Pieni tyttö vailla auttajaa on kertomus, joka ilmestyy Adapterin blogissa aika ajoin. Kaikki tarinan osat löydät löydät tämän linkin alta.
Täällä mä istun vielä nuorisokodissa, mutta menen joululomille viikonloppuna. Saan 9 päivää viettää perheeni kanssa, tulikin ostettua jo joululahjatkin perheelle. Ehkä tämä 9 päivää auttaa minua ajattelemaan asioita eri tavalla, kun saan vähän lomaa. Yritän miettiä asioita niin, että viikonloppuun ei ole kauan, kohta on joululoma, ja sen jälkeen onkin jo tammikuu. Sain asiat järjestykseen, ja näillä näkymin pääsen muuttamaan itsenäiseen paikkaan viimeistään tammikuun puolessa välissä.
Joululoma on minulle iloinen loma, koska voin viettää aikaa perheeni kanssa, tosin en varmaankaan näe isää. En ymmärrä sossuja kun saan nähdä isääni vain jonkun seurassa. Isä on mulle ehkä kaikkein tärkein perheestä, vaikka hän juokin. En oikein muista mitä pienenä tein isän kanssa, mutta muistan että isä vei minut aina päiväkotiin ja odotin aina innoissaan että iskä hakee minut kotiin päiväkodista. Iän myötä olemme isän kanssa lähentyneet entistä enemmän. Silloin kun asuin Helsingissä, pyrin soittamaan isälle lähes joka päivä. Mutta sossut esti sen. En enää saanut soittaa hänelle kuin halusin. Tätä kohtaa en ymmärrä lastensuojelulaissa.
Kun muutin takaisin lappiin, soittelin enemmän ja kävin enemmän isän luona. Kunnes sossut sai tietää että olin yöpynyt isän luona ilman aikuisia, he pistivät siihen lopun. En minä tiennyt etten olisi saanut yöpyä isällä. Mutta ei minulta tuomosta voi kieltää. Olen tottunut siihen, että isä juo. Mutta ei se herranen aika silloin juo ku mä siellä olen.
Minusta tuntuu välillä että olen masentunut taas kerran samantapaisesti kuin silloin Helsingissä. Ajattelin että pääsin pois laitoksesta kokonaan, mutta jouduin sinne takaisin, tosin eri paikkaan. Täällä missä minä nyt olen. Päivä päivältä minä yritän jaksaa tätä, vaikka se onkin vaikeata.
Sen takia ajattelen, että aina kun menee viikko tai kuukausi, olen lähempänä pois pääsyä. Kunnes saavutan sen määräpaikan, voin haistattaa paskat lastensuojelulle. En anna ikinä lapsiani sossujen huostaan. Olisihan se toki hyväksi jos on jotain asioita mitä ei voi selvittää muuten. Mutta mietin kyllä tarkkaan, annanko lapsiani sossujen huostaan.
Voin kyllä sanoa lastensuojelulle myös kiitokset, mutta vain joillekki ihmisille laitoksessa. Laitos opetti minua hyville tavoille, mutta se teki myös hulluksi.
Ajattelin alkaa pistää asioita kohta järjestykseen, ettei tämä nuorisokoti laita asioitani ihan maahan asti. Alan tekemään enemmän biisejä, riimittelen niitä. Ajattelin myös hakea johonkin kouluun. En tiedä sitten, että onko se lukio, vai joku ammattikoulu. Esimerkiksi joku sellainen joka auttaa lapsia/nuoria, vai sitten musiikkipuoli tai ravintolapuoli kokiksi suuntautuminen. En tiedä, mutta aion miettiä tätä joululomalla, tai myöhemmin. En usko että välttämättä jaksan joululomalla miettiä kouluasioita tai mitään nuorisokodin asioita. Paras ottaa etäisyys, tai ainakin yrittää, kaikkeen tuollaiseen stressaavaan.
Aion ottaa joululoman rennosti syömällä vitusti suklaata, torttuja ja pipareita. Ja kaikkea hyvää jouluruokaa. Vietän aikaa perheeni kanssa, sekä mieheni kanssa. Kaiken lisäksi meillä tulee mieheni kanssa kohta täyteen yhdessä oloa 5 kuukautta.
Saanko minä elämäni järjestykseen? Miltä se tuntuu muuttaa kohta itsenäisempään paikkaan missä ei ole ohjaajia? Pärjäänkö minä siellä? Mitä teemme joululomalla?
Minun terveiset lukijoille: Kiitos että olette jaksanut lukea tätä kertomusta. Kuten olette varmaan huomanneet kertomus kertoo tositarinaa nuoresta tytöstä joka täyttää puolen vuoden päästä 18. Hän asuu nuorisokodissa, ja yrittää kestää sen kaiken loppuun asti. Ja hän on kokenut 4 vuotta laitosta, ja pääsee muuttamaan näillä näkymin tammikuussa itsenäisempään paikkaan, mikä tarkoittaa sellaista että siellä ei ole ohjaajia, vähän niin kuin oma kämppä, mutta kuitenkin nuorisokoti on vieressä sitä paikkaa mistä saa apua jne.
Mutta niin, nyt tulee pieni tauko tässä kertomuksessa joulun vuoksi. Seuraavassa osassa kerron enemmän siitä osaston elämästä :) Jatkan taas tammikuussa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti