
Suunnitelmien mukaan päädyin muiden mukana keskustaan yliopistolle, jolta kävelimme pienen kierroksen Parlamenttitalon ja muiden nähtävyyksien kautta Stephansplatz-ostoskadulle erään paikallisen osaanottajan johdolla. Sinne päöstäksemme meidän tuli ylittää toinenkin, onneksi sunnuntaisin hiljainen, katu, jolta vaikuttaisi löytyvän luultavasti kaikki luksusmerkit Cartierista Escadaan.
Kierroksen jälkeen päätin hinata itseni Sod- siis takaisin kävelykadun alkupäähän, jossa sijaitsi oppaamme kaupungin tärkeimmäksi nähtävyydeksi nimeämä Stephansdom-katedraali. Yli satametrisen torninsa kanssa se näytti nelkoisen komealta. Hänen mukaansa sisältä se ei kuitenkaan ollut kovin erityinen, joten ohitimme sen alunperin. Myöhemmin itsekseni halusin kuitenkin mennä sisään. Hyvä niin - sehän oli ihan linna! Jos se ei jonkun mielestä ole vaikuttava, tahtoisin kyllä tietää mikä on.
Kävelykadulla oli määrättömästi matkamuistokauppoja ja muut liikkeet olivatkin kiinni. Aamulla törmäsin myös matkakirjajauppaan - luulin kyllä, että sellainen olisi vain Notting Hill -elokuvassa. Täällä on myös paljon muita erikoisempia liikkeitä: eilen sivuutin kaupan, jossa myytiin vain valkoisia kauluspaitoja ja äsken huomasin vain paperia tarjoilevan näyteikkunan.
Patikoin paperikaupalta Karlskirchen eteen aukiolle, jolla söin sämpylän, jotta matka saattoi jatkua. Myöhemmin Argentinierstraßelta löysin tähän saakka omaperäisimmän liikkeen - harmi vain, että se oli suljettu. Venäjän suurlähetystön vieressä oli nimittäin suihkukoneita välittävä firma. Menestyisiköhän se kotona?
Täällä on paljon puistoja, nytkin istun sellaisessa. Koko matkan ajan ilmakin on ollut hyvä, ei ole edes yhtään syksyistä, vaan vähän kuin kotona olisi elokuussa. Tänään en taida ehtiä eläintarhaan, mutta sen sijaan voisin keksiä jotain muuta.
Klo 20.45; Wombat City Hostel
Läksinpäs puistosta ja kiertelin pitkin kaupunkia tekemättä enää lentokonekauppaa kummoisimpia löytöjä. Sitten palasin takaisin jo iltavalaistulle Stephansplatzille. Ihmisiä oli paljon liikkeellä joka suuntaan, ja menoa olikin ihan hauska katsella - tämähän tuntuu olevan ihan oikea kaupunki.
Illan mielenkiintoisin löytö oli sacher-kakku. Siis ihan oikea wieniläinen sacher-kakku. Opin aikaisemmin, että kakku on kehitetty täällä Wienissä ja nimetty Hotel Sacherin mukaan, joka sitä valmistaa. Sattumalta huomasin eräässä näyteikkunassa hienosti valaistuja kakkuja ja katsoin sitten lähempää. Ikkunahan kuuluikin Hotell Sacherin konditorialle. Kävin sisällä haistelemassa ilmaa.
Jatkoin konditoriasta matkaa ratikkapysäkille ja aloin tutkia aikataulua arvakseni oikean vuoron päästäkseni Franz-Josefs-Bahnhofille. Päättelin, että minun tulee nousta ratikkaan numero 05, 15, 25, 35, 45 tai 55. Siispä sitä odottamaan. Samassa luokseni tuleekin mies, joka kysyy saksaksi, misyä matkalippuja voi ostaa. Kerron saaneeni omani automaatista. Samassa mies arvaa minun olevan suomalainen - aksenttini kuulemma tunnistaa. Hän itse olikin venäläinen ja matkusti vaimonsa ja lapsensa kanssa. Yllätys seurasi, kun hän alkoikin puhua suomea! Yllättävä taito selittyi pietarilaismiehen suomalaisella ystävällä. Perheensä kanssa hän kertoi kuitenkin asuvansa täällä Itävallassa, muttei siitä huolimatta ollut vielä käyttänyt ratikkaa. Sattumalta samaan vaunuun noustessamme huomasin vaunun seinässä automaatin, joka olisi pitänyt tulla tutuksi jo ensimmäisenä päivänä. Minun olisi pitänyt leimata 72 h lippuni jo ensimmäisellä matkalla! Onneksi olen välttänyt tarkistukset.
En ole koskaan kuullut edes saksalaisen puhuvan saksaa yhtä nopeasti, kuin tämä venäläismies, joka kertoi olevansa kiinnostunut Suomen historiasta. Itse kerroin käyneeni kerran Murmanskissa ja osaavani hankkiutua sujuvasti ongelmiin venäjän kielellä. Onneksi ratikoissa täällä kuulutetaan pysäkkien nimet, muuten olisin varmasti ajanut ohi. Vsego dobrogo ja pikainen loikka ulos kadulle.
Edeltävän kappaleen kirjoitin muuten kahdesti, sillä onnistuin pyyhkimään ensimmäisen tuotoksen vahingossa pois. Puhelimessa ei taida olla kumoamisnappia.
Ratikallahan ajelin päästäkseni hakemaan hotellille säilytykseen jättämäni laukun. Sitä ennen poikkesin kuitenkin mielenkiinnosta ruokakaupassa. Marketti on siis tähän saakka ainoa kokemukseni itävaltaltalaisista ruokakaupoista. Tavaraa siellä oli kyllä niin paljon: että oli melkein ahdasta. Ilallakin ihmisiä riitti hyvin pitkiksi jonoiksi kiemurtelemaa hyllyjen väliin. Luulen, että kokonaisuutena kotimaisia kauppoja voisi kuvata hieman täkäläisiä järjestelmällisimmiksi.
Kaupasta suorin hotellille ja laukkuni kanssa takaisin Franz-Josefin asemalle. Suunnaksi siis Westbahnhof, josta olisi helppo suunnistaa ensi yön majapaikalle. Täällä ihmiset vaikuttavat oikein avuliailta. Tarkistin pysäkiltä seisovalta mieheltä suunnan ja sainkin oikein kattavan selostuksen - enkä edes ensimmäistä kertaa. Päivällä eräs nainen muuten yritti puolestaan kysyä minulta reittiohjeita, mutta jouduin paljastamaan olevani turisti. Tut mir leid.
Hyppäsin ratikkaan nro 5 yhdessä vanhemman naisen kanssa. Täydessä vaunussa nuori mies yllätti antamalla istumapaikkansa kohteliaasti tälle naiselle! Vieläkö sellaista tapahtuu?
Perillä Westbahnhofilla mutkittelin metron läpi Mariahilferstraßelle ja löysin tieni Wombat Hostellille. Täällä annoin uhkarohkeasti kirjastokorttini vakuudeksi lokerostani ja pääsin majoittumaan soluun, jota asuttivat jo kohtelias korealainen ja avulias slovakialainen, joka uskoo minun olevan Räikkönen. Täällä kaikki tuntuu toimivan hyvin, eikä mitään ongelmia ole. Respassa kirjauduin sisään ja sain huoneen avainkortin lisäksi kaksi mehulippua ja netin salasanan. Lapulla saamani huoneen numero oli 213. Ovi ei kuitenkaan avautunut ja juuri kun olin palaamassa respaan, käänsin lapun sattumalta väärinpäin - tai siis oikein. Huoneen numero olikin 312, taitavasti luonnostellut numetot vain tuntuivat toimivan myös ylösalaisin.
Huomenaamulla tähtään lentokentälle kello viiden aikaan ja suuntaan Tukholmaan klo 06.45 alkaen. Sieltä taas totutusti Ouluun ja linja-autolla kotiin. Ai joo, ratikassa luulin kerran seinien liikkuvan. Onneksi hiomadin kuitrnkin pian, että "seinät" olivatkin "jousi" vaunun rungossa, joka auttaa kääntymään mutkissa. Satuin vain sopivasti seisomaan tässä joustokohdassa. Saanko mennä jo nukkumaan?
Jesse
Jesse-shown ainoa vieras yksin Itävallassa - mikä voisi mennä vikaan?
Österreich-merkinnällä varustetut tekstit kuvaavat Jessen koettelemuksia neljän päivän aikana Youth BarCamp -tapahtumassa Itävallan Wienissä. Kaikki tekstit koottuna tämän linkin takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti